Juttuseuraa avoimessa suhteessa olevista?
Haluaisin jutella jonkun tasapainoisen ja rationaalisesti ajattelevan ihmisen kanssa avoimesta suhteesta. Ja kyllä, vaikka olemme AV-palstalla, uskon että jopa täältä löytyy tuollaisia ihmisiä. Siis mielellään jonkun sellaisen kanssa, joka on juuri nyt toimivassa ja 100% luottamukseen perustuvassa avoimessa suhteessa. Ehkäpä vielä sellaisessa suhteessa, jossa avoimuus ei ole ollut itsestäänselvyys alussa vaan se on saavutettu myöhemmin, mahdollisesti monien ongelmienkin kautta.
Omassa parisuhteessani on tällaiset mietinnät nyt tosi ajankohtaisia, mutta samalla ne tosi vaikeita asioita. Järki ja tunteet ei ihan kulje käsi kädessä, enkä halua pelkoon perustuvien tunteiden hallita itseäni. Kun tosiaan järjellä tiedän, ettei mitään pelättävää ole. Tarvitsisin ehkä siis jonkinlaista vertaisjutteluseuraa, jonkun joka on käynyt näitä samoja juttuja läpi. Valitettavasti omassa kaveripiirissäni ei ole henkilöitä, joiden kanssa voisin keskustella tällaisesta järkipohjalta -he ovat kaikki ihan liikaa tunteella tällaiseen asiaan reagoivia ihmisiä, jotka eivät itse olisi valmiita avoimeen suhteeseen. Sellaisilta en valitettavasti saa nyt sitä tukea ja ajatuspohjaa omien ajatusteni tueksi, mitä kaipaisin.
Löytäisinkö täältä juttuseuraa?
En halua jutella aiheesta täällä palstalla, mutta jos löydettäisiin tätä kautta joku privaatti tapa jutella.
Kommentit (4)
Avoin suhde sopii harvoille.
Useimmiten joko niille jotka ovat ns. järkiliitossa, tai niille jotka vielä hakevat omaa ja elämänsä identiteettiä tai ovat jääneet kokonaan kehittymättömään vaiheeseen.
AP tässä! Pahoitteluni, pitikin olla yhtäkkiä aika kauan pois koneelta, mutta täällä ollaan taas.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 16:09"]
Olen avoimessa suhteessa. Koskaan en ole sitä noin miettinyt. Jos sulla on noin paljon epäilyksiä ja asiaa pitää pohtia niin ehkä se ei ole sulle.
[/quote]
Mistä voin tietää, sopiiko jokin asia minulle tai onko nykyinen toimintatapa paras, jos en kriittisesti tarkastele ja pohdi eri tapoja, myös nykyistä?
Kun olemme erilaisia vaihtoehtoja (nykyinen parisuhdemallimme mukaan lukien) miettineet objektiivisesti ja rationaalisesti on niiden pohdintojen perusteella avoin suhde kuitenkin sellainen suhdemuoto, mihin sekä minä ja mieheni parisuhteessamme haluamme tietoisesti pyrkiä. Mutta kyllä se samalla kuitenkin pelottaa, koska se on meille uusi konsepti ja vaatii paljon myös henkilökohtaista itsetutkiskelua ja henkilökohtaista kasvua molemmilta (jotka siis ovat myös meille tärkeitä arvoja elämässä ja joiden eteen haluamme tehdä töitä). Uudet asiat noin yleisesti ottaen pelottavat (lähes jokaista ihmistä) Muutos tuttuun ja turvalliseen ja yleisesti hyväksyttyyn toimintatapaan pelottaa, siitä huolimatta että se tuntuu oikealta ratkaisulta.
Yllä olevan kappaleen pohdinnat pätee muihinkin kuin suhdeasioihin. Kuten kirjoitin, minua elämässä kiinnostaa ylipäätään omien toimintamallien kriittinen tarkastelu ja muiden mahdollisten vaihtoehtojen tarkastelu siinä ohella.
Ja mikä on mainitsemasi "noin paljon epäilyksiä"? Enhän edes kertonut mikä ja miksi minua aiheessa pelottaa tai miten suurena esteenä pidän näitä pelkoja. Kuten aloitusviestissä kerroin, nimenomaan en halua turhaksi kokemieni pelkojen antaa rajoittaa ja ohjailla elämääni -olen tehnyt sitä aivan liikaa koko elämäni ajan, jättänyt paljon asioita tekemättä siksi, että "mitäs jos". Haluaisin vain tosiaan vertaisjuttuseuraa, vertaistukea uudessa tilanteessa ja uusien ajatuksien ja tunteiden kanssa, joita tämä tilanne on tuonut. Mutta näiden kahden vastauksen kirjoittajilta en selkeästi ainakaan tule sellaista juttuseuraa saamaan kuin kaipaan.
No minä olin exäni kanssa yli 10v, joista reilut 5v avoimessa avoliitossa, suhde päättyi aikanaan, mutta ihan muista syistä kuin siitä että oli avoin suhde. :)
Olen avoimessa suhteessa. Koskaan en ole sitä noin miettinyt. Jos sulla on noin paljon epäilyksiä ja asiaa pitää pohtia niin ehkä se ei ole sulle.