Miten koiranne reagoi vauvaan?

Meillä on kaksi pikkukoiraa, uroksia molemmat. Ihan hyvin ottivat meillä vastaan vauvan. Oikeastaan ne käyttäytyy niinkuin meillä ois aina ollut vauva! :) Huomiota kyllä hakevat ahkerasti ja änkevät syliin rapsutettavaksi kun se on vauvan myötä jäänyt vähän vähemmälle. Osaavat varoa lasta ja nyt kun pikkumiehellä on ikää jo 5kk ja on oppinut tarraamaan välillä jo koiran karvoihinkin kiinni, eivät sen kummemmin hätkähdä tai ärähdä vaikka vähän tukkapöllyä saavat. :D

P.S Paljon onnea vauvasta, nyt oot kyllä jännän äärellä! :)

Meillä maltankoira ja 4 kk vauva. Hyvin on suhtautunut, välillä haistelee ja jos ollut erossa meistä, saattaa yrittää nuolaista vauvaa. Ei yhtään aggressiivisuutta, uteliaisuutta vain. 3-vuotiaalle esikoiselle kyllä ärähtää, kun hän välillä härnää koiraa.

Ekat pari päivää oli tosi kiinnostunut, seurasi joka paikkaan minne vauvakin meni. Yritti vessaan seuraamaan vaipanvaihtoa, kylvetystä ym. Ihmetteli itkua ym. Sitten uutuuden viehätys loppui muutamassa päivässä, koira tottui, että talossa oli vauva. Sai ja saa nuuskia vauvaa, varpaita tykkää ohi mennessään nuolaista. Nyt vauva jo ryömii. Koira antaa tulla luokseen ja koskea. Jos ei halua vauvaa lähelleen, poistuu paikalta. Paimenkoira täälläkin, 6 v. uros.

Meillä oli iso hovawart-narttu, kun esikoinen tuli. Jännitti tosi paljon, miten koira reagoi, koska se oli kovin suojelevainen minua kohtaan. 

Alkuun koira haisteli vauvaa ja reagoi joka äännähdykseen nousemalla ylös (kun makasi lattialla) ja menemällä vauvan luo. Noin tunnin kuluttua vauvan inahdukset eivät enää jaksaneet kiinnostaa. Koira sopeutui siis tosi nopeasti. 

Vähän pelotti myös se, mitä tapahtuu, kun lapsi alkaa liikkua, kun koira ei ollut tottunut lapsiin aiemmin. Mutta jotenkin koira kasvoi lapsen mukana, oli tosi kärsivällinen - antoi lapsen kiskoa karvoista ja kajota ruokakuppiinkin (joo, ei annettu tahallaan mennä kupille, mutta kerran kävi vahinko). 

Koira siis yllätti todella positiivisesti sopeutumiskyvyllään. Tuli toinenkin lapsi, siihen ei reagoinut juuri mitenkään, otti omakseen niin kuin esikoisenkin. Koira kuoli sitten 11,5-vuotiaana - rakastettuna lapsen kaverina. 

Meillä oli se tapa, että isäntä toi aina sairaalasta tullessaan jonkin lapsen vaatteen/harson mukanaan, koira sai haistella sitä ja sillä lailla hajua tehtiin tutuksi. En tiedä, auttoiko se sitten tuohon sopeutumiseen, ehkä.