Pelko, joka ahdistaa niin pirusti! APUJA?

Tiedätkö miksi pelkäät satuttavasi nimenomaan seksuaalisesti etkä "muuten vain pahoinpitelemällä tms?

Ei kai tuollaiset pakkoajatukset ihan harvinaisia ole.

Lopeta taistelu sitä pelkoa ja niitä ajatuksia vastaan. Anna niiden vain olla. Ne eivät ole vaarallisia mitenkään. Ne eivät tarkoita että olet hullu tai että oikeasti koskaan tekisit niitä tekoja. Katsele vaan niitä pelkojasi ikään kuin taustalta, yrittämättä mitenkään päästä niistä eroon tai toteuttamasta niitä. Näin otat pelkoihin henkistä etääisyyttä, et enää koe niitä valtavana h enkilökohtaisena ongelmana, vaan ne ovat vain satunnaisia sisäisiä ääniä päässä, vaarattomia.

Tiedät varmaan, että ne ovat pakkoajatuksia. Vaarattomia sinäänsä, että se, että ajattelet noin, ei missään tapauksessa tarkoita, että tekisit niin.
Minulla on ollut ja on vieläkin pelkoja, että jotenkin sekoaisin ja tekisin pahaa lapsilleni. Se kun on ajatuksenakin jo niin järkyttävä, etten osaa oikeastaan pahempaa tilannetta ajatellakkaan. Siksi se myös pelottaa. Vaikka ajatuksena ei sinäänsä ole realistinen. En ole koskaan satuttanut ketään, enkä voisi kuvitella niin tekeväni.

Tilannetta voi ajatella niin, että kaikkien meidän päässä kulkee päivittäin mitä ihmeellisimpiä ajatuksia ja aivan lukemattomasti. Kun olet kuitenkin "normaalitilassa", eli et ahdistunut/masentunut, niin suurin osa ajatuksista päätyy ns. roskapostisuodattimen kautta roskakoriin, eli niitä ei jää yhtään sen enempää pohtimaan, jos nyt edes tiedostaa niitä ajatuksia ollenkaan.
Mutta, kun olemme henkisesti loppu, niin tuo suodatin menee rikki. Eli kaikki se roska, joka kulkee läpi, jääkin niille sijoilleen ja päätyvät tajuntaan ja niistä muodostuu pelkoja.
Eli juuri niinkuin edellinen neuvoi, näille ajatuksille ei pitäisi antaa sijaa. Ne ovat vain aivojen tuottamaa roskaa, eikä niille pitäisi antaa painoarvoa. Tietenkin se on paljon helpommin sanottu, kuin tehty ja tiedän, että pahimmissa ahdistusloukoissa mikään järkeily ei tuota tulosta helposti.

No jo se, että tuollaiset ajatukset voivat olla "normaaleja" auttaa joitakin. On lukemattomasti väsyneitä äitejä, joiden päässä pyörii ajatus vauvan hylkäämisestä, vauvan heittämisestä johonkin, ja muita kamalia ajatuksia, vaikka näin ei missään tapauksessa tekisi. Ja näistä asioista pitäisi puhua paljon enemmän.
Nykyäänkin syötetään vielä ruusuista kuvaa vauva-arjesta, vaikka aniharvoin se on sitä nukkuvan vauvan tuijottelua ja vaaleanpunaisia unelmia. Monille myös siksi tuleekin sitten se, tunne, että kaikki on vialla, kun vauva huutakin yötäpäivää, nukkua ei saa, itsestään ei kerkeä huolehtia ja elämä on yhtä puklurättiä ja vuotavia rintoja, silmäpussien ja nuutuneen olemuksen kera. Kun on valvonut viikkoja ja kuukausia putkeen sylitellen raastavasti huutavan vauvaa, niin helposti mieleen juolahtaa ajatus "hiljentämisestä" tai "tekisi mieli nakata seinään tämä huutava kakara". Niin kauhealta, kuin tuo kuulostaakin ja tuollaisten ajatusten äänteen sanominen edelleen nostaisi hirveän myrskyn, niin uskomme tai emme, niin nuo ajatukset ovat useiden äitien päässä. Ja se ei edelleenkään tarkoita, että millään tavalla satuttaisi lastaan.

Tsemppiä ap!. Nuo ajatukset todennäköisesti lievittävät, kun vauvasi kasvaa, ja saat nukkua paremmin.

Pelot kun iskee niin en ole läsnä nykyhetkessä ja tämän takia onkin vaikeaa yrittää vaan antaa ajatusten mennä, varsinkin väsyneenä.. Voiko tämä siis olla nimenomaan pakkoajatus, vaikken erityisesti ajattele esimerkiksi kuinka satuttaisin vaan yleisesti pelkään muuttuvani yhtäkkiä pedofiiliksi? Koko ajatus on todella ahdistava!!

Olen luonteeltani herkkä ja hyvin kiltti ja olen lukenut, että juuri kaltaisilleni tämmöisiä tulee..

Kuulisin erittäin mielelläni kokemuksia vastaavista tilanteista. Vauva on esikoiseni ja terapeutin mukaan äitiys on tullut kohdalleni liian aikaisin, koska oma itsenäistyminen ei ole täysin tapahtunut vielä muiden ongelmien takia. Hän myös epäilee, että olen itse paremminkin joutunut kokemaan lapsuudessani seksuaalistahäirintää kuin, että itse tekisin lapselleni jotain. Eli vauvani aktivoisi minussa jotain mitä minulle on tapahtunut ja joka heijastuu nykyhetkeen.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:01"]

Pelot kun iskee niin en ole läsnä nykyhetkessä ja tämän takia onkin vaikeaa yrittää vaan antaa ajatusten mennä, varsinkin väsyneenä.. Voiko tämä siis olla nimenomaan pakkoajatus, vaikken erityisesti ajattele esimerkiksi kuinka satuttaisin vaan yleisesti pelkään muuttuvani yhtäkkiä pedofiiliksi? Koko ajatus on todella ahdistava!! Olen luonteeltani herkkä ja hyvin kiltti ja olen lukenut, että juuri kaltaisilleni tämmöisiä tulee.. Kuulisin erittäin mielelläni kokemuksia vastaavista tilanteista. Vauva on esikoiseni ja terapeutin mukaan äitiys on tullut kohdalleni liian aikaisin, koska oma itsenäistyminen ei ole täysin tapahtunut vielä muiden ongelmien takia. Hän myös epäilee, että olen itse paremminkin joutunut kokemaan lapsuudessani seksuaalistahäirintää kuin, että itse tekisin lapselleni jotain. Eli vauvani aktivoisi minussa jotain mitä minulle on tapahtunut ja joka heijastuu nykyhetkeen.

[/quote]

Olen itse traumatisoitunut, ja tosiaan kärsin samainlaisista "pakkoajatuksista", eli pelkään satuttavani lapsia. En niinkään niin, että yhtäkkiä nyt vaan löisin lapsiani tai muuta, vaan, että jotenkin sekoan, enkä enää hallitsisi omaa itseäni ja käytöstäni.
Kyseessä on sinäänsä pakkoajatus, ettei pysty päästämään tuollaisesta turhasta ajatuksesta irti, normaalisti tälläiset asiat eivät tosiaan jää ihmisten päähän pyörimään, vaan ajatus virtaa pois tajunnasta.
Toisaalta kysessä on ainakin itseni kohdalla myös se kontrollin menetyksen pelko.
Historiani takia, elän hyvin kontrolloitua elämää, ja minun on pakonomaisesti saatava pitää kaikki ohjat käsissä. Ahdistun ennalta arvaamattomista tilanteista, koska ne ovat menneisyydessä tarkoittaneet yleensä jotakin kauhuja.
Tiedän myös, että se ajatuksenvirtaus on lähes mahdoton pysäyttää, kun se lähtee virtaamaan. Se ikäänkuin syöttää itseään ja kaikki järkiperustelut eivät vain juolahda mieleen. Ja sitten on se :"entä jos".

Itsekkin olen myös ihminen, joka kärsii liiallisesti kiltteydestä ja olen myös todennut, että tälläiset pelot todella nimenomaa riivaa yleensä niitä ihmisiä, jotka kaikista epätodennäköisimmin tälläiseen teon koskaan tekisivät.

Siksipä itsellä ei ole toiminutkaan se ajatuksien syrjäyttäminen, muutakuin silloin, kun olen henkisesti skarpimmassa kunnossa. Silloin kun ajatus tulee päähän, niin sen voi siirtää pois mielestä ja jatkaa vain.
Mutta tuohon pahimpaan tilanteeseen ei omalla kohdallani auttanut, kuin yksinkertaisesti se stressin ja väsymyksen vähentäminen, jolloin henkisesti voi paremmin..
Eli mahdollissiman paljon unta, jos mahdollista niin lapsi välillä hoitoon ja vain lepoa. Mukavia juttuja elämään enemmän, jotta olisi muuta ajateltavaa kuin pelot. Ihan vaikka lehden lukua, piirtämistä, mistä nyt kukin tykkää ja mihin resurssit riittää.

Ja jos kuitenkin vielä niihin järkeilyihin mennään. Niin oletko ajatellut, että pedofiiliksi ei kukaan yhtäkkiä muutu?.

6 kirjoittaja siis ap!

ap: 7, meinasi oikeasti itku päästä kun luin vastauksesi! Tuo oli juuri kuin oma tilanteeni! Kiitos paljon!

Minulla trauman takana vauvaiästä teini-ikään asti kestänyt perheväkivalta, josta vaikenin 15-vuotiaaksi asti ja yhäkin välillä pelko väkivallasta herää kun sopiva tilaisuus tulee. Minäkin huomasin, että viimeksi kun tämä pelko iski niin se häipyi omia teitä kun sain nukuttua ja tehtyä asioita joista nautin (toivat vahvan olon henkisesti). Täytynee yrittää rentoutua niin paljon kuin vaan mahdollista, vaikka vaikeaa se onkin!

^