Lue keskustelun säännöt.
Mä en jaksa...
26.11.2014 |
Mä en jaksais olla kiinnostunut siitä, onko jollain tänään uintia koulussa tai liikkahalli päiväkodissa. En jaksa muistaa fyssarikäyntejä, enkä hammaslääkäreitä. Mä en jaksais millään laittaa ruokaa ja mätkäsen mieluummin jonkun eineksen ipanoille lautaselle. Siivoaminen tuntuu täysin ylivoimaiselta. Pyykit nyt ehkä just ja just saa koneeseen. Eri asia saako niitä kaappiin. Mut voihan ne kaivella sieltä puhtaiden koristakin. Mä en jaksais aina huolehtia lääkityksistä, en lukea iltasatuja, en huolehtia iltapaloista... Hitto, mä en oo käynyt suihkussakaan ku kerran viime viikolla. Lapset yritän tuupata pesulle ees välillä. Mä olen koko ajan vaan väsynyt, enkä jaksais yhtään ylimääräistä liirumlaarumia, mutta ei toi erityislapsi varsinkaan ymmärrä minkälainen energiasyöppö se onkaan. Noh, ehkä ihan hyvä. Mutta etenkin aamut mä olen kuin persiisiin ammuttu karhu joka ikinen päivä. Yks etappi suoritettu, kun saa koko sakin ovesta ulos. Hinaudun töihin ja mahdollisesti yritän edes muistaa mitä mun piti tehdä siellä ja pitikö joku illalla kiikuttaa johonkin harrastukseen. Tänä aamuna meinas matka tyssätä eteiseen nuorimman kanssa, kun alkoi tuntua täysin ylivoimaiselta tehtävältä viedä se päiväkotiin. Olisin vaan halunnut istua siihen ja jäädä paikoilleen.
Mä en oo aikoihin enää kiinnostunut vähimmässäkään määrin seksistä, jota mies kyllä haluis aamuin ja illoin. Mun pitäs ees esittää olevani kiinnostunut. Vaikka sille kyllä käy sekin, että harrastetaan seksiä vaikka mä pelailisin samalla jotain haydayta tabletilla. Ihan sama. Noh, miksi tuo nyt pitäs oikeastaan isompi ongelma olla sit mullekaan...
Pahoista tai huonoista asioista ei saa puhua. Tulee vaan paha mieli tai jotain. Ollaan siis hiljaa.
En jaksa kiinnostua töissä siitä, onko joku hoitanut hommat x y tai z. Olen hiljaa, hoidan omani ja hitot välitän kokonaisuuksista. Omistakin selviä vain juuri ja juuri. Johtajuus on meillä täysin hukassa, joten parempi olla vaan hiljaa ja pysyä omassa nurkassaan, vartoilemassa, josko korttitalo joskus sortuu...
Mut silti mä kohta meen töihin ja hymyilen ja olen läsnä ihan hitokseen.
Tässä päivässä ei vaan oo mitään hyvää.
Kommentit (7)
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 22:15"]
Onko ammattiminä sitten vahvempi kuin minä? Töissä sitä porskuttaa menemään ja saa aikaiseksi tai ainakin omat hommat tulee hoidetuksi. Väännetään vitsiä ja herraties mitä. Mutta kotona totuus iskee päin naamaa kuin metrinen leka. Ovesta kun sisään astuu, vois nyyskähtää lattialle ja jäädä siihen...
[/quote]
Ei ole kyse ammattiminän vahvemmuudesta. Työpaikalla me kaikki olemme työntekijöitä, se on meidän tarkoituksemme. Työssä meillä kaikilla on työminä. Kotona ihminen saa olla omimmillaan, se on paikka, jossa ei tarvitse vetää mitään roolia. Se on turvallinen paikka ja siksi mielesi antaa sinulle luvan tuntea kotona noita tunteita.
Kuulostat masentuneelta. Tuo kaikki kertomasi on niin tuttua. Ole kiltti ja hae itsellesi apua. Mitä nopeammin haet, sitä paremmat edellytykset sinulla on toipua taas nauttimaan elämästäsi.
Masennus on paska juttu, mutta siitä on mahdollisuus toipua. Kerro miehellesi tunteistasi, jotta hänkin ymmärtäisi. Miettikää myös työnjakoa perheen sisällä. Mutta ennenkaikkea, hakeudu avun piiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
*Suomalainen täsmälääke masennukseen* auttaisi
Ap, nyt kuule päätät että ei sun tarvitsekaan enää jaksaa. Menet työterveyslääkärin juttusille ja näytät sille vaikka tämän viestisi. Siitä se homma lähtee etenemään. Työterveyslääkärillä on velvollisuus tehdä sun tilanteelle nyt jotain. Todennäköisesti saat pitkän sairasloman, mahdollisuuden keskustella psykologin kanssa ja masennuslääkityksen. Selvittäkää myös kuka voisi tehdä edes osan sun vastuulla olevista kodin asioista: mies, sun äitisi, sisaruksesi, ystäväsi tai /ja maksettu siivooja.
Joo. Olet ihan liian uupunut ja masentunut. Soita aika terveyskeskukseen nyt heti. Tuota menoa voi käydä huonosti sinulle ja/tai lapsille. Olen ollut masentunut ja tuolta se just tuntui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri noin minustakin tuntuisi, jos olisin hankkinut lapsia.
Onko ammattiminä sitten vahvempi kuin minä? Töissä sitä porskuttaa menemään ja saa aikaiseksi tai ainakin omat hommat tulee hoidetuksi. Väännetään vitsiä ja herraties mitä. Mutta kotona totuus iskee päin naamaa kuin metrinen leka. Ovesta kun sisään astuu, vois nyyskähtää lattialle ja jäädä siihen...