Lue keskustelun säännöt.
Jännittää ihan kaikki, mikä avuksi?
20.07.2014 |
Olen nuori nainen ja jännitän kaikkea. Minulla oli jo ala-aste aikoina vaikeaa esiintyä luokan edessä. Pystyin kuitenkin juttelemaan kaikille normaalisti, kotona pidin kaikenlaisia teatteri ja lauluesityksiä, olin todella puhelias ja rohkea. Luokassa esiintymistä lukuun ottamatta en jännittänyt mitään. Ylemmillä luokilla esiintymis pelko alkoi jo hieman helpottaa. Lukioon mentyäni se oli lähes kokonaan poissa. Ehdin jo hengähtää että tämä kaikki on ohi ja olen taas rohkea. Se oli vasta alkua :/
Lukio aikana aloin saada paniikkikohtauksia. Sama jatkui myös lukion päätyttyä. Välttelin esimerkiksi kaupassa tai kirjastossa käymistä. Minua ahdisti kaikki missä oli ihmisiä: kaupat, tapaamiset, palaverit, koulupäivät... Vihasin mennä viimeisenä luokkaan ja yleensä halusin olla yksin koska silloin minua ei ahdistanut. Sosiaaliset tilanteet ja jopa kavereiden kanssa juttelu alkoi tuntua erittäin haastavalta. Välillä en tiennyt mitä sanoa, pelkäsin että alan änkyttää tai sanon vääriä asioita. Käteni tärisi, minua pyörrytti ja sydän hakkasi, hetken päästä olin paniikissa.
Vuosia näiden jälkeen olen edelleen samassa tilanteessa. Olen monesti meinannut mennä puhumaan jollekin ammatti henkilölle mutta jotenkin se on aina jäänyt. Ajattelen ettei siitä ole mitään hyötyä. Mutta en myöskään halua enää elää tällaista elämää. Haluan olla se rohkea tyttö joka olin kauan aikaa sitten. Haluaisin mielelläni kuulla onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia ja mikä on ollut avuksi?
Kiitos :)
Kommentit (5)
Minä myös jännitin esiintymisiä koulussa, lukiossa ahdistus paheni ja ensimmäisen paniikkikohtauksen taisin saada yliopisto-opiskelujen alkupuolella. Hakeuduin lääkäriin ja avuksi ahdistukseen sain mielialalääkkeet, joiden käytön aloittamista harkitsisin nyt paremmin sivuvaikutusten takia.
Tärkeää on, että haet apua. Minulle sattui sellainen käänteentekevä tilanne, jossa tajusin olevani pisteessä, josta ei ole muuta tietä pois kun ryhtyä hakemaan apua itselleen. Ahdistus saattaa tietyllä tavalla mennä ohi ajan kanssa, mutta jokainen tietää itse parhaiten, miten kokee ne tilanteet ja miten esim. pelkkä juttelu ahdistuksesta voisi auttaa vai auttaako ollenkaan. Se on kuitenkin alku, sitten voidaan tarvittaessa aloittaa lääkkeet. Puhuminen ja tunteiden käsittely on kuitenkin tärkeää ja siitä varmaan kannattaa lähteä liikkeelle. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen tutkielmaa aika lailla samasta aiheesta, tutustuppa semmoiseen kun kognitiivinen käyttäytymisterapia, lähinnä löytyy vain kirjallisuutta englanniksi eli termi on cognitive behavioral therapy. Tästä löytyy paljon kirjallisuutta ja ns.oppaita, josta löydät varmasti apua ja vinkkejä itsellesi! :) tsemppiä! T. Itsekin kova jännittäjä
Mä olen tehnyt kaiken sen, mitä te pelkäätte. Olen punastellut ja änkyttänyt ja puhunut vääriä asioita, kerran opiskellessa puhetta pitäessäni lähdin paniikissa vaeltamaan luokan edestä kohti istumapaikkaani kesken ouheen( sain itseni kiinni jossain puolivälissä matkaa ja käännyin takaisin), oon puhunut tahra hameessa ja kompastunut omiin kenkiini ja huomannut, että muistiinpanot on väärässä järjestyksessä.
Eikä se kuulkaa ole haitannut mitään. Uskokaa, että pelkäätte turhaan. Ei siksi, ettei kaikki, mitä pelkäätte hyvinkin voisi tapahtua,mvaan siksi, ettei sillä ole väliä vaikka tapahtuisikin.
Löytyiskö tuolta mitään apua:
Minulla oli samanlaista. Itse voitin vaikeuteni ihan yksin, vähän kyllä viinaa käytin välillä lääkkeenä... Mutta minä vaan menin vaikka pelotti. Otin esim. työn jossa piti esiintyä, jäin opetustehtäviin yliopistolle valmistuttuani. Vaikka esiintyminen kammotti niin että pelkäsin pyörtyväni, oksentavani tai sekoavani siellä salin edessä. Kyllä siihen vähitellen tottui.
Mutta noihin asioihin on myös saatavilla apua, niin terapiaa kuin lääkkeitä, ja jos koet että et itseksesi pysty selviämään, ei ole mitään järkeä tuhlata vuosia elämästä sillä ettet mene hakemaan apua.