Alkaa mennä jo liian pitkälle tämä lapsivastaisuus!
http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1425784033883.html?pos=ok-nln
"Pikkupoika ei suostunut kiinnittämään turvavyötään, kirjoittaa hongkongilainen Apple Daily. Tapaus sattui Cathay Pacific -yhtiön lennolla CX654. Perheen oli määrä lentää Thaimaan Bangkokista Hongkongiin viime viikon tiistaina.
Apple Dailyn haastatteleman matkustajan mukaan kolmevuotias poika ei suostunut kiinnittämään turvavyötään. Matkustamohenkilökunta oli kehottanut perhettä noudattamaan turvallisuusmääräyksiä. Vanhemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että poika saisi istua äitinsä sylissä.
Lennolla ollut toinen matkustaja pyysi henkilökuntaa soittamaan poliisit. Hänen mukaansa he ovat myös asiakkaita, joiden lentoa perhe ei saisi pilata.
Lopulta perhe jouduttiin poistamaan koneesta ja lennon lähtö myöhästyi noin puolella tunnilla.
Asiasta on kertonut verkkosivuillaan South China Morgen Post."
Voi herranen aika tätä nykypäivän lapsivastaisuutta! Onkohan ollut joku vela asialla? Että kun lapsi kiukuttelee, niin pitää soittaa POLIISILLE, jotta kiukutteleva lapsi ei pilaa näiden "aikusten lasten" lomaa? Kaiken lisäksi perhe poistettiin koneestakin.
Oli vela tai ei, niin helposti huomaa näiden aikuisten ihmisten minäminä -asenteen lapsia vastaan. Että minäminä-aikuisen pitää saada jokin kiva juttu, eikä lapsella ole oikeutta pilata sitä. Sääliksi käy näitä ihmisiä. Taitaa olla kovin pinnallista heidän elämänsä.
Kommentit (28)
Törkeää käytöstä muilta matkustajilta ja tökeröt lentoemot. Ei olla oikeella asenteella hakemassa ratkaisua, tuo vain lietsoo lisää uhmaa lapselta. Siinä varmasti olisi ollut aikaa ratkaista tilanne kun kone lähtee portilta kiitoradalle rullailemaan.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 19:01"]
Törkeää käytöstä muilta matkustajilta ja tökeröt lentoemot. Ei olla oikeella asenteella hakemassa ratkaisua, tuo vain lietsoo lisää uhmaa lapselta. Siinä varmasti olisi ollut aikaa ratkaista tilanne kun kone lähtee portilta kiitoradalle rullailemaan.
[/quote]
Ja mitä sitten, kun tilanne on se, että ratkaisua ei löydy, kun pentu ei vyötä laita kiinni? Kone jouduttu taas siirtämään pois ja aikaa olisi kulunut. Tai jos ei oltaisikaan välitetty säännöistä? Kakara äitsykän sylppään ja lähtöön. Olisikin tullut joku vika ja onnettomuudessa kaikki olisivat voineet selvitä. Äitsykkä ja poika kuolevat ja edessä olevat kaksi muutakin matkustajaa menehtyvät, kun saavat tonneja painoa päällensä äidistä ja pojasta.
Hiphei ja hurraa. Olisin muuten kehottanut jollekkin yliaktiiviselle lentopelkoisellekkin poliisien soittoa, ettei tarvitse kaikkien muiden lomaa pilata. Tai juopolle tai ihan kenelle vain, joka häiritsee matkustamista.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 19:01"]
Törkeää käytöstä muilta matkustajilta ja tökeröt lentoemot. Ei olla oikeella asenteella hakemassa ratkaisua, tuo vain lietsoo lisää uhmaa lapselta. Siinä varmasti olisi ollut aikaa ratkaista tilanne kun kone lähtee portilta kiitoradalle rullailemaan.
[/quote]
Älä jaksa provota, tuo on liian överiksi vedettyä että olisi uskottava!
no jos ei se uniikki pikku paskakikkare suostu käyttäytymään niin soittaa vaikka teurastajalle
helvetti ei ole muiden ongelma jos ei osaa omaa vahinkolaukaustaan kaitsea
Eihän tässä nyt ollut kyse pikkulapsesta vaan sen idioottivanhemmista. Vanhemmat kieltäytyivät noudattamasta määräyksiä. Se kakarahan istuu ihan siinä missä käsketään muutaman minuutin nousun ajan. Paitsi jos vanhemmat ovat jotain vapaakasvatus hippejä.
Alkaa mennä liian pitkälle tämä sekojournalismi.
South China Morgen Post?
Näin Iltasanomat aivan tosissaan kertoo.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 18:52"]
Aivan oikein. Lapset ovat muutenkin niin helvetin ärsyttäviä olentoja, että onneksi en koskaan hanki moisia.
[/quote] itsekin olin samaa mieltä vielä 33v että en halua lapsia koska elämässä oli niin paljon muuta. Biologinen kello alkoi tikittä'mään n 36 v ja fundeerasin paljon mitä mun kannattaa tehdä, 37 v se vasta alkoikin tikittämään ja ei ollut edes miestä. aika pian löysinkin miehen ja halusin naimisiin ja lapsen myös ja sain yli 40 v ja en ole tiennytkään että kuinka suurenmoista on että on oma lapsi. Aivan mahtavaa.
Sais lentokoneisiin tehdä perheluokan joka on äänieristetty koppi. Saa rauhassa muut alkaa rentoutua jo matkalla lomalle. Tietenkin sielä perheluokassa ei ole vyöpakkoa eikä muutakaan niin tyhmyys karsii jo huonot yksilöt pois