Vauvahaaveet ja mielenterveyden häiriöt
Olen ollut mieheni kanssa reilut 1,5vuotta yhdessä ja minulla on vauvakuume. Miehenikin tahtoo lapsia, mutta mietimme että koska kannattaisi aloittaa yrittäminen. Mieheni aloitti syksyllä nelivuotiset AMK-opinnot ja minä valmistun ensi keväänä. Täytämme molemmat ihan pian 25. Uskomme, että selviäisimme taloudellisesti ja näin, mutta minua mietityttää oman pääkoppani kunto. Sairastan keskivaikeaa masennusta ja minulla on kroonistunut ahdistus sekä sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. Minulla on lääkitys joka tehoaa ja lisäksi käy viikoittain psykoterapiassa. Mietin vain, että jaksaisinko pienen vauvan kanssa... Aikeeni on hakeutua töihin valmistumisen jälkeen mutta ei se vauvahaave mihinkään katoa.
Onko täällä muita samassa tilanteessa olevia? Ja pyydän, vain asiallisia vastauksia... Kiitos.
Kommentit (2)
Minä pohdin samaa asiaa. Itse sairastan ahdistushäiriöö, ja minulla on vielä joitain paniikkihäiriön oireita, mutta paniikkihäiriöö ei ole diagnosoitu.
Minulla on jo kaksi lasta, jotka sain ennen sairastumistani, mutta mieli on tehnyt kolmatta jo pitkään. Ennen lapsia ja sairastumistani kävin kolme vuotta psykoterapiassa ja se auttoi paljon. Ilman sitä olisin ollut huono äiti. Jos saan sanoa ihan oman mielipiteeni, niin persoonallisuushäiriö(kin) on sellainen sairaus, missä kannattaa ensin käydä muutama vuosi terapiassa ennen lapsia. Näin kasvaa ihmisenä, ja on enemmän annettavaa omille lapsilleen, ettei siirrä omia traumojaan lapsiinsa. Te olette olleet vasta aika vähän aikaa yhdessä.
Sinä olet onneksesi vielä nuori, jos odottaisit vielä esim. 2-5v niin olisit jo paljon paremmassa kunnossa. Minä olen 38v ja aikaa ei enää paljoa ole.
Mutta hyvää jatkoa ja tsemppiä sinulle, mitä sitten päätätkin tehdä!
Hei!
Itse olen sairastellut teinistä asti uusiutuvia masennuksia. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen oli pitkään aivan helv*tin vaikeata, vaikka vauva oli terve eikä keskimääräistä kamalampi nukkujakaan, mitä nyt aika seuran- ja sylinkipeä. Miehen, isovanhempien ja neuvolan tuella selvittiin, nyt kohta 4v lapsen kanssa on jo helppoa ja mukavaa ollut pitkään.
Olen itsekin monet kerrat miettinyt, onko minulla oikeutta tehdä lapsia toisten hoidettavaksi. En kuitenkaan koskaan tiedä, milloin masennus uusii ja kuinka pahana, kuinka pitkäksi aikaa... Opinnotkin ovat sairauden takia venyneet. Tarkoitus oli odottaa valmistumistani ennen seuraavan lapsen yrittämistä, mutta viimeksi masentuessani mieheni sanoikin, että annetaan tulla vaan. Kun ei tässä tiedä milloin valmistuu, ja lapsille ei ihan mahdotonta ikäeroa kuitenkaan haluta... ja nyt on sitten muutama kuukausi yritystä takana.
Ajattelen, että minä olen paljon, paljon muutakin kuin sairauteni - minulla on paljon hyvää annettavaa lapsille. Kun lapsilla on myös turvallisia, tasapainoisia aikuiskontakteja, he kasvavat kyllä hyvin. Opettelen ottamaan apua vastaan, se on tässä ollut ehkä vaikeinta. :)
Onnea elämään!