Kuntosaleilla käyvät, neuvokaa mua pliis!!!!!
Olen aloittelemassa, tai siis suunnittelemassa kuntosaliharrastusta.
Olen 4 lapsen äiti ja viime synnytyksestä on n. puoli vuotta. En ole aiemmin käynyt salilla.
Mikä määrä olisi sopiva tahti käydä salilla, olen kuullut että 2 kertaa viikossa pitäisi käydä että saa lihakset edes jotenkin kasvamaan ja esillle, onko totta?
Mitä suosittelette?
Entäpä mitä suunilleen tuolla salilla kannattaisi treenata, siis voisitteko antaa edes likimääräisen ohjeen mitä kohtia kropasta ja missä määrin ja millä laitteilla olis hyvä sellaiseksi perusohjelmaksi.
Miten paljon esim. selkää, hartoita, käsivarsia jne?
Tuleeko muuten selkälihkasia treenatessa samalla myös käsivarsille riittävästi liikuntaa vai pitääkö esim. hauista harjoitella erikseen?
Kommentit (10)
suurin riski aloittelijalle kuntosalilla on se että tekee liikkeet laitteilla väärin ja saa oman kroppansa rikki. Siksikin on tärkeää käydä laitteet läpi henkilökohtaisesti ohjaajan kanssa eikä mennä suoraan itse kokeilemaan.
Vaikka se vähän maksaisikin niin siitä on varmasti hyötyä, kun opit tekemään liikkeet oikein ja oikeita liikkeitä ajatellen tavoitteitasi.
joo kiitoksia vastauksista so far, tiedän toki että ei pidä yksin mennä sähläämään ko. laitteilla, minä olenkin tilannut ohjaajan tekemään ohjelman.
Mutta mitä minun kannattaisi painottaa siinä ohjelmassa, ja onko se 2 kertaa viikossa liikaa vai sopivasti???
Mitä te suosittelette/kuinka usein itse käytte salilla?
Kasvattaako se 2 kertaa viikossa jo liikaakin lihaksia, onko vaarana että esim. ylä ja alatajlaliikkeet kasvattaa miesmäiset hauikset puolessa vuodessa tms.???
Entäs jos lisäisi viikottaiseen 2 kertaan salilla ohjelmaan esim. pilates-joogaa, tai spinning kerran tai vaikka ihan uintia, mites kunto mahtais nousta sitten tuon ohjelman ansiosta:
eli 2 kertaa viikossa salitreeniä, 1 kerta pilates, ja lisäksi 1 - 2 kertaa viikossa uintia (esim. 200 m kerta)?
Kommentteja!!
Liian pienien painojen heiluttelusta ei ole mitään hyötyä. Unohda se kiinteytyshöpinä, vaan vastustaa on lisättävä sitä mukaa kun omat voimat kasvavat.
3 * 10 sarjoina sen mitä tuntuu just jaksavan. Ei mitään 30 kertaa kevyttä painoa ylös ja alas.
Ihailen että joku jaksaa liikkua noin paljon.
Tatausti 2 kertaa salilla viikossa saa lihaksiin kasvua, voit olettaa olevasi jo ensi kesänä aikas timmi, ettei jopa bodatn näköinen.
Ja tosiaan pilates yhdistteynä aerobiseen harjoitteluun saa kunnon kohoamaan silmissä.
Hyvä ja erinomainen ohjelma sulla!
Ottakaamme me muutkin tuosta ap:stä mallia
...että lihakset kasvaisivat " miesmäisiksi" . Silloin pitäisi treenata TODELLA isoilla painoilla (niin että toistoja ei jaksa montaa) ja useasti viikossa. Sopivat painot ovat sellaiset, että jaksat toistoja laitteella 3x15-20. Painoa tulee olla sen verran, ettet jaksaisi enempää toistoja. Jos laitat painoa liina vähän, treeni ei hyödytä. Kaksi kertaa viikossa on sopiva harjoittelu. Lisäksi voisit ottaa ohjelmaan vaikka tuon uinnin tai reippaan kävelyn, jottaa saat myös aerobista liikuntaa.
Itse poljen ensin salilla kuntopyörää 15 - 20 minuuttia (lihasten lämmittely) ja teen sitten kaikki lihasryhmät läpi (selkä, vatsa, jalat, kädet). Ehdin kyllä käydä salilla yleensä vain kerran viikossa vähän yli tunnin kerrallaan. Jos käyt kahdesti voit jakaa lihasryhmätkin eri kerroille. Minusta sopiva treeni on sellainen, että seuraavana päivänä paikat ovat pikkuisen kipeät, mutta eivät liikaa. Muista myös venytellä.
..itsekin haluaisin saada itsestäni niskasta kiinni ja tehdä tuollaista, mutat kun 1 kertakin viikossa salilla meinaa mennä 1 kertaan per kuukausi.
Hoh hoh hoijaa...
Kyllä taatusti 2 kertaa viikossa saa lihaskunnon ihan eri sfääreihin, ja siihen esim. uinti on todella tehokas lisä.
Katsoppas vaan vuoden päästä onkos ukkos yhtä timmissä kunnossa kuin sinä..haasta se sitten vaikka kädenvääntöön ja katso kummalla teistä on habaa!!
Lihakset kasvata taatusti ja voimat sen myötä (ja se haba :) )
lihaksien kasvatus ja pelko miesmäisistä hauksista...
No, anyway:
Eli kannattaa nyt ensin vaan mennä ohjaajan juttusille ja kertoa toivomuksista ja siitä mitä haluat kropallesi tehtävän. Älä ensin ala miettiä lihaksien kasvatusta, koska siihen on aika vasta vähän myöhemmin. Tärkeintä on ensin oppia tekemään liikesarjat oikein eri kuntosalivälineillä, ei kannata alkaa ahnehtimaan liikaa heti alkumetreillä koska se kostautuu aika äkkiä.
Eli ohjaajan avustuksella varmasti saat oikeanlaisen ohjelman itsellesi. Ohjaaja on ammatti-ihminen ja osaa varmasti kertoa harjoittelun aloittelun säännöt.
Mutta hienoa, että olet motivoitunut aloittamaan saliharjoittelun. Kahden pienen lapsen äitinä olen löytänyt hyvän henkireiän kuntosalilta. :)
Useimmilla saleilla tekevät sinulle sopivan ohjelman, maksutta. Voit keskustella tavoitteistasi (aikataulu, mitä kohtia kropassa haluat painottaa jne) ja ohjelma tehdään sen mukaan.