Vai että karhut pelkäävät ihmisiä!
Autot vain huristeli ohi ja karhu ei välittänyt niistä. Se myös yritti kiivetä auton päälle ja päästä ikkunoiden kautta auton sisälle jossa istui ihmisiä.
Kommentit (3)
on varmaan ruokittu autoista kun noin kesyjä olivat.
Suomessa karhut pelkäävät ihmistä, koska niitä on metsästetty täällä vuosisatoja. Niillä on eräänlainen geeneihin ohjelmoitu pelko ihmistä kohtaan. Pohjois-Amerikan karhut ovat saaneet olla kohtalaisen rauhassa aina, joten ne eivät pelkää ihmistä ja kuuluvat eri lajiin tai ainakin eri alalajiin kuin Suomessa tavattava ruskeakarhu. Pohjois-Amerikassa karhut ovat kesyyntyneet ihmisen piitttamattomuuden takia, koska elintarvikejätteitä ei ole suojattu niiltä. Suomessakin olisi tärkeätä, että karhuja ei totutettaisi ihmsiin huonolla jätehuollolla. Karhut eivät ole meillä tappaneet ihmisiä muistaakseni kuin kerran sadan viime vuoden aikana. Kyseinen tapaus liittyy lenkkeilijään, joka vahingossa ilmeisesti joutui karhunpennun je sen emon väliin. karhu puolustaa pentuaan tuollaisessa tilanteessa ja seuraukset ovat yleensä ikävät. Välinpitämättömät autoilijat aiheuttavat joka vuosi kuolemia. Autojen määrää ei kuitenkaan haluta rajoittaa, vaikka neovat huomattavasti suurempi riski kuin karhut.
Ne pelkää ihmisiä, ei autoja. Uuvatti.