Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mietin tässä.. tekisikö kolmannen lapsen, vai ryhtyisikö sijaisperheeksi?

Vierailija
30.09.2014 |

Lapset 7 v. ja 10 v. Itse olen 33-vuotias.

Olen nyt työelämässä, mutta itselleni on tullut ns. vauvakuume, koen että lapset ovat parasta elämässäni, minulla olisi vielä rakkautta annettavana kolmannellekin lapselle, koen että olen hyvä, ymmärtävä, empaattinen äiti. Viihdyn lisäksi kotona hyvin, viihdyin omien lastenikin ollessa pieniä.

Mietin tässä kolmannen lapsen yrittämistä, mutta sitten pälkähti päähäni sijaisperhetoiminta, jota olen jo aiemminkin pohtinut puolitosissani.

En tiedä olisiko itselleni niin väliä sillä, saisinko oman biologisen lapsen hoivattavaksi, vai hoivaisinko "jonkun toisen lasta".

 

Uskaltaisikohan?

(niin ja tietenkin mieheni kanssa pitäisi puhua asiasta tarkemmin, olen kyllä jo aiemmin hänen kanssaan sijaisperheenä toimimisesta keskustellut, hän ei silloin oikein osannut silloin sanoa asiaan mitään, ei ollut vastaan eikä puolesta, mutta ei tyrmännytkään ideaa)

Mietityttää vaan sijaisperhetoiminnassa esim. se, kuinka tarkkaan meitä tarkastellaan (ei meillä mitään salattavaa ole, ihan kunnollinen, tavallinen perhe ollaan, puhtaat taustat jne, mutta jotenkin hirvittää "syyniin" joutuminen, mitä se sitten oikeasti onkaan?) Lisäksi ihan käytännön asiana se, että katsotaanko kotimme tilat riittäväksi, meillä on nyt kaksi makuuhuonetta lastenhuoneina, mutta myös kaksi lasta, eli jotkut lapset joutuisivat jakamaan huoneen, onko este?

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin osa sijaisperhettä kaipaavista on jo kouluiässä tai vähintään leikki-ikäisiä. Vauvoja sijoitetaan aika vähän. oletko valmis ottamaan isomman lapsen?

Vierailija
2/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 08:47"]

Suurin osa sijaisperhettä kaipaavista on jo kouluiässä tai vähintään leikki-ikäisiä. Vauvoja sijoitetaan aika vähän. oletko valmis ottamaan isomman lapsen?

[/quote]

Kyllä, ehdottomasti! Rajaisin lapsen iän niin, että hänen olisi oltava nuorempi kuin omat lapseni (eli nyt alle 7-vuotias)

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä suurin osa sijaisperhettä kaipaavista on niitä teini-iän kynnyksellä olevia. Pikkulapsille on ottajia kyllä. Ohis.

Vierailija
4/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se syynäys on lähinnä sitä, että tlevat kahville teille. Sitä en pelkäis.

Jos sijoitettava on pieni, niin ei tarvitse olla omaa huonetta, mutta kouluikäisellä tarvitsee olla oma huone. yleensä ei suositella sitä, että perheen omat lapset joutuisivat luopumaan huoneestaan, koska se aiheuttaa katkeruutta myöhemmin. Eli eka sijaislapsi teidän makkariin ja sitten myöhemmin muutatte, oletteko valmiita siihen?

Yleisestikin ohjeistetaan, että sijaislapsi tulee perheen nuorimmaiseksi.

Menkää pride-kurssille, siellä näitä asioita just pyöritetään ohjatusti.

Vierailija
5/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suosittelen sijaisvanhemmiksi ryhtymistä, koska siitä maksetaan niin hyvin

Vierailija
6/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En alkaisi sinuna vielä sijaisvanhemmaksi, koska omasi ovat aika nuoria vielä. Et välttämättä "saa" pientä lasta, vaan esim. pahaa oloa oireilevan teinin. Ei välttämättä hyvä juttu omille lapsillesi.

Joo, niille pienemmille on kyllä ottajia, harvemmalle enää isompi kelpaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä hoitaisin ensin omat lapset isoksi ja sitten sijaislapia vaikka kaksi. sinun lapsillasi onn vain yhdet vanhemmat, anna heille aikaa. Omienkin murrosikä voi olla hankalaa aikaa.

Vierailija
8/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voithan adoptoida vauvan, jos haluat auttaa jotain perheetöntä pikkuista. Sijaisperheys usein tuo mukanaan myös vaikeat epäonnistuneet tai väärin ymmärretyt (ainakin omasta mielestään) vanhemmat. Oletko valmis siihen rumbaan mitä mahdollisesti sijaislapsen mukana tulee?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 09:08"]

[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 08:47"]

Suurin osa sijaisperhettä kaipaavista on jo kouluiässä tai vähintään leikki-ikäisiä. Vauvoja sijoitetaan aika vähän. oletko valmis ottamaan isomman lapsen?

[/quote]

Kyllä, ehdottomasti! Rajaisin lapsen iän niin, että hänen olisi oltava nuorempi kuin omat lapseni (eli nyt alle 7-vuotias)

ap

[/quote]

 

Harmi, meiltä löytyisi yksi 13v, joka tartteis hoivaa...

Vierailija
10/10 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikkien lasten ei tarvitse olla omia. Eli ehdottomasti suosittelen sijaisvanhemmuutta!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän yksi