lapseton tietää vanhemmudesta yhtä paljon kuin äidit.

Kokemusperäistä tietoa ei siis ole olemassa?

Tai siis oikeesti, antakaa jo olla.

Tosi on. Olen itse tässä vähän lukenut netistä raketin kokoamis ohjeita. Menemme kesälomalla kuuhun,et revi siitä!

Ei tiedä. Piste.

Miksei tietäisi, onhan lapsettomallakin äiti.

Itse asiassa lapseton voi tietää huomattavasti enemmänkin, koska lapsettomalla on aikaa perehtyä vanhemmuuteen esim. kirjallisuuden avulla. Ei mene kaikki aika vaipan vaihtamiseen.

Harvinaisen retardi väite jopa täällä!

Samalla logiikalla lujuusopin perusteet suorittanut teekkari tietää aiheesta yhtä paljon kuin vuosikausia lujuuslaskentaa työkseen tehnyt ammattilainen. 

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 20:16"]

Miksei tietäisi, onhan lapsettomallakin äiti.

[/quote]

Kuten minäkin tiedän, millaista on olla mies, onhan minulla mies.

Kirjoistahan se äitiys opitaan. Hyvä että lapsettomat pysyy lapsettomina, jos ei ole lainkaan käsitystä, mitä äitiys voisi olla.

Supernanny on lapseton ja auttaa hämmentyneitä äitejä menestyksellä :)

Eikä tiedä, senkin pässi. Onhan tuo nyt ihan itsestäänselvyys.

Minä tiedän millaista on olla isä, koska minulla on ollut isä. Isäni isyyden perusteella tiedän millaista on olla isä, vaikka olen nainen. Olen myös lukenut isyydestä ainakin tosi monta kirjaa.

Ihan hyvä, ettet ole lapsia hankkimassa, jos vanhemmuus on sinun näkökulmasta vain mekaanista suoriutumista vailla järkeä. (kuulostaa tahattoman töykeältä tuo eka lause)

Tottakai osaat vaipan vaihtaa ja valita päiväkodin, ostaa ikäsopivia leluja, jos tiedät lapsen intressit ja osaat sanoa, että mihin aikaan lapsi pitäisi laittaa nukkumaan. Tai mikä olisi se ideaali raami kasvatuksessa turvaamaan lapsen kehitystä. Se mutta tulee siinä, että arjessa ei kaikki ole aina kukkaista ja by the book touhua ja sen takia vela/muuten vaan lapseton ei kertakaikkisesti voi ymmärtää vanhemmuutta kokonaisvaltaisena kokemuksena täydellä sydämellä. Vaikka siis tietotaitoteknisyys olisikin ihan kohdillaan. Kaikkea voi lukea, mutta esimerkiksi kirjatut tunteet lasta kohtaan näyttää aina ihan hirveän imelältä siirapilta ja itsekin lapsettomana jätin lukemisen juuri siihen paikkaan, että hyi mitä siirappia ja turhia ylisanoja, ihan samanlainen persgoblin sun oma on, kuin muidenkin. Nyt sitten takki kääntynyt sellaista kyytiä, että tippui pulut lähipuista.

Näihin kokemusymmärtämättömyyksiin lukeutuu ne kaupparaivarit taaperolta ja yllättäen silloin iskee selittämisen tarve, että " kyllä nää antaaki paljon, tää on vaan näitä päiviä", koska tulee sellainen olo, että joku vieressä tuomitsee huonoksi äidiksi ja vauvapakastajaksi, kun lapsi huutaa jotain hätää, jota et sillä hetkellä kertakaikkisesti kykene tyydyttämään (250 m kotoa oleva alepa ja lapsi päättää sontia allensa, eikä matkalla ole mahdollisuutta vaihtaa vaippaa). Siinä tilanteessa iskevä tunneskaala on pakokauhu, kun ihmiset katsovat "vaienna se" ja lapsella on hätä, jolle et voi juuri tehdä mitään ja lapsi ei vielä tajua, että kyseessä on max 10 minuuttia ikävyyttä ja sitten siinä ahdistuspippeli kourassa potkit itseäsi päähän huonosta suunnitelmallisuudesta pinkoessa kotiin. Näistä pienistä arjen vitukkeista ei vaan saa kiinni kirjojen kautta. Tai tekstistä. Mutta jälleen kerran se siirappilässäytys tähän loppuun, että ei ne vitukkeet sitten itselle merkkaa enää mitään vaakakupissa, kun lapsi on taas rauhassa, halaa ja hymyilee aurinkoisesti tilanteen jälkeen. Vaikka on univelkaa, hiuksia kiskottu tuppokaupalla päästä ja vaippa-asema sonnassa, vaatteet vanhentuneessa maidossa, niin silti siitä kaikesta huolimatta on edelleen niitä pörröisiä tunteita ja tarve katsoa omaa nukkuvaa varjeltavaa lasta. 

Vieläkään en koe olevani valmis äiti ja kaiken osaava vanhempi, koska lapseni on vain 9 kk. ja ajatukseen vanhemmuudesta ja äitiydestä sain totutella sen 35 viikkoa ennen synnytystä. Ei äiditkään ole koskaan valmiita ja vailla realistista kokemuspohjaa on todella paha olla aivan täysin oikeassa aina kaikesta.

Tästä paatoksesta jätin tahallani ulos ne väkivaltaiset, epävakaat ja alkoholistiäidit, joiden olisi vain pitänyt pysyä lapsettomina ihan jo itsensäkin vuoksi, saati sitten lapsien. Kaikkien ei tarvitse lisääntyä. Ja lisääntyminen vain siksi, että "kaikki muutkin" vaikuttaa ainakin omaan silmään paukapäiseltä touhulta. Peace!

Tästähän on jo pitkä ketju. Miksi piti taas aloittaa eri ketjussa saman asian jauhaminen???!

Lapseton voi hyvinkin tietää vanhemmuudesta kaiken.

Äitinä tunnustan etten tiedä äitiydestä vielä mitään, 15v kokemuksella olen vasta raapaissut aihetta.

http://m.vauva.fi/mobiilikeskustelut/index.html#!/ketju/4219718/Miksi_monet_velat_vet%C3%A4v%C3%A4t_megaherneen_nen%C3%A4%C3%A4ns%C3%A4_siit%C3%A4,_kun_sanoo_etteiv%C3%A4t/sivu/15

Tähän voisin kertoa kuinka olin idealisti kun sain lapseni. Nopeasti karisi idealismi ja arjen realismi astui tilalle. Mutkat suoriksi ja aidasta yli matalimmalta. Itselläni kokeminen ohitti opitun. Esim.väsymys ohitti kaiken. Itselläni oli kipuileva lapsi ja olin yksinhuoltaja alusta alkaen. Sellaiseen en ollut valmistautunut. Monia asioita ei löytynyt mistään kirjoista. Jälkeenpäin voin sanoa, että äidinvaisto osui aina oikeaan ja sillä tulikin mentyä kun muuta ei ollut käytettävissä.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 20:25"]Supernanny on lapseton ja auttaa hämmentyneitä äitejä menestyksellä :)

[/quote] Niin? Äitiys ja lastenkasvatus eivät ole synonyymejä. Lapseton voi olla paljon parempi kasvattaja kuin äiti ( tai isä). Vanhemmuuden kokemus häneltä silti puuttuu.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 20:29"]

Ihan hyvä, ettet ole lapsia hankkimassa, jos vanhemmuus on sinun näkökulmasta vain mekaanista suoriutumista vailla järkeä. (kuulostaa tahattoman töykeältä tuo eka lause)

Tottakai osaat vaipan vaihtaa ja valita päiväkodin, ostaa ikäsopivia leluja, jos tiedät lapsen intressit ja osaat sanoa, että mihin aikaan lapsi pitäisi laittaa nukkumaan. Tai mikä olisi se ideaali raami kasvatuksessa turvaamaan lapsen kehitystä. Se mutta tulee siinä, että arjessa ei kaikki ole aina kukkaista ja by the book touhua ja sen takia vela/muuten vaan lapseton ei kertakaikkisesti voi ymmärtää vanhemmuutta kokonaisvaltaisena kokemuksena täydellä sydämellä. Vaikka siis tietotaitoteknisyys olisikin ihan kohdillaan. Kaikkea voi lukea, mutta esimerkiksi kirjatut tunteet lasta kohtaan näyttää aina ihan hirveän imelältä siirapilta ja itsekin lapsettomana jätin lukemisen juuri siihen paikkaan, että hyi mitä siirappia ja turhia ylisanoja, ihan samanlainen persgoblin sun oma on, kuin muidenkin. Nyt sitten takki kääntynyt sellaista kyytiä, että tippui pulut lähipuista.

Näihin kokemusymmärtämättömyyksiin lukeutuu ne kaupparaivarit taaperolta ja yllättäen silloin iskee selittämisen tarve, että " kyllä nää antaaki paljon, tää on vaan näitä päiviä", koska tulee sellainen olo, että joku vieressä tuomitsee huonoksi äidiksi ja vauvapakastajaksi, kun lapsi huutaa jotain hätää, jota et sillä hetkellä kertakaikkisesti kykene tyydyttämään (250 m kotoa oleva alepa ja lapsi päättää sontia allensa, eikä matkalla ole mahdollisuutta vaihtaa vaippaa). Siinä tilanteessa iskevä tunneskaala on pakokauhu, kun ihmiset katsovat "vaienna se" ja lapsella on hätä, jolle et voi juuri tehdä mitään ja lapsi ei vielä tajua, että kyseessä on max 10 minuuttia ikävyyttä ja sitten siinä ahdistuspippeli kourassa potkit itseäsi päähän huonosta suunnitelmallisuudesta pinkoessa kotiin. Näistä pienistä arjen vitukkeista ei vaan saa kiinni kirjojen kautta. Tai tekstistä. Mutta jälleen kerran se siirappilässäytys tähän loppuun, että ei ne vitukkeet sitten itselle merkkaa enää mitään vaakakupissa, kun lapsi on taas rauhassa, halaa ja hymyilee aurinkoisesti tilanteen jälkeen. Vaikka on univelkaa, hiuksia kiskottu tuppokaupalla päästä ja vaippa-asema sonnassa, vaatteet vanhentuneessa maidossa, niin silti siitä kaikesta huolimatta on edelleen niitä pörröisiä tunteita ja tarve katsoa omaa nukkuvaa varjeltavaa lasta. 

Vieläkään en koe olevani valmis äiti ja kaiken osaava vanhempi, koska lapseni on vain 9 kk. ja ajatukseen vanhemmuudesta ja äitiydestä sain totutella sen 35 viikkoa ennen synnytystä. Ei äiditkään ole koskaan valmiita ja vailla realistista kokemuspohjaa on todella paha olla aivan täysin oikeassa aina kaikesta.

Tästä paatoksesta jätin tahallani ulos ne väkivaltaiset, epävakaat ja alkoholistiäidit, joiden olisi vain pitänyt pysyä lapsettomina ihan jo itsensäkin vuoksi, saati sitten lapsien. Kaikkien ei tarvitse lisääntyä. Ja lisääntyminen vain siksi, että "kaikki muutkin" vaikuttaa ainakin omaan silmään paukapäiseltä touhulta. Peace!

[/quote]

Minä ymmärrän tuon kaiken ihan hyvin, vaikkei siitä omakohtaista kokemusta olekaan. Osaan asettua monen muunkin ihmisen asemaan ilman että täytyy itse kaikki tehdä. 

Ihan by the way Supernannylla on monta lasta!!

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 20:14"]Kokemusperäistä tietoa ei siis ole olemassa?

Tai siis oikeesti, antakaa jo olla.

[/quote] Tämän palstan KOULUTETUN velan mukaan tieto ja kokemus ovat aivan täysin erillään toisistaan. Eli päteväksi aivokirurgiksi oppii lukemalla asiat kirjoista, käytännön kokemusta eivät arvosta saati tarvitse muut kuin amikset... :-)