Lähtisitkö treffeille?
Olen tällainen pikkumies (164 cm, alle 60 kg). En ole koskaan ollut naisen kanssa, mutta miehiä on ollut. Pari pitkää suhdetta. Olen mt-ongelmien takia eläkkeellä. Opiskelin luonnontieteitä, mutta pää sekosi. Aikanaan sanoivat lahjakkaaksi. Urheilen paljon. Mulla on kaksi kissaa, joista toinen osaa istua käskystä. Luen paljon. Arkkiviholliseni on hullu varis, joka aamulenkeillä usein hyökkää päähäni. Ja sitten karjun: "GRAAAA!" ja ajan sitä takaa. Aina se pääsee pakoon. Maalaan ja piirrän joskus. Eniten tykkäisin piirtää ihmisiä, mutta viattomat ohikulkijat eivät pysy paikoillaan, ja joudun tyytymään croquis-hahmotelmiin. En halua vaikuttaa pervolta, joten en uskalla mennä uimarannoille piirtämään ihmisiä, vaikka alastomat mallit, tai melkein alastomat, olisi parhaita. Mitä elämää nähneempi keho, sen parempi, noin taiteellisesti.
Olen kai syrjäytynyt, mutta se ei mielestäni ole naisten vika. Mähän olen biseksuaali kuitenkin. En kyllä syytä miehiäkään. Olen itse liian epäsosiaalinen ja sopimaton. Mutta hei, osaan naurattaa ihmisiä, eikä mun kanssa ole tylsää. Mun silmä on harjaantunut näkemään kauneutta kaikkialla. Jokainen ihminen on kiehtova. En osaa small-talkia, mutta ihmiset viihtyy mun kanssa silti.
Haluaisin jakaa elämäni jonkun kanssa. En tiedä, millainen sen ihmisen pitäisi olla. Nainen tai mies, ei väliä. Iso, pieni, nuori, vanha, en tiedä. Mutta haluaisiko joku tällaisen tyypin?
Kommentit (10)
No jopas. Voi hyvät hyssykät :D Mahtava teksti!
No wau! Treffeille asti en toki lähtisi, mutta teksti oli kyllä vähintäänkin lumoava!
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:52"]No jopas. Voi hyvät hyssykät :D Mahtava teksti!
[/quote]
Kiitoksia. Sanovat mua epäsosiaaliseksi, mutta selvästi kommunikoin ihan hyvin, jos haluan. :) Osaan jopa käyttää hymiöitä, hyvät ihmiset.
AP
Kuulostat hurjan mielenkiintoiselta ja tutustuisin mielelläni sinuun, mutta olen jo naimisissa. Varsinkin tuo, että osaat naurattaa ihmisiä, kuulostaa hyvältä. Olin töissä ihastunut yhteen tyyppiin, joka ei ollut mikään mister universum, mutta hän sai minut nauramaan ja kaipaan häntä vieläkin, vaikka mitään ei välillämme koskaan tapahtunut. Olen ihan varma, että sinäkin vielä löydät jonkun kivan naisen. Kaikkea hyvää elämääsi!
[quote author="ExoPol" time="21.08.2015 klo 21:56"]No wau! Treffeille asti en toki lähtisi, mutta teksti oli kyllä vähintäänkin lumoava!
[/quote]
Kiitos. Sillehän ei voi mitään, jos joku ei iske justiinsa tietyllä tavalla. Ja mun mukana tietenkin tulisi tuo hullu varis.
AP
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:01"]Kuulostat hurjan mielenkiintoiselta ja tutustuisin mielelläni sinuun, mutta olen jo naimisissa. Varsinkin tuo, että osaat naurattaa ihmisiä, kuulostaa hyvältä. Olin töissä ihastunut yhteen tyyppiin, joka ei ollut mikään mister universum, mutta hän sai minut nauramaan ja kaipaan häntä vieläkin, vaikka mitään ei välillämme koskaan tapahtunut. Olen ihan varma, että sinäkin vielä löydät jonkun kivan naisen. Kaikkea hyvää elämääsi!
[/quote]
Kiitoksia. Joskus ajattelen, että jos kunkin elämällä on joku tarkoitus, mut on pantu tänne tekemään kaikkea outoa ja sopimatonta ja sitten saamaan ihmiset nauramaan, rentoutumaan ja hyväksymään asiat, joista ei kuitenkaan koidu mitään harmia.
AP
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 22:40"]Kuulostat ihanalta!
[/quote]
Kiitos. :)
Arvostaisin sitä kovasti, jos joku kertoisi, miten tabletilla saa tehtyä rivivälit.
AP