Pelkään eroa

Olen 20 -vuotias ja aloitin ensimmäisen parisuhteeni vuosi sitten huomattavasti vanhemman miehen kanssa. En ole tämän suhteen aikana nukkunut juurikaan yksin vaan yökyläily on nyt tosiaan venynyt vuoden mittaiseksi ja pidän hänen asuntoa enemmän kotinani kuin sitä asuntoa missä vietin tylsää sinkkuelämääni ja minne postini siis edelleen tulevat.

Alusta asti olen kuitenkin pelännyt eroa aivan kamalasti. Kun alan asiaa miettimään vähänkin enemmän, saan itkukohtauksia joille ei meinaa tulla loppua ollenkaan. Välillä hengittäminen on todella vaikeaa. Jostain syystä ero on minulle aivan ylitsepääsemättömän iso pelko ehkä juuri sen takia että se on minulle vieras. Vaikka en tiedä millaisia eroprosesseja mies on käynyt läpi (tiedän että takana useampi pitkä suhde ja monia lyhyitä) saatan itkeä välillä myös sitä tuskaa mitä hän on joutunut kokemaan ja ajattelen etten halua hänen enää koskaan kokevan sellaista.

Onhan meillä ongelmia ja jollain tasolla tiedän että olisi parempi etten ikinä olisi mennyt rakastumaan tähän mieheen ja että jossakin on varmasti joku minulle paremmin sopiva ihminen. Silti rakastan tätä henkilöä enkä halua päästää irti muistoista ja haaveista. Toki häntä en voi pakottaa elämään loppua elämäänsä minun kanssani, joka tekee tilanteesta entistä hankalemman. Koska enhän voi pakottaa ketään muutakaan.

Onko elämän tarkoitus oikeasti rakastaa, lopettaa rakastaminen ja rakastua aina vain uuteen ihmiseen luottaen sokeasti siihen että ehkä tämä on se elämän viimeinen rakkaus? Voiko sen asian kanssa elää jotenkin kivuttomammin kuin minä vai tuleeko tämä aina olemaan tätä samaa itkuhysteriaa ja pelkoa?