Miten ihmeessä jaksan ja pystyn jatkamaan elämistä näin?

lue Dr Philin kirja Pelasta parisuhteesi. Se pelasti minun parisuhteeni vuosi sitten. Olimme vielä vaikeammassa tilanteessa kuin sinä. Mieheni oli muuttanut pois kotoa yritettyään mielenhäiriössä tappaa minut, meillä ei ollut minkäänlaista keskusteluyhteyttä, sitä ennen olimme tapelleet vuoden. Dr Philin kirjan luettuani tajusin, mikä minussa oli vialla, muutin ne asiat, ja nyt olemme onnellisempia kuin koskaan. miestäsi et voi muuttaa, itseäsi vain jos olet siihen tarpeeksi vahva ja fiksu. jos et, tarvitset apua, tukea, terapiaa. minä kävin perheneuvolassa yksin ja mieheni kanssa ja se auttoin jonkin verran. ratkaiseva tekijä oli kuitenkin tuo Dr Philin kirja ja se fakta, että jos haluat todella säilyttää parisuhteesi, vain sinä voit tehdä sen, muuttumalla itse. Jos miehesi on valmis olemaan mukana prosessissa, hienoa, mutta se ei ole välttämätöntä. tärkeintä on se mitä sinun korviesi välissä tapahtuu. minun mieheni ei koskaan lukenut sitä kirjaa emmekä tehneet kirjan harjoituksia, silti onnistuin pelastamaan perheemme koska itse muutuin, voi myös sanoa että kasvoin aikuiseksi ja lakkasin säälimästä itseäni ja syyttelemästä muita ihmisiä ongelmistani.

Siis miehesi yritti TAPPAA sinut ja sinä päätit muuttaa itsesi??!!!

Näen jo silmissäni iltasanomien lööpit...

Vierailija:

Mieheni oli muuttanut pois kotoa yritettyään mielenhäiriössä tappaa minut, meillä ei ollut minkäänlaista keskusteluyhteyttä, sitä ennen olimme tapelleet vuoden.

voi myös sanoa että kasvoin aikuiseksi ja lakkasin säälimästä itseäni ja syyttelemästä muita ihmisiä ongelmistani.

No itselläni hieman samantapainen parisuhde. Yhdessä ollaan oltu reilu 8 vuotta ja kaksi lasta. Päätin erota miehestäni. Nyt on asunnot hankittu ja odotellaan muutoa ja nykyisen omistusasunnon myyntiä. Kova prosessi.. itse sairtastuin tämän eroprosessin aikana masennukseen ja tänään viimeksi hain lisää nappeja jotta olo olisi parempi. En kadu päätöstäni. Mutta en tiedä olisinko lähtenyt eroamaan jos olisin tiennyt miten lujille se henkisesti vetää. On vain niin syyllinen olo kun niinsanotusti rikon perheemme. Tsemppiä ap:lle ja yrittäkää saada asianne kuntoon sillä se on aina parempi vaihtoehto.

Sopikaa vaikka, että vietätte kerran viikossa illan kahdestaan. Järkkäätte lapsille hoitajan ja sitten ideoitte menoja: leffailta leffassa tai kotisohvalla, ulos syömään, vesipuistoon... Mitä ikinä keksitte. Kun olette taas läheisempiä, on asioistakin luontevaa puhua.

Mutta, miksi et pärjäisi ilman miestäsi? Rahallisesti vai miten? Minkäikäisoä lapsesi ovat? Eikö heitä voi viedä johonkin hoitoon, jos jaksamisesta on kyse?

Tyypillistä ämmien märinää. " minussa ei ole mittään vikkaa, mutta ukko on ihan paska!" ...

Kyse on henkisestä puolesta. Tuo järkyttävä asia minkä koin, vaikuttaa minuun edelleen. Ja tulee vaukuttamaan vuosia. Mieheni on jo unohtanut koko tapahtuman ja kuvittelee, että pystyn elämään normaalia elämää. En pysty... Hän elää kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Eihän se hälle tapahtunut..



Lapset ovat 6½ ja 3½ vuotiaita. Heillä on omat ongelmansa jotka vaikuttavat minun jaksamiseeni.



Tukiverkko meillä on todella hyvä. Miehen vanhemmat, omat vanhempani, siskoni ja ystävämme auttavat, silloin kun heille sopii. Viikottain saisimme lapset hoitoon jos haluamme. Yleensä ovat n. kerran kuukaudessa yökylässä jossain.



Tuo terapia on kyllä sellainen mikä on mielessäni käynyt, mutta epäilen sen toimivuutta mieheni kohdalla. Hän todellakin pitää tunteensa sisällään, ei puhu.



ap

Ovatko lapset niin vaativia, että he ovat uuvuttaneet sinun lisäksi myös miehesi ja teillä ei riitä energiaa enää hoitaa suhdettanne? Saisitko miestäsi mukaan perheneuvolaan jossa voisitte purkaa ongelmianne? Oletko puhunut neuvolassa jaksamisestasi? Sinulla on mahdollisuus saada lapset hoitoon edes osaksi päivää että saat levättyä ja aikaa itsellesi. Toimi nyt ennenkuin on liian myöhäistä.

Itseäsi voit auttaa. Olen samaa mieltä edellisen kanssa siitä, että hae itsellesi apua ja tukea, että jaksat. Joko keskusteluapua tai terapiaa. Onko sinulla sukulaisia tai ystäviä, jotka voisivat myös jeesata?! Kannattaa ajoissa tehdä asialle jotain, ettet pahasti katkeroidu jne.

jospa menisit ihan yksinään terapiaan. Se että sinä olisit terve, ehjä ihminen voisi riittää miehellesi ja lapsillesi että hekin voisivat paremmin. Mutta tee se ennenkaikkea itsesi vuoksi. Älä hukkaa aikaa, mitä pikemmin toimit, sen paremmin ja nopeammin toivut.

Hiertääkö se välejänne? Onko miehesi vaikea olla isä lapselle joka ei biologisesti ole hänen (kaikilta se ei todellakaan luonnistu)?

Mutta se loppui kuin kesken kaiken. Psykologi oli sitä mieltä, että pärjään jo tarpeeksi itsenäisesti, joten uusia aikoja ei sovittu, eikä mitään jatkoa tulevaisuudesta.

Itse opiskelen tällä hetkellä ja koulussa olen yrittänyt terveydenhoitajan kanssa asiasta keskustella, jotta saisin jotain apua, mutta hän vaan säälii ja voivottelee, kun kuuli mitä minulle on tapahtunut. En todellakaan kaipaa sääliä. Ja haluan, että mahdollisimman vähän ihmisiä tietää tästä.



Ja lapseni vaativat todellakin paljon. Toisella on vaikea keskittymis- ja tarkaavaisuus häiriö ja ylivikkautta ja nuoremmalla on eräs fyysinen vamma.



Lapset ovat päivisin hoidossa. Sopimus on tehty niin, että voin itse myös koulun jälkeen käydä rauhassa yksinään kaupassa ja asioilla. Eli hoito ajat ovat joka päivä samat ja säännölliset.



Niin ja seksi. Ei meillä ole tuon erään tapahtuneen jälkeen ollut seksi elämää lainkaan. Se on minun syyni. En pysty siihen. Vielä.



ap

ja mahdollisesti myös yksilöterapiaa, jotta pääset kokemasi raskaan asian ylitse. Minä menin aluksi yksin perheterapeutille. Parin käynnin jälkeen myös mies voitti ennakkoluulonsa ja tuli mukaan - on ehdottomasti kannattanut. Perheterapautti osaa varmasti neuvoa myös lasten ongelmissa. Voimia! Lähde ihmeessä selvittämään tilannetta!

ap:

Niin ja seksi. Ei meillä ole tuon erään tapahtuneen jälkeen ollut seksi elämää lainkaan. Se on minun syyni. En pysty siihen. Vielä.

Hän on kuitenkin isä pojalleni. Tapasimme kun olin kahdeksannella kuulla raskaana ja säänöllisesti näimme. Varsinaisen seurustelun aloitimme vuoden kuluttua tuosta.



Tuo on se asia minkä vuoksi aikoinani rakastuin päätä pahkaa mieheeni. Aloittaessaan seurustelun kanssani, hän otti myös poikani kuin omakseen. Esikoiseni ei ole koskaan nähnyt bioligista isäänsä. En voinut uskoa silloin, että mieheni haluaa aloittaa suhteen kanssani vaikka olen toiselle miehelle raskaana. Silloin meillä oli kaikki hyvin.....



ap

Yritä keinolla millä hyvänsä päästä takaisin omaan terapiaan. Voi olla vaikeaa, kun nykyään kaikessa säästetään, mutta eikö koulusi terkkaria voisi pyytää suoraan kirjoittamaan lähetettä tms.



Jos kokemasi raskas asia on sitä mitä luulen, siitä puhuminen voi olla miehellekin tosi vaikeaa (ei siis tietenkään mitenkään verrattavissa omiin vaikeuksiisi). Ehkä tosiaan olisi hyvä, että hänkin saisi purettua asiaa pari/perheterapiassa. Vielä raskaaseen kokemukseesi liittyen: olisiko asiaan liittyvää puhelintukea tms., jonka avulla pääsisit eteenpäin?



Kuulostaa siltä, että olette miehesi kanssa selvittäneet jo monta hankalaa asiaa (alkaen jo raskaudestasi seurustelun alussa). Toivon, että selviätte tästäkin.

Jos et miehestäsi saa kuuntelijaa, hanki siihen ammattilainen. Kun prosessoit tilannettasi kaikessa rauhassa, uskallat tehdä myös lopullisia päätöksiä = erota. Miksi elää yhdessä, jos ei ole rakkautta eikä kunnioitusta?



Meillä myös vaikea elämäntilanne ja pieniä lapsia. Kävin yksin perheasiain neuvottelukeskuksessa. Mies ei suostunut lähtemään mukaan. Silti jo pelkkä tieto siitä, että kävin siellä, muutti myös hänen käytöstään hyvään suuntaan.



Jos teillä ei ole suhteessanne väkivaltaa eikä alistamista, mikset puhuisi miehellesi, vaikka siitä joskus riita tuleekin. Valitse sanasi niin, että puhut aina omista tunteistasi. Ehkä miehesi ei tiedä, kuinka pahalta sinusta tuntuu. Kerro hänelle!

www tukinainen fi ja www naistenlinja com -pisteet väliin tietty. Niillä on puhelinneuvontaa. Ne ovat tahoja, joissa tunnetaan suomalainen auttamisjärjestelmä parhaiten ja he osaavat neuvoa eteenpäin! (jos siis ymmärsin viestisi oikein)



Vaikka liitto olisikin pystyynkuollut ja haluaisit erota, ei sinun *tarvitse* erota heti, voit valita itsellesi ja voimillesi sopivan aikataulun (voit myös määrätä itseksesi jonkin katsomisajan tyyppiin ' katsotaan vuodenvaihteeseen saakka' tms, se säästää myös voimiasi). Kuulostaa siltä, että nyt sinulla ei vaan riitä voimat eroon.



voisi myös helpotttaa jos päästäisit irti kuvitelmasta unelma-aviomiehestä. Se ei tarkoita samaa kuin se , että myöntyisit elämään loppuelämääsi huonolta tuntuvassa parisuhteessa, mutta syö energiaa hokea itsekseen joka päivä ' jos tuo toinen vain...' ja odottaa ihmettä joka päivä.



voimia!

Hän ei pysty sanomaan, että rakastaa minua, ilman ihme naaman ilmettä ja äänen sävyä...



Itse en vain jaksaisi olla se joka yrittää krjata tilannetta. En nyt... Sitä olen yrittänyt tehdä jo monta vuotta. Mutta tiedän jo kokemuksesta, että minä se kuitenkin olen joka pistää ns. rattaat pyörimään ja asait hoitumaan.



Ja sen haluan sanoa vielä, että mieheni on mitä ihanin isä. Lapsiaan kohtaan hän on esimerkillinen roolihahamo ja rakkautta antava isä. Osaa pitää rakkaden ja rajat juuri oikeissa mittasuhteissa.

Siksi tuntuisi lapsia kohtaan todella epäreilulta ja itsekkäältä edes ajatella eroamista. Perheemme toimii hyvin, mutta parisuhteemme ei.

ap

Hyväksy tai hylkää