13-vuotiaan vartalo "hyvin kehittynyt" - raiskaajalle vapauttava tuomio
Perjantai 13.3.2015 klo 09.18
Perhekodista karannut tyttö istui puistonpenkillä, kun 27-vuotias mies houkutteli hänet kotiinsa ja raiskasi. Oikeus vapautti miehen muun muassa sillä perusteella, että tytön vartalo oli niin hyvin kehittynyt.
13-vuotias tyttö oli karannut perhekodista ja päätynyt Västeråsiin ilman rahaa, kännykkää tai yöpymispaikkaa. 27-vuotias mies huomasi kotinsa lähellä puistonpenkillä lepäävän tytön ja kutsui tämän kotiinsa tytön kerrottua olevansa väsynyt ja janoinen.
Kotonaan mies raiskasi tytön. Mies pidätettiin viime vuoden huhtikuussa, ja hän sai syytteen alaikäisen raiskauksesta. Mies kielsi aluksi tytön edes olleen hänen asunnossaan, mutta joutui muuttamaan kertomustaan poliisin esitettyä lausunnon kumoavat todisteet.
Aftonbladetin mukaan mies sai kuitenkin vapauttavan tuomion sekä käräjä- että hovioikeudessa muun muassa tytön "kehittyneen vartalon perusteella".
Miehen mukaan tyttö ei ollut kertonut ikäänsä ja hän oli olettanut tytön olevan 15-17-vuotias. Molemmat oikeusasteet katsoivat poliisin kuulusteluvideot tytöstä ja päättelivät tytön kropan olevan niin hyvin kehittynyt, että se vastasi puberteetin ohittaneen vartaloa. Näin ollen voitiin ajatella, että "miehellä oli aihetta olettaa tytön olleen vanhempi".
Oikeusasteet eivät panneet painoa sille, että tyttö oli kertonut miehelle olevansa karkumatkalla, rahaton ja vailla puhelinta. Oikeuden mukaan miehellä ei voinut olla tietoa tytön koulunkäynnistä tai luokka-asteesta.
Tytön edunvalvoja on valittanut tuomiosta korkeimpaan oikeuteen.
Kommentit (38)
Niin että raiskata saa? Kunhan ei ole sakkolihaa? Kyllä nyt meni usko lopullisesti tähän yhteiskuntaan!
Voi jumalauta!
Missä helvetissä tämä on tapahtunut?!?!
Mitä ihmettä? Kai se nyt edes siitä raiskauksesta sai tuomion vai vapautettiinko sitäkin? Ihan naurettavaa pelleilyä nämä "tuomiot".
Siis saa raiskata jos väittää, että luuli tyttöä naiseksi?
Meidän on tehtävä kaikkemme, ettei ruotsalainen vihervasemmistovetoinen (SDP, kesk ja KOK myös mukana) hyysäys leviä enempää Suomeen.
Pysäyttäkää suvikset!
Tarinasta saa sellaisen käsityksen, että ei raiskannut, vaan yhteisymmärryksessä harrastivat seksiä, mutta koska suojaikäraja ei täyttynyt, niin kyse oli määritelmällisesti raiskauksesta, ja jätettiin tuomitsematta, koska haittaa ei oikeasti tapahtunutkaan.
Raiskata ei saa edes 100-vuotiasta, tiedoksi vain!
Tuossa ap:n tapauksessa kyse on siitä, että tyttö ja mies ovat harrastaneet seksiä molempien tahdosta ja mies on luullut tytön olevan vähintään 16-vuotias. Se siitä siis.
Olihan kerran erään tunnetun lehden kansikuvassa 13-vuotias tyttö ilman yläosaa. Tytön todellinen ikä selvisi vasta myöhemmin! Oli valehdellut ikänsä.
Mitä HELVETTIÄ mä just luin?!? Lapsen saa raiskata, jos hän on kehittynyt vartaloltaan? Eikö jo pelkästä seksiin pakottamisesta pitäisi tulla tuomio, saati sitten, että sen tekee lapselle?
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:34"]
Missä helvetissä tämä on tapahtunut?!?!
[/quote]
ihan kuin oisin lukenut tuosta, että VÄSTERÅSISSA? Onpi Ruotsia. samoin Aftonbladet on paikallinen IL
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:34"]
Missä helvetissä tämä on tapahtunut?!?!
[/quote]
Västerås sijaitsee Ruotsissa.
Vaikka olisi ns yhteisymmärryksessä, niin jos toinen on koditon, rahaton ja kännykätön, on hänen asemansa niin heikko, että on tosi alhaista käyttää hyväksi ja ansaitsee kuolla, joka niin tekee. Ei ole ihminen.
Sama juttu, jotka potkivat niitä, joita jo kaikki potkivat, olivat ne sitten tukiaisia tai ketä tahansa. Sama asia kuin tappo, potkia sitä joka jo on heikoilla. Sellaiset ihmiset ansaitsevat kuolla, samoin kuin lapsensa lopettaa heti saunan takana, kun ne ulos putkahtavat. Niin se vain on.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:46"]Kyllähän nuo perhekodeista karkailevat kiimaiset naikkoset tunnetaan.
[/quote]
13-vuotiaat naikkoset? Henkisesti häiriintynet lapset
Ruotsissa seksi alaikäisen kanssa katsotaan raiskaukseksi. Siitä tässä on kyse. Eli seksiä oli ilmeisesti yhteisymmärryksessä, mikä alaikäisen kohdalla On Ruotsissa raiskaus. Kun ryttö näytti vanhemmalta, jätettiin tekijä tuomitsematta.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:34"]Missä helvetissä tämä on tapahtunut?!?!
[/quote] Ruotsissa. Ylläripylläri.
Oliko raiskaaja suojavärillinen ja siksi tuo tuomio
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 09:44"]Mitä ihmettä? Kai se nyt edes siitä raiskauksesta sai tuomion vai vapautettiinko sitäkin? Ihan naurettavaa pelleilyä nämä "tuomiot".
[/quote] Todennäköisesti sai. Mutta silti, jos nuoren tytön raiskaa ja osoittautuu että onkin alaikäinen niin voivoi. Ihan normaalissakin seksissä alaikäisen kanssa jokainen kunnon aikuinen selvittää ensin minkä ikäisen kanssa on tekemisissä.
Nykyään todella suuri osa tytöistä on 13-vuotiaina jo hyvin pitkälle kehittyneitä. Se ei muuta tippaakaan sitä faktaa että ovat kuitenkin 13-vuotiaita.
Uutinen on melko sensaatiohakuinen. Olisikohan tarkoituksella jätetty hienoisten vihjeiden varaan tuo, että tapahtuma on Ruotsissa? Sen lisäksi ei avata ollenkaan, mikä tuon oikeuden ratkaisun taustalla on.
Jos tyttö on pakotettu, kuten jutussa toimittaja antaa ymmärtää, silloinhan tuo on järkyttävä oikeusmurha. Kun oletettavasti molemmat ovat olleet suostuvaisia, on tuossa kyse laista ja sen tulkinnasta. Eihän mies koskaan saisi maata noin nuoren kanssa, enkä silti ymmärrä minkä takia vartalo ratkaisee, kun on kyse noin nuoresta. Sellaisessa tilanteessa oikeudella on kuitenkin parempi aineisto asian arvioimiseksi. Tahallisuus voi puuttua, eli oikeuden ratkaisusta ymmärtää, että kenellekään ei ole tietoisesti aiheutettu vahinkoa.
Wtf