Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva pelko, oonkohan terve?
03.06.2014 |
Mua on vaivannut viimeiset puoli vuotta jatkuva pelko.
Pelkään olla yksin kotona, aina pitää olla radio tai televisio päällä. En yleensä oleskele yksin kotona ollessani muualla kuin sängyssä, sillä siitä näen koko kotini. Asun siis yksiössä poikaystäväni kanssa. Kun poikaystävä ei ole kotona, en saa unta ja joudun nukkumaan selkä seinää vasten toinen silmä koko ajan auki. Kun yritän nukkua ja sulkea silmäni, on pakko aina avata ne välillä, jotta näen ettei kotonani ole ketään. Kun menen keittiöön tai vessaan, vilkuilen koko ajan taakseni ettei takanani ole ketään, tarkistan saunan ja suihkuverhot ettei niihin ole kukaan piiloutunut.. Kaikki kerrostalon äänet säpsäyttää. Rasittaa todella paljon.
Myös kadulla vastaantulevat ihmiset pelottaa, eritoten ne jotka katsovat silmiin. Pelkään että he käyvät kimppuuni. Muutama viikko sitten minua käveli vastaan mies, joka kääntyi minua kohti, jalkani säpsähtivät kuin olisin ollut valmis juoksuun ja sydän pompahti kurkkuun.. Mies vain käveli ohitseni. En pelkää sairauksia tai kuolemaa, pelkään jatkuvasti ja ilman syytä sitä että kimppuuni käydään.
Onko täällä muita samanlaisia pelkureita, vai oonko ihan hullu? Oon muuten aivan normaali iloinen, sosiaalinen ihminen, eikä tätä mun pelkuruutta ulos päin juuri huomaa.
Kommentit (10)
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö... googlaapa tuo ja katso täsmääkö.
Ei siihen tarvita mitään selkeää traumaa syyksi, minulla ainakin pitkittynyt stressi jäi päälle ja siitä tuli jatkuvat pelkotilat. Kognitiivinen käyttäytymisterapia auttoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen googletellut asiaa jo aiemminkin, ja juuri tuo traumaperäinen stressihäiriö oli oikeastaan ainut mikä voisi selittää. Minulle ei ole vaan koskaan ole käynyt mitään traumaattista, ei varkaita, ei pahoinpitelyä tai muuta sellaista. Muiden ihmisten kanssa ollessani en pelkää, jos kävelen poikaystäväni tai kaverin kanssa kaupungilla, en pelkää vastaantulevia ihmisiä tai edes juoppoja, jotka pelottaa eniten.
Pakko kiittää asiallisesta vastauksesta!
ap
Täällä toinen! En ole koskaan yksin yötä kotona, ellei ole pakko. Ennen pyysin siskoja ja kavereita aina yöksi, jos mies lähti pois tai menin jonnekkin yöksi. Sama oli lapsuudenkodissani, jos jouduin jäämään yksin soitin jonkun seuraksi.
Ensimmäisen kerran ku jouduin jäämään kerrostalo asuntoomme yksin yöksi (olin 21v.) Nukuin kylpyhuoneen lattialla leipäveitsen kanssa ovilukossa, sillä jokuhan olisi voinut tulla makuuhuoneen ikkunasta sisälle :D Yksin ollessa pelkäsin nimenomaan ikkunoita, ja esim. että joku katsoisi sälekaihtimien raosta,ja ohuen verhon läpi, joten jos jouduin olemaan illalla yksin enne kuin mies tuli kotiin, Ripustin paksut peitot ikkunoiden suojaksi, jotta uskalsin olla olohuoneessa. En myöskään ikinä uskaltanut käydä edes ulkoroskiksella pimeällä tai hakemassa autosta jotain, ellei mies tullut mukaan.
Tätä nykyä olen 25 vuotta ja pelkoni ovat jonkin verran laantuneet. Esim nykyisessä olohuoneessamme ei ole kuin sälekaihtimet ja uskallan silti jäädä esim. koneelle jos mies menee nukkumaan. Uskallan pyöräillä jumpalta kotiin pimeässä ja oleskella rivarimme pihalla ja takapihallamme vaikka on pimeä.
Mutta nukkua en vieläkään uskalla. Jos mieheni ei ole yötä kotona, en enää tämänikäisenä kehtaa pyytää ketään yöksi. Yleensä menen makuuhuoneeseen (peittävät verhot ;)) ja luen,datailen ja katselen telkkaria niin kauan kunnes silmät eivät pysy enää auki ja nukahdan. Jätän myös olohuoneen puolelle valot ja telkkarin auki. Jos yritän vain käydä nukkumaan, säpsähtelen koko ajan ku tulee sellainen tunne, että kämpässä on joku.
Itse pelkään myös kerrostalojen kellarikerroksia. En koskaan käynyt edellisen asuntomme kellarissa tai saunassa yksin. Voin myös kertoa, että nuoruuden kesätyöni kerrostalojen siivoojana ei kauaa kestänyt :D
Sori, tuli pitkä sepostus, mutta ihanaa huomata, että muitakin samanlaisia on olemassa! Tiedän, että pelot ovat turhia, mutta kun ei niille mitään voi kun siedättyä. Asiaa ei kylläkään auta muiden ihmisten vähättely jota saa kuulla, jos kertoo esimerkiksi juuri pelkäävänsä nukkua yksin.
Kyllähän tuossa ahdistuneisuushäiriössä vois olla perää, on todella paljon stressiä ollut viime kuukausina. Myös jotkut fyysiset oireet täsmää, väsymys, keskittymisvaikeudet, vaikeus nukahtaa ja pysyä unessa.. En kuitenkaan mielestäni ole ylenpalttisen huolestunut, vaikkakin koulu- ja työ jutut ja taloudellinen tilanne ahdistaa ja huolestuttaakin ainakin tällä hetkellä, koska ne eivät ole kunnossa.
Vaikea kuitenkin kuvitella, että itsellä olisi joku häiriö, tuntuu niin kaukaiselta..
ap
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 00:02"]
Täällä toinen! En ole koskaan yksin yötä kotona, ellei ole pakko. Ennen pyysin siskoja ja kavereita aina yöksi, jos mies lähti pois tai menin jonnekkin yöksi. Sama oli lapsuudenkodissani, jos jouduin jäämään yksin soitin jonkun seuraksi.
Ensimmäisen kerran ku jouduin jäämään kerrostalo asuntoomme yksin yöksi (olin 21v.) Nukuin kylpyhuoneen lattialla leipäveitsen kanssa ovilukossa, sillä jokuhan olisi voinut tulla makuuhuoneen ikkunasta sisälle :D Yksin ollessa pelkäsin nimenomaan ikkunoita, ja esim. että joku katsoisi sälekaihtimien raosta,ja ohuen verhon läpi, joten jos jouduin olemaan illalla yksin enne kuin mies tuli kotiin, Ripustin paksut peitot ikkunoiden suojaksi, jotta uskalsin olla olohuoneessa. En myöskään ikinä uskaltanut käydä edes ulkoroskiksella pimeällä tai hakemassa autosta jotain, ellei mies tullut mukaan.
Tätä nykyä olen 25 vuotta ja pelkoni ovat jonkin verran laantuneet. Esim nykyisessä olohuoneessamme ei ole kuin sälekaihtimet ja uskallan silti jäädä esim. koneelle jos mies menee nukkumaan. Uskallan pyöräillä jumpalta kotiin pimeässä ja oleskella rivarimme pihalla ja takapihallamme vaikka on pimeä.
Mutta nukkua en vieläkään uskalla. Jos mieheni ei ole yötä kotona, en enää tämänikäisenä kehtaa pyytää ketään yöksi. Yleensä menen makuuhuoneeseen (peittävät verhot ;)) ja luen,datailen ja katselen telkkaria niin kauan kunnes silmät eivät pysy enää auki ja nukahdan. Jätän myös olohuoneen puolelle valot ja telkkarin auki. Jos yritän vain käydä nukkumaan, säpsähtelen koko ajan ku tulee sellainen tunne, että kämpässä on joku.
Itse pelkään myös kerrostalojen kellarikerroksia. En koskaan käynyt edellisen asuntomme kellarissa tai saunassa yksin. Voin myös kertoa, että nuoruuden kesätyöni kerrostalojen siivoojana ei kauaa kestänyt :D
Sori, tuli pitkä sepostus, mutta ihanaa huomata, että muitakin samanlaisia on olemassa! Tiedän, että pelot ovat turhia, mutta kun ei niille mitään voi kun siedättyä. Asiaa ei kylläkään auta muiden ihmisten vähättely jota saa kuulla, jos kertoo esimerkiksi juuri pelkäävänsä nukkua yksin.
[/quote]
Huih, kuulostaa todella elämää rasittavalta! Itselläni ei ole noin paljon "suojautumiskeinoja", yritän vain elää näiden pelkojen kanssa. Ja mua kans pelottaa, että joku katselee sälekaihtimien välistä, varsinkin kun yksi kaihdin on vääntynyt ylöspäin niiin että siihen on tullut rako, ja sekä ulos että sisälle näkee hyvin sen kautta.
Oon samaa mieltä tuosta, ettei saisi vähätellä toisten pelkoja. Voihan sitä ajatella, että on vähän hassua jos aikuinen ihminen pelkää yksinolemista ja pimeää, mutta peloilleen ei voi mitään. Mulla ainakin tämä haittaa elämää todella paljon, en haluaisi elää koko elämääni olan taakse vilkuillen.
Tsemppiä sulle!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteenne. Itselläni ei vain ole enää noin pahana pelot. Uskallan olla yksin kotona ja nukkua yms. Pahin oli ennen suihkussa käyminen (pelkäsin että joku hiipii sisään kun peseydyn enkä kuule). Nyt sekään ei enää pelota. Olen itseasiassa tälläkin hetkellä yksin kotona yli viikon eikä mitään ongelmia ole ilmennyt. Telkkari ja radiokin ovat kiinni, samoin valot. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan. Edellinen asuntomme oli vanha kaksikerroksinen omakotitalo johon oli edellinen asukas kuollut. Sielläkin uskalsin elää normaalisti, mitä nyt joskus piti ottaa pesäpallomaila viereen kun menin nukkumaan. En tiedä mikä minun pelkojani on helpottanut. Aika? Ehkä jonkin verran myös sellainen asenne, että kyllästyin pelkäämään ja totesin joskus jopa ihan ääneen "jos haluatte tulla ja tappaa minut niin siitä vaan!!" (en tiedä kuka tai ketkä minut tahtoisivat tappaa). Kellari on edelleen kammotus ja tiedän täsmälleen miksi. Olen lukenut liikaa "kellarisurmista" murhainfosta. Mun pitäis hakea kesävaatteita kellarista tän viikon aikana kun olen yksin ja pelottaa jo etukäteen. Olen lykännyt päivä päivältä jonkin tekosyyn varjolla siellä käyntiä... Noh, eiköhän sekin onnistu kun aseistaudun pesäpallomailalla ja kovisasenteella. Oletteko te lukeneet tai katsoneet liikaa kauhu- ja rikosjuttuja? Voisiko johtua siitä nuo kuvitelmat? Koska kuvitelmiahan nuokin pelot ovat... Minulla pelot todennnäköisesti johtuvat noista stooreista yhdistettynä liian vilkkaaseen mielikuvitukseen.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 00:20"]
Tiedän tunteenne. Itselläni ei vain ole enää noin pahana pelot. Uskallan olla yksin kotona ja nukkua yms. Pahin oli ennen suihkussa käyminen (pelkäsin että joku hiipii sisään kun peseydyn enkä kuule). Nyt sekään ei enää pelota. Olen itseasiassa tälläkin hetkellä yksin kotona yli viikon eikä mitään ongelmia ole ilmennyt. Telkkari ja radiokin ovat kiinni, samoin valot. Ennen ei olisi tullut kuuloonkaan. Edellinen asuntomme oli vanha kaksikerroksinen omakotitalo johon oli edellinen asukas kuollut. Sielläkin uskalsin elää normaalisti, mitä nyt joskus piti ottaa pesäpallomaila viereen kun menin nukkumaan. En tiedä mikä minun pelkojani on helpottanut. Aika? Ehkä jonkin verran myös sellainen asenne, että kyllästyin pelkäämään ja totesin joskus jopa ihan ääneen "jos haluatte tulla ja tappaa minut niin siitä vaan!!" (en tiedä kuka tai ketkä minut tahtoisivat tappaa). Kellari on edelleen kammotus ja tiedän täsmälleen miksi. Olen lukenut liikaa "kellarisurmista" murhainfosta. Mun pitäis hakea kesävaatteita kellarista tän viikon aikana kun olen yksin ja pelottaa jo etukäteen. Olen lykännyt päivä päivältä jonkin tekosyyn varjolla siellä käyntiä... Noh, eiköhän sekin onnistu kun aseistaudun pesäpallomailalla ja kovisasenteella. Oletteko te lukeneet tai katsoneet liikaa kauhu- ja rikosjuttuja? Voisiko johtua siitä nuo kuvitelmat? Koska kuvitelmiahan nuokin pelot ovat... Minulla pelot todennnäköisesti johtuvat noista stooreista yhdistettynä liian vilkkaaseen mielikuvitukseen.
[/quote]
Hyvä, että sulla on noi pelot vähentynyt ajan kanssa, antaa vähän toivoa itsellekkin! Suihkussa käyminen on todellakin pelottavaa, oot siinä alasti aseettomana etkä suihkun äänen takia kuule jos joku tulee. Vaikka tuskin edes tulee!
Itekin mietin tota mahdollisuutta, että sarjat ja elokuvat on voineet vaikuttaa. Oon nimittäin kova rikossarjojen katsoja, joskaan sarjat eivät pelota koskaan katsomishetkellä katsoin niitä sitten yksin tai jonkun kanssa. Kauhuelokuvia en voi katsoa, ne pelottaa liikaa. Ehkä pitäis vaihtaa kaikki CSI:t, Bonesit ja muut rikossarjat ja trillerit lastenohjelmiin..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.06.2014 klo 00:08"]
Kyllähän tuossa ahdistuneisuushäiriössä vois olla perää, on todella paljon stressiä ollut viime kuukausina. Myös jotkut fyysiset oireet täsmää, väsymys, keskittymisvaikeudet, vaikeus nukahtaa ja pysyä unessa.. En kuitenkaan mielestäni ole ylenpalttisen huolestunut, vaikkakin koulu- ja työ jutut ja taloudellinen tilanne ahdistaa ja huolestuttaakin ainakin tällä hetkellä, koska ne eivät ole kunnossa.
Vaikea kuitenkin kuvitella, että itsellä olisi joku häiriö, tuntuu niin kaukaiselta..
ap
[/quote]
Ahdistuneisuushäiriöitähän on totta kai eriasteisia. Eikä siinä useinkaan ole mitään "järkeä" sillä tavalla, että huolestuisi nimenomaan niistä asioista, joista olisi järkevääkin huolestua. Yksinkertaistettunahan yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä stressireaktio jää syystä tai toisesta päälle kroonisesti => aiheuttaa ahdistusta, joka suuntautuu sitten mihin kenelläkin. Minäkin pelkäsin pahimmillaan esim. viedä roskapussia illalla ulos, muutaman askeleen päähän ovesta. Ja sitä, että koiraa kävelyttäessäni jostain hyökkää iso koira pienemmän koirani kimppuun. Oli sellainen jatkuva "pakene tai taistele" -olotila päällä.
Olin samanlainen. Kasvoin ns hyvässä perheessä, mutta pelkäsin jo lapsena.
Myöhemmin, kun olen käynyt terapiassa läpi aikuisiän väkivaltaista parisuhdetta, ja siihen johtanutta alttiutta, tuo lapsuuden yksinolon pelko tuli esiin.
Omalta osaltani se oli turvattomuutta, joka helposti johtaa riippuvuuteen läheisistä.
Nyt aikuisena, selvittyäni väkivaltaisesta suhteesta, jota jatkui kulisseissa 10 vuotta, voin sanoa, että yksin oleminen ei pelota.
Olen itseni paras kaveri.
Alue: Aihe vapaa
Onko sulle käynyt jotain, minkä takia olet alkannut käyttäytymään noin? Käynyt varkaita tai joku käynyt päälle? Oletko tuollainen vain yksin ollessasi? Ehkä sulla voisi olla joku traumaperäinen stressihäiriö, joka aiheuttaa kohonneen vireystilan.