Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työttömät sitä ja tätä, ottakaa kommentoijat selvää

Vierailija
14.05.2015 |

ESimerkiksi se, että jos ei ota tarjottua työtä vastaan, niin karenssin siitä on saanut jo 90-luvulla (sääntö tiukentui joskus 2012 tienoilla vielä entisestään). Ihan vaan tiedoksi. Palkantonta harjoittelua on ollut jo 90-luvulla, ihan vaan tiedoksi. Velvollisuus hakea kouluihin, jos on kouluttamaton nuori, on ollut kauan. 

Työttömyys ei oikeuta automaattisesti statuksena kaikenmaailman tukiin, vaan ruokakunnan tulotaso määrittelee mitä tukia voi saada. Suurin osa saa vain työttömyyskorvausta, eikä muuta. Se johtuu siitä, että puoliso tienaa tarpeeksi tai oma ansiosidonnainen on riittävän iso eväämään tuet. 

Viisastuitko?

Itse olin työttömänä neljä vuotta sitten vastavalmistuneena. Silloin tuloni olivat tasan nolla euroa, sen ajan lakien mukaan. Siitä huolimatta oli todella työn takana saada mitään palkatonta harjoitteluakaan. Onneksi löytyi palkallista työtä ja tuo aika kesti vain 4 kk. Mutta kyllä raivostutti, kun leimattiin tuilla eläjäksi. Sitten kun joku tajusi, etten saa mitään, sain kuulla olevani huora, koska mieheni maksaa elämiseni. Pelkään työttömäksi jäämistä enemmän kuin kuolemaa. 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän viisi yhdeksän