Oletko hyvä kohtaamaan vaikeita asioita elämässäsi?
Osaatko mennä vaikeita asioita päin suoraan? Vai tunnistatko itsessäsi esimerkiksi välttelijän tai pakenijan. Esimerkiksi jos sinulla on taloudellisia vaikeuksia, onko sinun vaikea avata laskuja ja katsoa tiliotteita? Tai jos ihmissuhteissasi jokin hiertää, onko sinun helppoa ottaa asia puheeksi ja käsittelyyn?
Jos mielestäsi osaat hyvin kohdata vaikeita kohtia, osaatko kertoa, miten olet sen oppinut?
Kommentit (11)
Olen sekä välttelijä ja pakenija. Kohtaan ongelman vasta kun on pakko. Sitten kyllä osaan ratkaista ongelmat ihan hyvin. Pakenija sillä tavoin, että saatan kuihduttaa ihmissuhteen mieluummin kuin puhua jos olen jostain pahasti loukkaantunut.
Valitsen mielelläni tilanteita joissa saan pysyä mukavuusalueellani ja ettei tarvitse ponnistella.Toisaalta elämässäni on ollut paljon kipua ja kärsimystå esim.låheisten kuolemaa ja jostain sitä sietokykyä kovan paikan tullen löytyykin
En ole kuukauteen käynyt edes tyhjentämässä postilaatikkoa, eli jep, pakenen ja huolella.
Sairastuminen ei ole kiva asia. Pian kait ollaan kodittomia, ellen saa itseäni otettua niskasta kiinni.
Välttelijä olen työjuttujen kaltaisissa asioissa. Mutta pakotan itseni aina silti avaamaan sähköpostin, soittamaan pakolliset puhelut ja korjaamaan asiat, joita meinaan pilata.
Ihmissuhteissa en koskaan tunne vastaavanlaisia tunteita. Keskustelen asiat aina läpi ja pystyn olemaan avoin. Toki kävelen pois, kun vaikuttaa siltä, että mitään hyvää ei ole seuraamassa ja toinen on pelkkä hyväksikäyttäjä tms. Joskus olen saattanut tehdä sen vähän hätiköiden, mutta toisaalta, jos on tullut niin voimakas tunne jättää kyseinen ihmissuhde taakse, niin ei silloin kommunikointi ole toiselta puolelta ollut normaalilla tasolla.
Lapsuudenkodissa minut ja sisareni opetettiin tekemään ja kohtaamaan ne kaikkein ikävimmät asiat aina ensin ja näin myös vanhempani ovat toimineet. Esim tällä hetkellä rahat erittäin tiukalla, siksi laitaan saapuvat laskut aina saman tien maksuun niin tiedän sitten heti että paljonko jää muuhun, ja maksumuistutuksista se loppusumma vain kasvaa. Sitä en halua. Olen muutenkin vähän semmoinen varautuja. Teen kuukauden ruokalistat aina etukäteen, jolloin tiedän aika tarkalleen paljonko ruokaan menee rahaa. Ja varmuusvarastona on pastaa, riisiä, säilykkeitä ja puuroa jos menee joskus niin nollille ettei ole varaa ostaa.
Olen mielestäni ihan hyvä kohtaamaan vaikeat asiat kun niitä tulee kohdalle, mutta en todellakaan ole mikään ongelmien haalija. En esim ole koskaan ollut taloudellisissa vaikeuksissa, tosin nyt olen ollut työelämässä pitkään, mutta en myöskään opiskeluaikoina/keikkatyötä tehdessä kun rahasta oli oikeasti tiukkaa. Ostetaan tasan tarkaan sitä mihin on varaa jne..
Vaikeita asioita ovat olleet läheisten kuolemat, vaikea parisuhde alkuaikoina, vaikeat perhesuhteet, alkoholisti/päihteidenkäyttäjä sisarus..
Ehkä yksi tärkeä asia on myös se, että osaa myöntää itselleen silloin kun ei jaksa. Kun yksi sisaruksistani kuoli, niin hakeudun heti psykologin juttusille ja söin hetken ajan myös mielialalääkettä, koska halusin jaksaa kuitenkin olla äiti omille lapsilleni. Otin myös kaiken avun vastaa mitä minulle tarjottiin.
Parisuhteessa se että otan vaikeat asiat aina puheeksi aika suoraan, on aiheuttanut kyllä ongelmiakin.. Siis että jos on liian suora sekin voi loukata toista, ja mieheni ainakin alkuaikoina ahdistui tästä, kun on itse juurikin tällainen ongelmien maton alle lakaisija..
Jotkut asiat on vaan sellaisia, joille ei voi mitään. Siksi murehtiminen ei auta, oli asia miten vaikea tahansa. Olen kyllä todellakin murehtija-tyyppiä, mutta tämän asian tiedostaminen auttaa kuitenkin jaksamaan. Ja se, että on joku järkevä ihminen kenen kanssa keskustella vaikeista asioista.
No pakkohan ne on kohdata, ennemmin tai myöhemmin.
Kun ikäviä asioita tulee paljon, saa pienemmät murheet (kuten laskut) pienemmät mittasuhteet.
No kyllähän se raastaa aina saada niitä laskuja ja avata kirjettä että minkähälainen lasku sieltä nyt tulee. No mut oon mä siihen tottunu et rahaa ei vaan koskaan ole. Keskiviikkona tulee palkka ja mä tiedän että suurin osa siitä menee laskuihin jne, pitäs sitä sil 200e elättää itseni, puolisoni ja kaksi koiraa kaksi viikkoa. No minkäs teet, pahinta tässä on kun KAIKKI luulee että meillä on rahaa ku roskaa tyylii. Vaik todellisuudessa meillä on rahaa varmaa vähiten niistä ketkä luulee et meil on rahaa. Sitä en vaa hiffaa et mistä se luulo kumpuaa, mä oon siivooja ja mies on työtön.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 12:48"]
No kyllähän se raastaa aina saada niitä laskuja ja avata kirjettä että minkähälainen lasku sieltä nyt tulee. No mut oon mä siihen tottunu et rahaa ei vaan koskaan ole. Keskiviikkona tulee palkka ja mä tiedän että suurin osa siitä menee laskuihin jne, pitäs sitä sil 200e elättää itseni, puolisoni ja kaksi koiraa kaksi viikkoa. No minkäs teet, pahinta tässä on kun KAIKKI luulee että meillä on rahaa ku roskaa tyylii. Vaik todellisuudessa meillä on rahaa varmaa vähiten niistä ketkä luulee et meil on rahaa. Sitä en vaa hiffaa et mistä se luulo kumpuaa, mä oon siivooja ja mies on työtön.
[/quote]
Ja varmaan vaikeita asioita osaan käsitellä siksi kun oon tottunu et koskaan ei mene liian hyvin, aina jokin hiertää elämää. Eli tottumuskysymys
Riippuu hieman asiasta. Minussa on taipumusta pää pensaaseen tyyppiseen toimintaan. Olen hieman liian kiltti ja huono pitämään puoliani. Esimerkiksi jos pitää antaa huonoa palautetta tai pitää puoliani asioissa joihin olen oikeutettu. Parisuhde asioissa olen käynyt kantapää yliopiston ja otan kyllä hiertävät asiat esille. Todellisessa kriisitilanteessa osaan kyllä toimia. Äitini kuolessa äkillisesti sairauskohtaukseen, pidin niin sanotusta pyörät pyörimässä ja huolehdin käytännön asioista. Isäni ja vanhempi sisareni olivat ihan lamaantuneita.
Olen ongelmien kohtaamisessa varmaankin aika keskimääräinen, mutta vaikeuksien ennaltaehkäisemisessä olen erittäin hyvä. Sen salaisuus on hyvä itsetuntemus yhdistettynä harkitsevaan luonteenlaatuun.