Lue keskustelun säännöt.
Miten selvisit lapsettomuudesta?
17.06.2015 |
Toivoisin, että jakaisitte kokemuksianne, miten hoitojen ja vuosien yrittämisen jälkeen selvisitte lapsettomuudesta?
Toivon, ettei kukaan tule sanomaan, että selvisi saamalla lapsen. Nyt juuri haen kokemuksia siitä, miten selvisi siitä, ettei niitä lapsia ikinä saanut. Olen jäämässä näillä näkymin kokonaan tahattomasti lapsettomaksi ja tuska on kamala.
Kommentit (19)
Mulle lääkäri kertoi että en tule saamaan lapsia. Itkin ja surin joitain kuukausia paljon. Sitten hyväksyin sen tosiasian. Nautin kummilapsista. Välillä vieläkin iskee haikeus ja suru. Minusta ei tullut äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen lapseton, toistaiseksi. Mutta eräs tuttavani on tahattomasti lapseton, nuori vielä, 22 vuotias. Yrittivät lasta siitä asti miehensä kanssa kun tuli täysi ikäiseksi, eikä lasta kuulunut. Nyttemmin saanut diagnoosin, ja tuomio on ettei hän tule koskaan saamaan lapsia. Hän suree asiaa omalla tavallaan, laittaa faceen surullisia runoja ja mystisiä lausahduksia, jotka ymmärtävät vain ne, jotka lapsettomuudesta tietävät. Hän on hiljalleen jatkanut elämäänsä eteenpäin, hakeutui opiskelemaan uutta ammattia jne.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 22:56"]Onko adoptio mahdoton?
[/quote]
Valitettavasti on. Sijaisvanhemmuutta olen harkinnut.
Omaan lapsettomuuteesi et voi vaikuttaa. Sure, mutta suuntaa sitte energiasi niihin asioihin joihin voit vaikuttaa. Voit elää täyden, itsellesi juuri sopivan elämän ilman biologista lasta. Älä pilaa sitä itseltäsi juuttumalla ajatuksissasi asiaan. Tunne seuraa ajatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 23:09"]Omaan lapsettomuuteesi et voi vaikuttaa. Sure, mutta suuntaa sitte energiasi niihin asioihin joihin voit vaikuttaa. Voit elää täyden, itsellesi juuri sopivan elämän ilman biologista lasta. Älä pilaa sitä itseltäsi juuttumalla ajatuksissasi asiaan. Tunne seuraa ajatusta.
[/quote]
Minua ärsyttää tällainen. Jos henkilö on ensin käynyt ajatusprosessin, että haluaa lapsia, sen jälkeen vuoden yrittänyt innoissaan saada sitä toivottua lasta, sen jälkeen juossut kuukausia selvittämässä, mikä on vialla, sen jälkeen juossut vuoden, kaksi tai enemmän hoidoissa yrittämässä sitä toivottua lasta ja lopulta joutunut tekemään päätöksen, että sitä lasta ei kuulu, pitäisi yhtäkkiä viiden vuoden tuhlattu energia, toiveet, tunteet ja pettymykset osata laittaa sivuun helposti. Aloittaja pyysi kokemusneuvoja, ja joku torvi tulee vain möläyttämään, että anna olla, keskity vaan johonkin muuhun.
Aika yleensä auttaa, niin kuin kaikessa surussa. Joillekin on tarpeen ammattiapu, toiset purkavat pahan olon ystäviin, liikuntaan ym. Täytyy löytää itselle sopiva keino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 07:24"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 23:09"]Omaan lapsettomuuteesi et voi vaikuttaa. Sure, mutta suuntaa sitte energiasi niihin asioihin joihin voit vaikuttaa. Voit elää täyden, itsellesi juuri sopivan elämän ilman biologista lasta. Älä pilaa sitä itseltäsi juuttumalla ajatuksissasi asiaan. Tunne seuraa ajatusta. [/quote] Minua ärsyttää tällainen. Jos henkilö on ensin käynyt ajatusprosessin, että haluaa lapsia, sen jälkeen vuoden yrittänyt innoissaan saada sitä toivottua lasta, sen jälkeen juossut kuukausia selvittämässä, mikä on vialla, sen jälkeen juossut vuoden, kaksi tai enemmän hoidoissa yrittämässä sitä toivottua lasta ja lopulta joutunut tekemään päätöksen, että sitä lasta ei kuulu, pitäisi yhtäkkiä viiden vuoden tuhlattu energia, toiveet, tunteet ja pettymykset osata laittaa sivuun helposti. Aloittaja pyysi kokemusneuvoja, ja joku torvi tulee vain möläyttämään, että anna olla, keskity vaan johonkin muuhun.
[/quote]
ehkä se juuri on se kokemusneuvo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä puran pahan olon työntekoon ja matkusteluun. Sydän itkee aina kun joku lähipiirissä tulee raskaaksi. Yritän olla onnellinen muiden puolesta, mutta välillä se on vaikeaa. Toivottavasti pääsen tästä katkeroituneesta tunteesta joskus eroon.
Kuvittele miten surkeaa porukkaa tälläkin palstalla pyörii, ei se lapsi onnellisuutta tuo jos katsoo tätä katkeraa porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ne toiveet vaan hiipui. Kipeintä teki se, että periaatteessa mitään vikaa ei kummastakaan koskaan löytynyt, mutta siitä huolimatta ei ensimmäistäkään plussaa hoidoista huolimatta. Olisipa ollut edes joku selitys, nyt on pelkkä epäonnistuja asiassa, jonka periaatteessa pitäisi olla mahdollista. Vuosia teki kipeää ja toisten raskauksista oli vaikea iloita, sitten siihen turtui. Nyt olen luopunut ajatuksesta, en minkään aktiivisen ajatustyön seurauksena, vaan koska ei jaksanyt enää toivoa, saati yrittää.
Vittumaisinta on kuulla, että "lakatakaa vaan yrittämästä". Ollaan lakattu yrittämästä jo vuosia sitten, kaikki hoidot on lopetettu, ehkäisyä ei ole eikä enää edes aktiivisesti ajatuksissa, mutta EIPÄ VAAN SIITÄ HUOLIMATTA KUULU, että oisko lisää vinkkejä... Totta puhuen kuitenkin olen jo tyytyväinen tähän elämäntilanteeseen, ikääkin on jo sen verran, etten enää ajattele että minulle kuuluisikaan lasta enkä ole katkera asiasta. Olen siis 38, periaatteessa se olisi edelleen mahdollista, mutta enää ei onneksi kysellä että "koskas kuullaan pikkujalkojen tepastusta". Viimeiset vuodet olen vastannut ihan suoraan että yrityksistä huolimatta ei ilmeisesti koskaan. Josko oppisivat toisilta lapsettomilta olemaan kysymättä.
14, kiitos vastauksesta. On helpottavaa kuulla, että samantyyppisiä ajatuksia on muillakin. Vaikka kamala tilanne tämä on aina, jostain syystä vertaistuella on merkitystä. Kiitos, että jaoit ajatuksesi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän sama tilanne kuin 14. Neljäkymmentä alkaa vähitellen lähestyä molemmilla ja yrityksistä huolimatta lasta ei ole kuulunut. Meillä tosin ei olla käytetty ihan kaikkia keinoja, koska olemme myös todenneet "liian" yrittämisen vievän meidät liian syvälle asian syövereihin. Olemme kuitenkin nyt vähitellen luopumassa toivosta ja suuntaamme ajatuksia eteenpäin. Elämää on ilman omia lapsia, vaikka vielä pari vuotta sitten sitä oli vaikea uskoa.
Meillä vasta vuosi yrittämistä takana, mutta pelottaa, ettei lapsia koskaan tule. Elämän on kuitenkin suunnitellut aika pitkälti sen ympärille, että saisi nähdä omien lasten kasvavan. Aika tyhjäksi jää elämä, jos niin ei käy. Ärsyttää myös jatkuvat kyselyt, kyllä niitä lapsia tehtäisiin jos voitaisiin.
.
Saanko kysyä, miksi adoptio ei ole vaihtoehto? Ettekö halua, vai eikö adoptiolasta ole mahdollista saada? Itse voisin hyvinkin adoptoida, mutta olen käsittänyt, ettei se todellakaan ole helppoa.
.
Minulla siis ei ole neuvoja, mutta lähetän myötätuntoni. On aivan tajuttoman rankkaa katsoa, kun kaikki muut saavat lapsia, itse ei millään.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 08:15"]
14, kiitos vastauksesta. On helpottavaa kuulla, että samantyyppisiä ajatuksia on muillakin. Vaikka kamala tilanne tämä on aina, jostain syystä vertaistuella on merkitystä. Kiitos, että jaoit ajatuksesi. Ap
[/quote]
Puhut ihan totta, vertaistuella on iso merkitys. Jossain vaiheessa asia todellakin tuntuu niin suurelta, ettei siitä pääse yli, vaan se syö sua sisältä päin koko ajan ja on taukoamatta mielessä. Laskee päiviä, kierron vaiheita, kuulostelee kehoaan - ja samalla on tuskaisen tietoinen, että "ei pitäisi ajatella", koska se stressaa, mutta sitä kun on yksi pelkkä stressihiiri siinä vaiheessa... Siinä mielessä "ole ajattelematta ja yrittämättä" on ihan käypä neuvo noin teoriassa, mutta käytäntö onkin aivan eri asia. Ja eikä se ajattelematta ole tuottanut sen enempää tulosta, eli siinä mielessä se ja sama.
Näitä asioita ja niiden käsittelyä ei voi kukaan hoputtaa. Voi kai lapsettomuus jollekin käydä loppujen lopuksi liian suureksi asiaksi, eikä koskaan pääse siitä yli. Toivon että sinulle ei käy niin.
Mulla itse asiassa oli joitakin kuukausia sitten kuukautiset myöhässä. Joo, ne ovat aina olleet lähes kellontarkat, siinä mielessä keho kyllä toimii ihan kivasti, mikä ei tietysti lohduta koska se toimivuus ei todentunut koskaan sillä raskaudella... Mutta ehdin päivän verran pyörittelemään mielessäni taas kerran sitä ajatusta, jota en ole enää aikoihin miettinyt. Ja tajusin, että olen niin sinut lapsettomuuden kanssa jo, että ajatus mahdollisesta raskaudesta ei tuonyt yksinomaa iloista jännitystä, ja kun ne sitten seuraavana päivän alkoivat, niin olin asiasta helpottunut. Kai sitä on jo identifioitunut lapsettomaksi, ja onhan elämä helppoa näin. Luulen, että olen oman suruni käsitellyt ja työstänyt ja olisi suorastaan ajankohtaista alkaa pohtia sitä ehkäisyä, ikään kuin tätä onnetonta, osaamatonta ja taitamatonta naisvartaloa nyt mitenkään tarvitsisi varsinaisesti pidätellä raskautumasta... (No kyllä oikeasti pidän kehostani muuten enkä piiskaa itseäni lapsettomuudesta, mutta olen kyllä myös vihannut typerää vartaloani, joka EI OSAA EDES RASKAUTUA!)
Voimia asian käsittelyyn...
14
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 09:35"]
Meillä vasta vuosi yrittämistä takana, mutta pelottaa, ettei lapsia koskaan tule. Elämän on kuitenkin suunnitellut aika pitkälti sen ympärille, että saisi nähdä omien lasten kasvavan. Aika tyhjäksi jää elämä, jos niin ei käy.
[/quote]
Minusta tuo on väärä lähtökohta edes haluta lapsia. Ei vanhemman elämän tarkoitus voi olla se lapsi, ja ainoa elämän täyttäjä lapsi. Siinä on pienelle ihmiselle ihan liian iso taakka kannettavaksi. Vanhemmalla pitäisi olla oma elämä, johon lapsi tulee lisäksi, ei ainoaksi tarkoitukseksi ja elämän keskikohdaksi. Tuollaisella ajatusmallilla tulee marttyyrivanhempia, joiden elämä pyörii vain lasten ympärillä ja jotka ovat joka tapauksessa saman "mitäs nyt" kysymyksen edessä kun lapset muuttaa kotoa. Pahimmat sitten ripustautuvat myös aikuisiin lapsiin kun eivät osaa päästää irti ja keksiä itselleen jotain muuta tekemistä elämään.
Eli sait lapsia tai et, niin sinun pitää keksiä elämääsi sisältö ja tarkoitus jostain muualta kuin jälkeläisistä.
Mä toisaalta olen huono sanomaan kun vielä yritämme hoidoilla, mutta jollain tasolla teen pikkuhiljaa työtä mielessäni, jos sitä lasta ei kuulukkaan.
Minulla on auttanut valtavasti, kun olen ymmärtänyt, että se lapsi ei tekisi elämästäni automaattisesti parempaa tai huonompaa, vaan erilaista. Silti ei liian erilaista, koska toinen ihminen olemassaolollaan ei voi muuttaa täysin minun kokemusmaailmaani maailmasta. Vaikka saisinkin lapsen, niin se olisi silti täysin erillinen ihminen minusta - ei osa minua. Uskon että itselläni ja monella muullakin on sellaisia tiedostomattomia ajatusrakenteita, jotka eivät ole totta. Yksi tällainen on kuvitelma siitä, että elän sitten jotenkin "todempaa" elämää kun saan lapsen, koska haaveissani olen kuvitellut aina saavani lapsen. Eihän se niin ole, elän edelleen samana ihmisenä samaa elämää, mutta saan kasan vastuuta (ja totta kai iloa ja rakkauttakin) vain tähän päälle. Myös huolia ja murheita. Mutta ne eivät ole mitään, mitkä tulevat vain lasten myötä. Elämässä on paljon muitakin asioita saavutettavana, ja rakkautta ja iloa voi kokea joka päiväisessään elämässään koko sydämestään. Olen miettinyt että jos lasta ei kuulu, niin voisin hetken elää vain itselleni (hoitojen aikana kun tuo ei ole täysin mahdollista), teen uraa, luen paljon, itseopiskelen, ja ehkä joskus vanhemmalla iällä alan harkitsemaan sijaisvanhemmuutta. Kun koen, että minulla on vielä enemmän annettavaa lapselle joka tarvitsee kaiken mahdollisen avun.
Uskon myös, että minunlaiselle ihmiselle lapsettomuus voi olla helpompi pala kuin jollekin toiselle, koska minulla on aina ollut paljon muitakin hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia elämälleni, joihin voin kiinnittää huomioni. Jos sinulla on tällaisia muitakin asioita mihin voit tarttua elämässäsi, niin nyt on sille aika. Jos sinulla ei oikein tällaisia ole, niin suosittelen kehittelemään aivan hullujakin haaveita, joita kohti voit alkaa kulkea elämässäsi. Sillä jokainen tarvitsee tavoitteita ja unelmia, ja sinulta on nyt yksi hyvin suuri tällainen viety. Kannattaa yrittää joka päivä muistuttaa itseä, että hyvä elämä ei ole kiinni lisääntymisestä, sillä se lisääntyminen ei loppujen lopuksi muuttaisi kokemustasi elämästä millään syväluotaavalla tavalla (vaikka jotkut näin sanovatkin), koska oman elämän kokemisen muuttuminen vaatii muutakin kuin jonkin tapahtuman; se vaatii todella suurta ajattelutyötä ja tapahtumien sarjan.
Up