Kielipoliiseja paikalla?

Se riippuu kirjaimesta. Pekka Pekalle, kakka kakalle, tukka tukalle. Minnalle, Hannalle, kunnalle, onnille. Täältä voit tarkistaa sanojen oikeinkirjoitusta ja taivutusta http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/

Astevaihtelu[muokkaa]

Suomen kielessä astevaihtelu ei enää ole pelkästään fonologinen (äänne-ehtoinen) ilmiö, koska alkuperäiset tavujen avoimuus- ja umpinaisuussuhteet ovat muuttuneet. Esim.kotiin-sanassa toinen tavu on nykyään umpinainen, mutta alkuaan muoto on kuulunut kotihin, ja siksi t on yhä vahvassa asteessa; sanassa hake on kaksois-k:n heikko aste (vrt. esim. monikkomuoto hakkeet), koska sanan lopussa on alkuaan ollut konsonantti (se kuuluu yhä ns. sananrajakahdennuksena).

Lisäksi monet uudemmat sanat kuten lainasanat (auto : auton), nimet (Heta : Hetan), deskriptiivi- ja slangisanat (mökä : mökän) ovat astevaihtelun ulkopuolella – näin varsinkin yksinäisklusiilien osalta, geminaattaklusiilien astevaihtelua voi näissäkin ryhmissä esiintyä (hitti : hitit).

Astevaihtelu ei kuitenkaan ole täysin morfologinenkaan, siten, että tietyssä muodossa olisi aina vahva, tietyssä heikko aste. Ns. supistumanomineilla ja -verbeillä tavataan ns. käänteistä eli vahvistuvaa astevaihtelua: perusmuodossa on heikko aste (lammas, maata), useimmissa taivutusmuodoissa vahva aste (lampaat, makaan).

Kantasuomen astevaihtelu on alun alkaen ollut säännöllistä konsonantin lyhenemistä tai heikkenemistä:

pp → pp (lyhytalkuinen geminaatta, ns. puolipitkä äänne)
kk → kk
tt → tt
p → β (w, kaksihuulinen hankausäänne)
t → θ (englannin th:n tapainen äänne)
k → γ ("vuotavan" g:n tapainen hankausäänne)

Ja vielä: 

http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/Morfologia/sivu223.htm