Lue keskustelun säännöt.
No niin. 13-vuotiaalla tyttärelläni todettiin nuoruusiän keskivaikea masennus.
19.06.2014 |
On ollut koukukiusattu 6 vuotta, yrittänyt kahdesti itsemurhaa ja kuulemma kärsii minun ja mieheni erosta. Tämä kaikki valkeni minulle eilen.
Olen elänyt muovipussissa ja jättänyt lapseni heitteille, olen antanut maailman liian kovan painon ja murheet tytön hennoille harteille. Nyt hän on masentunut ja ehkä riistää hengen itseltään. Jos hän kuolee, minä olen hänet tappanut.
Oloni on kauhea. Miten olen voinut pettää lapseni näin ja sulkea silmäni ja korvani? Olen menettänyt arvostukseni täysin ansaitusti.
Olen maailman surkein äiti.
Kommentit (62)
Mene tyttäresi luokse ja juttele hänelle. Joskus pelkkä kuuntelu ja tukeminen voi auttaa. Ainakin tiedät että oler rohkea, koska uskalsit kertoa tänne. Älä luovuta, onhan tyttäresi sinulle tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani tyttäresi puolesta, ap. Hän elää helvettiä, saman kokeneena voisin uskoa näin. Kaikki ei ole mennyt kuin strömsössä jos ajattelee miten pitäisi toimia, mutta: sinä havahduit viimein. Nyt toimi!! Ellet toimi nyt kun ongelma on havaittu ja tunnistettu, silloin olet surkea äiti. Enkä oikeasti usko että olet tai haluat olla. Olet lapsesi kaikki, auta.
En antaisi lastani kiusata 6 vuotta. Olisin tehnyt ls- ilmoituksia kiusaajista tai muuttanut muualle että koulu vaihtuu.
Käytkö esim. Leffassa tai ruokailemassa jossain lapsesi kanssa, entä yhteiset kävelymatkat! Itse istun monesti teinipoikeni huoneessa. Kuunteletko ja jutteletko hänen kanssaan?
Aika toimia ja en todellakan sano että olisit syytön!
Yhden asian sanon. Älä vaan syötä tyttärellesi mielialalääkkeitä! Jos lääkäri sattuisi niitä määräämään, niin älkää missään nimessä hakeko apteekista. Ovat sen luokan myrkkyjä ja laillistettuja huumeita, ettei paremmasta väliä. Varsinkin nuorella voivat aiheuttaa tuhoisia sivuvaikutuksia, jotka voivat jäädä pysyviksi. Unettomuus, suolisto-ongelmat, sisäelinten vauriot, ylipaino, diabetes, vaikutukset seksuaalisuuteen... Näitä vähätellään, ja sitten määrätään uusia lääkkeitä. Puhun omasta ja monen muun tuntemani kokemuksesta.
Edellinen vielä jatkaa, että kokeilkaa kaikkia muita keinoja. Terapiaa, yhteisiä harrastuksia... Ennen kaikkea välitä lapsestasi ja kysele, mitä hänelle kuuluu. Viettäkää aikaa yhdessä, osoita kiinnostusta. Kyllä se siitä, nuoruusiän masennus paranee usein ajan kanssa. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ollaan tietenkin erilaisia, mutta vastuutonta vanhemman kieriskellä eron jälkeen sellaisessa itsesäälissä, että lapsikin jää heitteille. En voi käsittää ap:n kuvailemaa käytöstään. Aikuinen nainen! Sun pitäisi olla esimerkki lapsellesi.
Tottakai lapsen edessä saa olla surullinen ja surra, mutta ei nyt oma äiti voi olla avioerosta niin huonona ettei ole kiinnostunut lapsestaan!
Olen itsekin eronnut ja ollut surkeana, mutta aikuisena minulla on vastuu.
Sympatiat sinne, mutta en tajua ap sun touhua.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:14"]Näitä haukkumiskommentteja lukiessa tulee mieleen, että mitä yritätte näillä kommenteilla sanoa? Onko teillä itsellänne paha olo ja syyllisyys jostakin, kun se pitää purkaa ap:seen, joka selkeästi häpeää ja katuu tekojaan? Miksi lyödä lyötyä?
[/quote]
Vastaus kysymykseesi: kyllä. Ja loput ovat (tutkitusti) psykopaatteja. Ap:lle voimia, selviydytte kyllä! Hyvä että tyttäresi on jo saanut ainakin sen verran apua, että tilanne on havaittu ja tunnistettu.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13-v haluaa olla sinun keskipisteesi (ja myös luulee olevansa, kirjaimellisesti).
Lapselle on aina rankkaa, jos vanhempi piehtaroi itsessään eikä lapsessa, koska lapsi haluaa olla vanhempansa aurinko. Vasta lukion/amiksen loppupuolella ikää alkaa olla sen verran, että vanhempi ruvetaan näkemään kokonaisena ihmisenä, joka voi olla väsynyt, yksinäinen, jolla on seksielämä, työmurheita jne.... ja jolle minun kasvattaminen on ollut hel'''''' haastava duuni.
Mutta esim. nyt vaikka avioero. En usko, että 13-v ymmärtää, että äiti on yksinäinen, koska "äidillähän on minut, meillä voisi olla kivaa yhdessä" .
Ap voi vielä korjata paljon (ei toki hänestä riippmattomia asioita, ap ei voi tunkea kouluun ja saada luokkakavereita tykkäämään tytöstä), mutta ap voi saada kodin ilmapiirin ylös. Sen lisäksi ap ei ole syyllinen edes puoleen masennuksesta, mutta äitinä hän on kaikkein läheisin ihminen lapselle ja siten helppo syytösten kohde. Joten tavallaan syytökset ovat myös kohteliaisuus ja avunpyyntö "vain äiti voi ratkaista pahan oloni, vain äiti voi saada minut tästä ylös"
vanha ketju , mutta kaikkea hyvää toivon ko. äidille ja lapselle
Olisi kiva kuulla mitä ap:lle kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain itse about samanikäisenä saman diagnoosin, osin samoista syistä, kuten pitkään jatkuneesta kiusaamisesta.
Sen verran voin sanoa, että nuoret ovat eteviä salaamaan tunteensa ja vaikka haluaisikin, ei tunteita sittenkään osaa aina kielentää. Itsekin salasin pitkään vanhemmiltani – kuten myös minua jo ennen diagnoosia usein jututtaneelta psykologilta – pitkään jatkuneen ja hirveän nöyryyttävältä tuntuneen kiusaamisen.
Sain lähetteen terapiaan – en lääkkeitä – ja äitini osallistui vielä alaikäisenä ollessani hoitooni käymällä monta vuotta vanhemmille määrätyillä oheiskäynneillä, eri terapeutilla. Omasta kokemuksesta voinkin kertoa, että masennuksesta kärsivälle nuorelle tärkeää on tunne siitä, että vanhempi ymmärtää ja samaistuu (huom! ei kuitenkaan tee itsestään uhria ja tarpeetonta kärsijää) nuoren pahaan oloon. On tärkeää olla kiinnostunut nuoren voinnista, kyselemällä sekä ihan arkipäiväisiä kuulumisia ja tekemisiä, että myös tunteista, ahdistuksista ja peloista. Kuulostaa siltä, että otat vakavasti tyttäresi ongelmat ja hyvä niin, mikään ei ole kamalampaa kuin ongelmien vähättely ja sivuuttaminen.
19v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tytöllä jo vihamielinen suhtautuminen äitiin, niin mahdollisesti paras paikka purkaa ajatuksia olisi keskusteluterapia. Vaikka niin, että tyttö käy yksinään aluksi ja sitten sinun kanssasi. Mua ainakin auttoi, kun joku vieraampi ihminen oli äänenäni ja selitti äidille asioita, joita en itse osannut oikein ilmaista.
Olisi varmasti myös hyvä, että sinäkin saisit apua tuohon tilanteeseen.
On jo paljon, jos pystyt lapsellesi myöntämään virheesi, nyt vain annat lapsen itse tulla luoksesi avautumaan. Älä pakota mihinkään. Yritä keksiä mukavaa tekemistä yhdessä, mistä tiedät lapsesi pitävän. Mä menin äidin kanssa yhdessä yhdelle kansalaisopiston kurssille, jossa opittiin tekemään tiffanylasitöitä. Oli mukavaa, kun ei tarvinnut välttämättä puhua niistä kipeistä asioista, mutta oli kuitenkin jotain puhuttavaa. Sitten, kun olin valmis puhumaan äidille, niin mä puhuin ja hän kuunteli.
Konfliktitilanteissa mulla on myös tapana ollut kirjoittaa kirje tai sähköposti äidille, kun on ollut vaikea sanoa kaikkia ajatuksiaan ääneen. Mä en hermostuneena, surullisena, vihaisena osaa oikein jäsentää ajatuksiani - haluaisin vaan huutaa sanoja putkeen epämääräisessä järjestyksessä. Tämän takia pyrin sovittelemaan arkielämässä paljon ja vältän konflikteja viimeiseen saakka. En osaa ns. tapella asioista. On helpompaa purkaa sydäntään kirjoittamalla, niin tietää varmasti, mitä haluaa kertoa ja miten.
Voimia sulle ja tytölle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin ja millä tavalla tyttäresi on yrittänyt itsemurhaa? Miten ne on jäänyt huomaamatta?
Järkyttäviä kommentteja täällä ihmisillä. Ap on kokenut itsekin oman eronsa raskaana. Vanhempikin elää kriisivaiheita, eikä ole aina parhaimmillaan. Oman kriisinsä keskellä äitikin väsyy, on onneton, uupunut, epäkypsä ja epätäydellinen.
Psykiatrialla ja lastensuojelussa työskennelleenä sanon vaan, että kamalimpia ja petollisen traumatisoivia ovat vanhemmat, joilta puuttuu kyky tarkastella omaa vanhemmuutta rehellisesti, jopa kipeän rehellisesti.
Oikeasti....JOKAINEN VANHEMPI ON EPÄTÄYDELLINEN ja joka sen kieltää, elää itsepetoksessa.
Ap. Hienoa, että tyttäresi uskaltaa tuoda esiin tunteitaan ja kokemuksiaan. Jotta et olisi itsellesi liian ankara, muista, että moni hyvinkin traumatisoivan vanhemmuuden kokenut selviää elämässä masentumatta ja toisaalta, vaikka kaikki olisi vanhemmuudessa ihanteellisen hyvin, saattaa joku silti masentua. Masennus on MONEN tekijän summa, ei huonon/hyvän äitiyden mittari. Koska kuuntelet nyt lastasi, näet virheesi ja haluat vastata lapsesi tämänhetkisiin tarpeisiin, olet hänelle juuri sitä, mitä hän tarvitsee...oma rakas äiti, jonka syli on se maailman turvallisin paikka!
[quote author="Vierailija" time="02.11.2014 klo 22:27"]
Yhden asian sanon. Älä vaan syötä tyttärellesi mielialalääkkeitä! Jos lääkäri sattuisi niitä määräämään, niin älkää missään nimessä hakeko apteekista. Ovat sen luokan myrkkyjä ja laillistettuja huumeita, ettei paremmasta väliä. Varsinkin nuorella voivat aiheuttaa tuhoisia sivuvaikutuksia, jotka voivat jäädä pysyviksi. Unettomuus, suolisto-ongelmat, sisäelinten vauriot, ylipaino, diabetes, vaikutukset seksuaalisuuteen... Näitä vähätellään, ja sitten määrätään uusia lääkkeitä. Puhun omasta ja monen muun tuntemani kokemuksesta.
[/quote]
Kyllä lääkkeistä on myös monelle apua. Itse en olisi selvinnyt ilman lääkitystä itsetuhoisuudesta ja keskivaikeasta masennuksesta. Söin kolmisen vuotta lääkkeitä ja sitten lääkärin luvalla aloin vähentää. Nyt ilman lääkkeitä jo 7 vuotta. Pääsin lääkkeiden avulla aamuisin sängystä ylös ja aloin kiinnostumaan asioista ja elämästä. Turhaan ei lääkkeitä pidä syödä ja pitää kertoa lääkärille, jos ei koe parin kuukauden jälkeen niistä olevan mitään apua. Mielialalääkkeet alkavat vaikuttaa vasta kunnolla 4 viikon käytön jälkeen. Sitä ennen on turha sanoa, ettei ne auta.
Jos oikeasti joku on viittä vaille itsensä tappamassa, niin on ihan se ja sama, mitä niistä lääkkeistä ehkä tulee, jos niitä käyttää. Pääasia on, että masennukselle löytyy syy ja lääkkeillä pääsee fyysisesti takaisin elämään. Keskusteluterapia auttaa selvittämään vähän niitä syitä miksi on paha olla.
Et ole surkea äiti. Elämässä voi tapahtua vaikka mitä ikävää.
Olen ollut keskivaikeasti masentunut, mutta sain parannettua itseäni lukemalla aiheesta ja tekemällä tiettyjä muutoksia elämässäni. Itsemurhasuunnitelmat unohtuivat kokonaan.
Pakotin itseni liikkumaan pari kertaa päivässä. Kävelyä, kuntosalia, uintia, tanssia jne. Mieliala kohenee väkisinkin liikkumalla, koska endorfiinit auttavat. Pistin itseni syömään mahdollisimman terveellisesti ja söin E-EPA -kalaöljyä, joka hoitaa masennusta erittäin hyvin. Kariutunut suhde unohtui, mielialani koheni muutamassa viikossa ja pystyin taas keskittymään kaikkeen siihen mukavaan, jota elämässä on tarjolla.
En syönyt mielialalääkkeitä riskien vuoksi, vaan paransin itseni keskittymällä hyvään.
Muutosideani on ammuttu alas palstalla useita kertoja, mutta teoilla ja toiminnalla on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta. Kyseessä ei ole pelkästään luettu idea, vaan testattu toiminta.
Toivon, että tyttäresi ja sinä voitte pian paremmin. Suosittelen yhteisiä lenkkejä ja kokkaamista tyttärelle ja äidille. Te pärjäätte varmasti ja tilanne paranee vielä. :)
onhan lapsella isäkin, et sinä ole ainoa syyllinen. jos masennus on kemiallista, ei se liene kenenkään vika?
voimia joka tapauksessa, itse en varmasti kestäis
Itseäsi syyttämällä et auta ketään.. olet viisas, kun tiedostat virheesi ja ole itsellesi suopea. Nyt voit muuttaa tilanteen ja olla tukena sekä läsnä. Muista, että pienin askelein ja päivä kerrallaan. Kirjoita tyttärellesi kirje. Älä pyydä vastausta. Kerrot vaan ajatuksistasi, pyydät anteeksi ja kerrot että välität. Vältä kuitenki siinä syyttämästä itseäsi (nuoret ylitulkitsee kaiken helposti). Tiedän omasta kokemuksesta mitä läpi käyt.