Alkaa mennä jo liian pitkälle tämä lapsivastaisuus!
http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1425784033883.html?pos=ok-nln
"Pikkupoika ei suostunut kiinnittämään turvavyötään, kirjoittaa hongkongilainen Apple Daily. Tapaus sattui Cathay Pacific -yhtiön lennolla CX654. Perheen oli määrä lentää Thaimaan Bangkokista Hongkongiin viime viikon tiistaina.
Apple Dailyn haastatteleman matkustajan mukaan kolmevuotias poika ei suostunut kiinnittämään turvavyötään. Matkustamohenkilökunta oli kehottanut perhettä noudattamaan turvallisuusmääräyksiä. Vanhemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että poika saisi istua äitinsä sylissä.
Lennolla ollut toinen matkustaja pyysi henkilökuntaa soittamaan poliisit. Hänen mukaansa he ovat myös asiakkaita, joiden lentoa perhe ei saisi pilata.
Lopulta perhe jouduttiin poistamaan koneesta ja lennon lähtö myöhästyi noin puolella tunnilla.
Asiasta on kertonut verkkosivuillaan South China Morgen Post."
Voi herranen aika tätä nykypäivän lapsivastaisuutta! Onkohan ollut joku vela asialla? Että kun lapsi kiukuttelee, niin pitää soittaa POLIISILLE, jotta kiukutteleva lapsi ei pilaa näiden "aikusten lasten" lomaa? Kaiken lisäksi perhe poistettiin koneestakin.
Oli vela tai ei, niin helposti huomaa näiden aikuisten ihmisten minäminä -asenteen lapsia vastaan. Että minäminä-aikuisen pitää saada jokin kiva juttu, eikä lapsella ole oikeutta pilata sitä. Sääliksi käy näitä ihmisiä. Taitaa olla kovin pinnallista heidän elämänsä.
Kommentit (28)
Lentokoneessa on säännöt, joiden kanssa ei ruveta pelleilemään. Jos et saa lasta kuriin ja pistämään vyötä kiinni, niin ulos koneesta. Jos ei suostuta lähtemään, niin poliisi hoitaa asian.
Että opeta lapsesi käyttäytymään, niin varmasti menevät asiat helpommin.
Ai että se mami saa päättää, miten mussukka istuu koneessa - ei kapteeni, henkilökunta tai ilmailulaki? Tsiisus!
Poliisille soittaminen on omituinen veto, mutta muutenhan lapsi on kiinnitettävä kyllä johonkin. Autossakaan ei voi istua äidin sylissä.
Oliko ap:n tarkoitus yrittää jotakin ovelaa käänteisstrategiaa lapsia vastaan. tai velojen puolesta. vai mikä ihmeen viritys tämä oli?
No huh huh. Lentävä lapsi kun tulee sadan kilometrin tuntivauhtia edessä istuvan niskaan niin siitä on leikki kaukana! Toivottavasti kyseinen perhe sai pitkän lentokiellon!
Olen usein miettinyt ovatko nämä maailmannapa ihmiset olleet lapsena juuri sellaisia mitä nyt aikuisina inhoavat... eli maailmannapoja.
Tuossa artikkelia suomentaessa on toimittaja ymmärtänyt väärin kun väittää että lapsi poistettiin häiriköinnin vuoksi lennolta. Okei, sekin voi toista ihmistä siellä häiritä muttei ole yksinomaa syy poistaa lapsi lennolta. Lapsi ei ole suostunut kiinnittämään turvavyötään todennäköisesti siitä syystä että vanhemmat eivät ole riittävästi siihen panostaneet tai ovat selitelleet että miksi heidän kullannuppunsa ei muka sylissä istua saisi.
Nokun ei voi. Kolmevuotias lapsi on jo sen verran painava paketti että jos yhtään turbulenssia tulee niin äidin ote voi helposti livetä ja lapsi muksahtaa pää edellä alas jolloin syy lankeaisi lentoyhtiön niskoille. Turvallisuussyistä jokaisen riittävän vanhan ihmisen on käytettävä turvavyötä kun turvavyövalo palaa. Kaikki eivät vain lentokoneen toimintaa ihan tajua.
(Tulee vain mieleen Mitt Romney vs Barack Obama-pressakampanja parin vuoden takaa, kun Mitt Romney oli kauhuissaan kun hänen vaimonsa oli ollut lennolla ja siellä oli ollut hetkellinen happivaje, jonka ansiosta Romney meni laukomaan että lentokoneen ikkunat tulisi saada auki lennon aikana siltä varalta jos happi loppuu kesken. -60-asteista korvausilmaa sisään vaan!
No kyllä tuossa tapauksessa maailmannapa-asennetta oli enemmän tuolla perheellä. Ei lentokoneessa voida yhden herrantertun vuoksi ottaa turhia riskejä. Jos turvavöihin suostumattomalle lapselle olisi sitten sattunut jotain, niin olisikohan perhe ottanut tästä vastuun, vai olisiko syytetty lentoyhtiötä?
Ai nykyään on lapsivastaisuutta käskeä noudattamaan sääntöjä? Jos lapsesi haluaa juoda alkoholia niin annatko koska olisi lapsivastaisuutta kieltää häneltä mitään tai varsinkaan ilmoittaa poliisille?
Lukekaapa kaikki tarkemmin tuo boldaamani kohta, sehän se nimenomaan on tuon koko asian ydin! Siinä soittivat muut ihmiset poliisit siksi, koska heidän mielestään perheellä ei ollut oikeutta pilata heidän lentoaan.
Eikö tuo ole ennemminkin aika lapsellista käytöstä noilta muilta matkustajilta, jos heidän mielestään kiukutteleva lapsi pilaa heidän lentonsa? Millaisia ihmisistä on tullut, jos lapsen pienet äännähtelyt pilaavat heidän lentonsa? Niin kuin kuvatekstissäkin sanotaan "Myös kanssamatkustajien sympatia olisi usein paikallaan."
Että muistakaapa tämä te muut matkustajat perheellisiä kohtaan.
Kasvattaisitte lapset joita teette. Ihan oikein jos perhe on poistettu koneesta. Tässä lisää tosielämän tarinoita minihuligaaneista:
Tänään ostoskeskuksessa oli kolmen (arviolta 5-6 v.) pojan terrorijengi, tönivät/juoksivat päin ihmisiä ja ostoskärryjä, huusivat, juoksivat ja riehuivat. Ryntäilivät hissiin ja pois, painelivat ovenavaus-nappia, eikä hissi päässyt liikkeelle.
Vaateliikkeessä yksi pikkupoika (arviolta 4-5 v) piti hirveää mekkalaa ja roikkui näyteikkunaan henkareihin ripustetuissa mekoissa. Repi ja vetkutti mekkoja minkä kerkesi. Äiti seisoi onnellisena vieressä eikä tehnyt elettäkään estääkseen poikaa.
Edellä mainitut ovat mielestäni aivan järkyttäviä kauhukakaroita. Vastaavia tapauksia näkee usein. Missä ovat vanhemmat ja miksi vanhemmat eivät puutu huonoon käytökseen!?! Lapsivastaisuus ei mene liian pitkälle, jos jo pikkulasten käytös alkaa olla tätä luokkaa.
Juu, lentokone kun tekee äkkipysäytyksen keskeytetyssä nousussa tai osuu pahaan turbulenssiin,
niin se Janica-Jorma on ensin hallitsematon ohjus, ja sen jälkeen märkä läntti.
Tottakai 3-vuotias päättää, kuinka 300 muuta matkustajaa ja turvallisuudesta vastaava henkilökunta matkaa.
11, minäkin törmäsin juuri vastaavaan tapaukseen. Hain sairaalassa automaatista evästä ja juotavaa, eli ostin eri ostokerroilla kaksi tuotetta.
Minun ja koneen väliin ryntäsi juuri tuollainen 4-5-vuotias vilkas poika, joka ehti ensimmäisen ostoksen jälkeen työntää kätensä automaatin sisään juuri ennen kuin luukut lähtivät sulkeutumaan. Äiti käveli ohitseni etäämmälle toisen naisen kanssa ja vain vilkaisi olkansa yli puuttumatta lapsen touhuihin. Hymyilin hänelle merkitsevästi mutta hyväntuulisesti ilmeellä", hei huomasitko, sinun muksusi vilisti tänne".
Kun olin ottamassa laitteesta toista tuotetta, muksu työnsi jälleen kätensä sen sisään ja meinasi litistä itsensä sen luukkuihin. Otin häntä ranteesta kiinni ja vedin käden turvaan. Katsoin äitiä uudelleen jo ihan hämmästyneenä eikö tullutkaan noutamaan lasta luokseen. Noup. Tuijotteli siellä, mutta armoton läpätys vain jatkui sen toisen naisen kanssa. Lapsi pinkaisi juoksuun ja ryntäsi jo seuravaan puuhaan.
Siis tässä en moiti sitä lasta mitenkään, vaikutti ylivilkkaalta elosalamalta, mutta se MUTSI! Mikä ihme siinä on, että tuntemattomat ihmiset joutuvat paimentamaan lapsia ja eukkoa ei kiinnosta karvaansa väräyttää?!
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:28"]
Lukekaapa kaikki tarkemmin tuo boldaamani kohta, sehän se nimenomaan on tuon koko asian ydin! Siinä soittivat muut ihmiset poliisit siksi, koska heidän mielestään perheellä ei ollut oikeutta pilata heidän lentoaan.
Eikö tuo ole ennemminkin aika lapsellista käytöstä noilta muilta matkustajilta, jos heidän mielestään kiukutteleva lapsi pilaa heidän lentonsa? Millaisia ihmisistä on tullut, jos lapsen pienet äännähtelyt pilaavat heidän lentonsa? Niin kuin kuvatekstissäkin sanotaan "Myös kanssamatkustajien sympatia olisi usein paikallaan."
Että muistakaapa tämä te muut matkustajat perheellisiä kohtaan.
[/quote]
Jos kuka tahansa rikkoo turvamääräyksiä lennolla, jolla olen mukana, soitan poliisit. Ihan tiedoksi sullekin ja pikku kullannupuillesi.
On se kumma kun nykyään ei saa lapsia opettaa, ojentaa eikä käskeä, tällaisten nössövanhempien takia välttelen paikkoja joissa nämä riiviöt on irti!
Onhan se lento pilalla jos se ei lähde. Ja se ei lähde ennenkuin matkustajat ovat turvavöissä.
Joillakin lentoyhtiöillä on nykyään sellainen sääntö, että alle 12-vuotiaita lapsia EI saa tuoda istumaan bisnesluokkaan. Todella hyvä idea ja matkustajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä. Kurittomat kakarat ja itsekkäät vanhemmat pysykööt turistiluokassa meluamassa. Sivistyneet aikuiset ihmiset ovat ansainneet oikeuden nauttia lentomatkastaan.
Aivan oikein. Lapset ovat muutenkin niin helvetin ärsyttäviä olentoja, että onneksi en koskaan hanki moisia.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:28"]
Lukekaapa kaikki tarkemmin tuo boldaamani kohta, sehän se nimenomaan on tuon koko asian ydin! Siinä soittivat muut ihmiset poliisit siksi, koska heidän mielestään perheellä ei ollut oikeutta pilata heidän lentoaan.
Eikö tuo ole ennemminkin aika lapsellista käytöstä noilta muilta matkustajilta, jos heidän mielestään kiukutteleva lapsi pilaa heidän lentonsa? Millaisia ihmisistä on tullut, jos lapsen pienet äännähtelyt pilaavat heidän lentonsa? Niin kuin kuvatekstissäkin sanotaan "Myös kanssamatkustajien sympatia olisi usein paikallaan."
Että muistakaapa tämä te muut matkustajat perheellisiä kohtaan.
[/quote]
Muiden ei tarvitse kuunnella itkevää lasta
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:48"]
Onhan se lento pilalla jos se ei lähde. Ja se ei lähde ennenkuin matkustajat ovat turvavöissä.
[/quote]
Juuri näin. Ja mitä pitempään joudutaan odottelemaan, sitä varmemmin lennonjohto ilmoittaa, että vuoronne meni jo, toiset koneet lähtee aikataulujensa mukaan, nyt pääsette odottelemaan vilkkailla kentillä jopa pariksi tunniksi.
Yksinkertainen kysymys: Miksi vanhemmat eivät kiinnittäneet 3-vuotiaan turvavyötä ja koneolispäässyt ilmaan? Ja älkää nyt hyvät ihmiset vastatko, että lapsi ei halunnut käyttää turvavyötä.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 20:07"][quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:52"]
Aivan oikein. Lapset ovat muutenkin niin helvetin ärsyttäviä olentoja, että onneksi en koskaan hanki moisia.
[/quote] itsekin olin samaa mieltä vielä 33v että en halua lapsia koska elämässä oli niin paljon muuta. Biologinen kello alkoi tikittä'mään n 36 v ja fundeerasin paljon mitä mun kannattaa tehdä, 37 v se vasta alkoikin tikittämään ja ei ollut edes miestä. aika pian löysinkin miehen ja halusin naimisiin ja lapsen myös ja sain yli 40 v ja en ole tiennytkään että kuinka suurenmoista on että on oma lapsi. Aivan mahtavaa.
[/quote]
Naurattaa nämä "velat" jotka ovat alle 35 vuotiaita :) uskokaa tai älkää olin vela 36 vuotiaaksi, tai oikeastaan siihen asti kun lapseni syntyi:) Mieheni tapasin vuoden ennen lapsen syntymää. "Oikea" vela on yli 40 vuotias joka ei enää voi saada omaa lasta vaikka hänellä olisi siihen aiemmin ollut mahdollisuus, ei 25 vuotias sinkku. No toisaalta olen aika onnekas, olen saanut elää vapaata vela-elämää lapsettomana parisuhteessa ja sinkkuna, matkustella ja asua 10 vuotta ulkomailla. Nyt sitten lähellä 40 v olenkin äiti... tuntuu kuin olisin saanut elää montaa erilaista elämää ja tunnen itseni onnekkaaksi!