Järkyttävä anoreksiatapaus ja koskettava avunpyyntövideo!
Kommentit (94)
Minä olen 16-v, olen 165cm pitkä ja painan 47kg, ei siis mikään hälyyttävä paino vielä. 14-vuotiaana painoin 40kg ja minua uhattiin osastolla, nostin painoa. Minulla on siis jonkinsortin syömishäiriö, anoreksiaan päin.
.
Haluaisin vähän jakaa pään sisäistä elämääni ja elämääni muutenkin. Kerron vaikka eilisestä.
.
Heräsin klo.5:30, että kerkeisin tekemään treenin. Tein 500 vatsalihasliikettä, 500 kyykkyä ja 2,5min lankkua. 300 vatsalihaksen jälkeen alkoi polttamaan lihaksissa, mutta hoin ajatuksissa olevani läski, ihan vitun läski ja jatkoin. Kyykyt. Jalat meinasivat väsyä ja luovuttaa kesken treenin, joten läpsin niitä ja jatkoin. Lankku. Jo minuutin jälkeen koko kroppaa poltti ja jaksoin loppuun kirjaimellisesti muristen ja haukkuen itseäni ajatuksissani.
.
Treenin jälkeen olin niin loppu, että vain makasin lattialla ja haukoin henkeä.
.
Nousin ylös ja menin suihkuun. Katsoin itseäni kylppärin peilistä ja musta viha tuntui pulppuavan jostain syvältä tukkoon menneen viemärin lailla. Jos olette ikinä nähneet viemärin pulppuavan mustaa liejua, niin ymmärrätte. Se fiilis oli täysin samanlainen. Tuntui siltä, että jostain syvältä sisältä minusta pulppuaisi mustaa inhoa, raivoa, kuvotusta omaa itseäni kohtaan. Se fiilis iskee useimmiten jos yritän syödä jotain, silloin musta lieju meinaa "sokaistaa" minut. Se välillä tuntuu siltä, että silmissä oikeasti pimenee, jos yritän syödä ja musta lieju pulppuaa sisälläni raivoa syömisen takia.
.
Suihkun jälkeen puin ja menin aamupalalle. Jos olen yksin, niin otan vain kupin vihreää teetä. Jos äiti, tai joku muu on samaan aikaan aamupalalla, niin otan myös jugurtin. Sen 40kcal.
.
Lähdin kouluun. Mun bussi jättäisi lähes koulun viereen, mutta joskus jään kilometrin ennen koulua pois bussista ja kävelen loppumatkan. Koska se polttaa kaloreita.
.
Kouluruokailu oli klo.11:45. Se helvetinmoinen, piinaava kouluruokailu. Ruokana oli puuroa mehukeitolla ja sämpylä. Puuro mehukeitolla on yksi harvoja kouluruokia, joita "annan" itseni syödä hyvällä omatunnolla. Tarkemmin ajateltuna puuro mehukeitolla on ainoa kouluruoka, jota annan itseni syödä hyvällä omatunnolla.
.
"Luvasta" huolimatta puolet ruuasta jää tarjottimelle, mutta ainakin minä yritin.
.
Koulun jälkeen menin poikaystävälle. Koululta kestää kävellä normaalisti 15min bussipysäkille ja bussit menevät 10min yli ja 25min yli. Poikaystävä ei koskaan edes yritä tuohon 10min yli menevään bussiin, jos päästään samaan aikaan koulusta samaan aikaan, mutta yksin minä aina kävelen siihen. Kävelen todella nopeasti, koska se kuluttaa enemmän kaloreita. Kävelen sen matkan noin kahdeksaan minuuttiin, vaikka muilla menee se n.15min.
.
Poikaystävällä. Poikaystävä oli käynyt kaupassa ja oli päättänyt, että me grillataan tänään. Poikaystävä tietää mun syömisongelmista, eikä oikein anna minun itse valita jätänkö syömättä, vai syönkö. Se on ihan hyvä, koska syöminen on paljon helpompaa, jos on "pakko" syödä, kuin jos saisin itse valita syönkö vai en. Jos saan itse päättää, niin en syö.
.
Mutta niin grillattiin jotain kanapihvejä ja maissia. Musta lieju alkoi heräilemään sisälläni. Sain ruuan lautaselleni, pulp pulp. Sain jotenkin kuitenkin itseni rauhalliseksi ja söin. Melkein kaiken. Jälkiruuaksi oli jäätelö. Ihan järkyttävä kaloripommijäätelö. Sain sen kuitenkin syötyä.
.
Vain poikaystävällä olen antanut itselleni luvan syödä mitä haluan milloin haluan. Jälkiruokia yms minun ei ole pakko syödä, poikaystävä ei pakota syömään niitä, mutta minun on opittava ja totuttava syömään. Yksi jäätelö on tuskin koskaan tappanut ketään. Välillä kiusaan sitä mustaa liejua poikaystävän luona syömällä kaikkea äärimmäisen kiellettyä, kuten esim. just jäätelöä, karkkia tai pullaa, koska silloin musta lieju on aktiivisimmillaan ja tuntuu melkein siltä, että mun sisällä riehuisi kolmas maailmansota. Välillä se riehuu niin pahasti, että se lähes sokaistaa minut hetkeksi. Hetken ajan näen pelkkää mustaa inhoa, kuvotusta itseäni kohtaan. Minun on opittava taisteltava sitä mustaa liejua vastaan.
.
Poikaystävä muutenkin vähän vahtii minua. Mun paino ei saisi pudota alle 50kg, mitä se on nyt, mutta jos paino putoaa alle 45kg, niin poikaystävä ilmoittaa asiasta eteenpäin, koska itse en sitä tekisi.
.
Toivon, ettei tätä poisteta, koska kaikki eivät tiedä millaista se on elää syömishäiriön kanssa ja sen vuoksi vähättelevät tätä. "Syö! Se on niin yksinkertaista!", ei muuten ole.
Hohhoijaa. Ja kaikki vain jottei olis normaali tai pulska. Anteeksi nyt, mutta hirveä show niinkin eksoottisen asian kuin painon ja ulkonäön vuoksi... Ei herätä sympatiaa. Järki päähän!
Toivottavasti tässä keskustelussa on suurin osa teinejä, joilla on paha olla ja purkaa pahaa oloaan älyttömän karseilla kommenteillaan...
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 09:15"]59, oletko lihaksikas?
[/quote]
En erityisemmin. Vatsa on timmi ja reidet kiinteät, mutta lihaksikas en varsinaisesti ole. Paino alle 50kg niin lihasmassaa ei varsinaisesti ole. Kuinka niin?
- 59 -
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 09:10"]Hohhoijaa. Ja kaikki vain jottei olis normaali tai pulska. Anteeksi nyt, mutta hirveä show niinkin eksoottisen asian kuin painon ja ulkonäön vuoksi... Ei herätä sympatiaa. Järki päähän!
[/quote]
Missä oma järkesi on? Olet tietämätön ja yksinkertainen ihminen. Ottaisit selkoa asioista ennen kuin kommentoit asioita, joista et selkeästi tiedä mitään.
Sama neuvo kuin sairaalloisen lihaville, niitähän täällä jaellaan: järki ja peili käteen. Nyt vaan syöt terveellisesti ja nukut riittävästi, ei mitään sairaalan pikadieettejä tai pussiravinteita. Mikä siinä on niin ylivoimaista matematiikkaa? Kun tuohon kuntoon on itsensä päästänyt, niin pikkuhiljaa pitää tehdä ELÄMÄNTAPAMUUTOS. Kohti lautasmallia vaan.
Ehe-Ehe!
Kyllä huomaa miten idiootteja av-mammat on. Roikutteko pelkästään hömppäpalstoilla ja luette jotain pehmopornonovelleja kaiket vapaa-ajat, kun ette omaa vähäisintäkään tietoa anoreksiasta ja mielenterveysongelmista? Kuitenkin niistäkin nykyään löytyy tietoa joka paikasta. Anoreksia on vaarallinen mielen (ja kehon) sairaus, ja usein taustalla vaikuttavat ihan muut asiat kuin pelkästään ulkonäkö. Usein syynä voi olla esim. lapsena koetut traumaattiset tapahtumat kuten hyväksikäyttö, kiusaaminen yms. Tuolla naisellahan oli taustalla jokin trauma josta ei tosin kerrottu sen tarkemmin.
Lukekaa ämmät joskus muutakin kuin Seiskaa ja ottakaa ne ruusunpunaiset lasit pois naamaltanne, tietämättömät TOLLOT.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 23:17"]
Mitähän nuo anorektikot tekisi tilanteessa jos oikeasti ei vaan olisi ruokaa mitä syödä. Jos ne laittaisi elämään pula-ajalla niin eiköhän alkaisi ruoka maittaa. Etenkin jos olisi vielä aivan pakko selvitäkseen tehdä ruumiillista työtä.
Tuo on hyvinvointivaltion temppuiluja että lakataanpa syömästä kun on paha olla.
Ja kyllähän sairaala tuon ottaisi edes tiputukseen. Ja itse voisi aloittaa kulauksilla ravinnejuomaa ja alkaa hiljalleen syödä nestemäisien jälkeen.
Se mistä yhteiskunta voisi säästää on anorektikoiden hoito. Kyllä maailmassa on ihmisiä jolle se ruoka kelpaisi.
[/quote]
Mun tätini on pula-ajan kasvatti ja anorektikko. Ei se ympäristöstä ja saatavilla olevasta ravinnosta ole kiinni, syömättömyys on itsensä kiduttamisen keino.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 11:00"]
Kyllä huomaa miten idiootteja av-mammat on. Roikutteko pelkästään hömppäpalstoilla ja luette jotain pehmopornonovelleja kaiket vapaa-ajat, kun ette omaa vähäisintäkään tietoa anoreksiasta ja mielenterveysongelmista? Kuitenkin niistäkin nykyään löytyy tietoa joka paikasta. Anoreksia on vaarallinen mielen (ja kehon) sairaus, ja usein taustalla vaikuttavat ihan muut asiat kuin pelkästään ulkonäkö. Usein syynä voi olla esim. lapsena koetut traumaattiset tapahtumat kuten hyväksikäyttö, kiusaaminen yms. Tuolla naisellahan oli taustalla jokin trauma josta ei tosin kerrottu sen tarkemmin. Lukekaa ämmät joskus muutakin kuin Seiskaa ja ottakaa ne ruusunpunaiset lasit pois naamaltanne, tietämättömät TOLLOT.
[/quote]
Tiesitkö, että myös lihavuuden taustalla on usein psyykkiset ongelmat? Silti sairaalloisen lihava ihminen katsotaan sterotyyppisesti vain laiskaksi, tyhmäksi, veltoksi, tahdottomaksi ihmiseksi siinä missä anorektikko älykkääksi ja oikeasta syystä traumatisoituneeksi sairaaksi. Tässä vallitsee valtava asenne-ero. Lihavaa "saa" pilkata ja oksennella ihan vapaasti keskustelupalstoilla, mutta laihuusongelmaista ei.
Lihavan paksua pyllyä on niin hauskaa jakaa vitsinä somessa, mutta haaruksista paistava vako onkin ihanne?
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 11:00"]
Kyllä huomaa miten idiootteja av-mammat on. Roikutteko pelkästään hömppäpalstoilla ja luette jotain pehmopornonovelleja kaiket vapaa-ajat, kun ette omaa vähäisintäkään tietoa anoreksiasta ja mielenterveysongelmista? Kuitenkin niistäkin nykyään löytyy tietoa joka paikasta. Anoreksia on vaarallinen mielen (ja kehon) sairaus, ja usein taustalla vaikuttavat ihan muut asiat kuin pelkästään ulkonäkö. Usein syynä voi olla esim. lapsena koetut traumaattiset tapahtumat kuten hyväksikäyttö, kiusaaminen yms. Tuolla naisellahan oli taustalla jokin trauma josta ei tosin kerrottu sen tarkemmin. Lukekaa ämmät joskus muutakin kuin Seiskaa ja ottakaa ne ruusunpunaiset lasit pois naamaltanne, tietämättömät TOLLOT.
[/quote]
Iltalehdestä:
"- Aluksi se oli viatonta. Halusin pudottaa muutaman kilon, jotta vatsalihakset erottuisivat paremmin, Farrokh muistelee.
Farrokhin mukaan hänen anoreksiansa sai käänteen huonompaan, kun hän menetti yllättäen työnsä. Sairauden taustalla painaa myös kipeä muisto menneisyydestä."
Eli tässä on nyt muutakin kuin täydellisen vartalon tavoittelua. Joillekin elämänmuutokset voivat myös laukaista käänteisen reaktion eli ahmimisen, joka voi johtaa ylipainoon. Psyykkisiä sairauksia kumpikin, joissa puretaan huonoa oloa vartaloonsa.
Netissä kun kerätään jollain säälitarinalla rahaa, pitäisi aina hiukan hälytyskellojen soida, vaikka mukana onkin ihan hyviä ja avoimia/läpinäkyviä rahankeruita/joukkorahoitusprojekteja.
Nainen selvästi tarvitsisi sairaalahoitoa, mutta minua häiritsee tuossa tarinassa taka-alalla touhuilevan miehen pohjimmaiset motiivit. Ensijärkytyksen (voi miten huonossa kunnossa oleva nainen ja miten huolehtiva mies!) jälkeen alkoi mietityttää miehen osallisuus tähän sairastumiseen ja rahankeruuseen.
Mieshän on aloittanut naisen personal trainerina lehtijutun mukaan ja alkutavoitteena oli vain saada hiukan vatsalihasta esiin. Jos parisuhteessa on tällainen kuvio, että mies samalla myös muokkaa naisensa kehoa haluaamaansa suuntaan erilaisin kannustein ja rangaistuksin, kuten hyväksyntää tai hylkäämistä osoittamalla, vaatisi hyvin paljon psyykkistä älyä mieheltä hoitaa homma oikein. Useimmiten tuollaisia rooleja ei varmasti kannata edes yrittää sekoittaa, vaan kunto-ohjaajan pitäisi olla ihan eri henkilö ja kumppanilleen pitäisi kelvata sellaisena kuin on.
Nainen on varmaan saanut mieheltä ekstrahuomiota, kun rasva on alkanut lähteä, ja alan ammattilainen kun on, nainen varmasti tietää miehen asenteet läskejä ym. kohtaan. Varmaan aika helppoa lähteä hakemaan lisää sitä hoivaa ja huomiota laihduttamalla aina vain enemmän. Videossa mies kantaa heiveröistä luurankoa - kovin moni nainen haluaisi olla sylissä samalla tavalla joskus.
Jos ette ole kuulleet Münchhausen by proxy -oireyhtymästä, googlatkaa.
Miehelle on omalla tavallaan palkitsevaa saada huomiota näin. Monia miehiä tyydyttää naisen heikkous - tässä asetelma on äärimmillään.
Nainen on niin alipainoinen, että myös aivojen energiansaanti on häiriintynyt. Hän tuskin pystyy enää ajattelemaan yhtä selkeästi kuin muutoin, ihan tällaisesta elimellisestä syystä.
He keräävät todella isoa summaa rahaa. Kuka sitä vahtii, mihin se oikeasti käytetään?
On hyvin vaikea uskoa, etteikö mikään sairaala ottaisi tuota naista suonensisäiseen ruokintaan ja siitä pikku hiljaa eteenpäin, jos tahtoa vain olisi. Jotkut vain haluavat heittäytyä kuin marttyyreiksi, jos saavat yhdenkin kriittisen sanan tai asetetaan ehtoja.
Parhaassa tapauksessa kumppani voi paremmin kuin kukaan muu eheyttää syömishäiriöisen minäkuvaa ja tarjota hyväksyntää ja rakkautta kilojen vahtimisen sijaan. Surkeimmassa tapauksessa kumppani nimenomaan pitää alipainoa hyvännäköisenä ja "tukee" mutta kuitenkaan ei halua, että kumppanista tulee "läski".
Tuntuu, että tuon naisen paranemisen edellytys olisi jättää mies, vaikka tässä tilanteessa se varmaan tuntuisi täysin mahdottomalta - nythän nainen on täysin riippuvainen miehestään.
Nimen omaan, eli ahmimishäiriä on syömishäiriö! Jostain syystä pelkät laihtumishäiriöt on sallittuja, jos on BED niin oot vaan laiska ja inhottava.
No, itsestäni en tiedä; vedän yhtäkkiä kalorit tiukkaan ja hulluna kävelen, juoksen, teen lihaskuntoa kotona jne, sitten taas repsahtaa ja syön kaikkea mahdollista ja ihan liikaa kaikkea. Kai se BED on minulla, koska joku kilo ylipainoa löytyy. Tai jotain, en tiedä.
Yleensä lihavuus ei ole syömishäiriö. Se on vain laiskuutta ja tyhmyyttä. Suurin osa teistäkin on pyöreitä. Ei teillä kaikilla varmasti syömishäiriötä ole, ette vain jaksa liikkua lylleröt.
Anoreksia kuten nämä julkistetut kevytmasennukset ja muut muodikkaat mt-diagnoosit kuuluvat tautiluokittelussa luokkaa "BB"-taudit eli kyltymätön huomionkipeys, narsismi "katsokaa minua, minä haluan huomioita, minä olen erikoinen!" joiden paras hoito on täydellinen huomiotta jättäminen.
Sama käypähoito-suositus myös erilaisiin joka toisella nykyään esiintyviin allergioihin, rajoitteisiin tai muihin "huomaa minut, olen erityisen ihmeellinen ihminen!" -vedätyksiin.
Jännää huomata, miten vielä tänäkään päivänä mielenterveysongelmia ei oteta tosissaan. Masentuneelle sanotaan "Älä murjota, piristy nyt!" ja anorektikolle sanotaan "syö hampurilainen".
Anoreksia voi joillain ihmisillä lähteä huomionkaipuusta yhdistettynä huonoon itsetuntoon. Se voi lähteä siitä, kuinka ihanalta tuntuu kun joku kehuu kauniiksi parin liikakilon hävittämisen jälkeen -> Jos laihduttaisin vielä pari kiloa lisää, sitten varmasti olen vielä kauniimpi. Lopulta niitä kiloja on lähtenyt muutama liikaa, ja yhä vääristynyt kuva omasta kropastaan väittää että painoa on liikaa. Laihduttamisesta tulee addiktio. Addiktio on sairaus.
Noh. Ehkä joskus läheisen tai oma sairastuminen jonain päivänä herättää. En toivoisi kenellekään tällaisia sairauksia, mutta toivon ihmisiltä ymmärrystä. Ymmärrän sen, että mielenterveysongelmia on vaikea ottaa tosissaan, kun itse on onnistunut pysymään tasapainossa. Silloin helposti luulee, että kaikki pystyvät samaan.
Siksi olisikin hyvä lisätä sitä omaa tietoutta. Jos ei muuten, niin siltä varalta, jos läheinen joskus sairastuu. Mikään ei ole hirveämpää, kuin kuulla "Älä nyt murjota, piristy vähän!" Kun tuntuu, että elämällä ei ole enää mitään annettavaa. Tai "Syö hampurilainen" kun ei enää kestä omaa peilikuvaansa.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 12:37"]Anoreksia kuten nämä julkistetut kevytmasennukset ja muut muodikkaat mt-diagnoosit kuuluvat tautiluokittelussa luokkaa "BB"-taudit eli kyltymätön huomionkipeys, narsismi "katsokaa minua, minä haluan huomioita, minä olen erikoinen!" joiden paras hoito on täydellinen huomiotta jättäminen.
Sama käypähoito-suositus myös erilaisiin joka toisella nykyään esiintyviin allergioihin, rajoitteisiin tai muihin "huomaa minut, olen erityisen ihmeellinen ihminen!" -vedätyksiin.
[/quote]
Vai että allergiatkin ovat vedätyksiä? Allergiat ovat monille jopa hengenvaarallisia...
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:15"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:12"]En sääli. Ihan oma vika. [/quote] Se on mielen sairaus, enpä sanoisi että se on kenenkään oma vika.. Vai onko syöpä tai masennuskin sairastuneen oma vika?
[/quote]
No, mutta jos nyt vonkuu apua, ettei kuolisi, niin pitäisi varmaan ymmärtää ettei ole mitään taikatemppuja, paitsi se että saa ravintoa ja kiloja. Ja mites niitä saa?? Tarvitaanko siihen sairaalan pakkosyöttöä? Ei tarvita, koska sama meno tulee jatkumaan sen sairaalajakson jälkeen. Siihen tarvitaan se, että vaivautuu ihan itse syömään. Ei siitä tarvitse maailmanlaajuista hulabaloota tehdä.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 22:22"]
Eikö ketään epäilytä tuo 18 kilon paino? Luut painavat muistaakseni n. 10kg aikuisella ihmisellä, verta on 5 litraa. Painaako muka tuon naisen sisäelimet, nahka, hiukset ja vähäiset lihakset ainoastaan kolme kiloa yhteensä? Surullinen juttu kaiken kaikkiaan, mutten usko, että tuo 18 kilon paino pitää paikkaansa.
[/quote]
Paino pitää varmasti paikkansa. Katso tätä kuvaa, ei ole peppua ollenkaan, pelkät luut.
http://i2.cdn.turner.com/cnnnext/dam/assets/150521132614-04-rt34994-super-169.jpg
Pitää va
Mieluummin antaisin ruokarahaa nälkää näkeville.