Paljonko sun n. 60-70-vuotiaalla isälläsi on ystäviä?

Todella, todella paljon. Mutta se nyt onkin karjalainen papupata ja joka Erkin kaveri

En tiedä kuinka yleistä, mutta isälläni 63v on valtavasti ystäviä. Hän on yhä työelämässä putkimiehenä. Työkavereitaan ei tapaa pahemmin töiden jälkeen, mutta joka viikonloppu tapaa jonkun ystävistään kenen kanssa kalastelee tai katsoo matsia pubissa. Matkustelee myös paljon ja on saanut ystäviä myös ulkomailta. En pidä häntä mitenkään valtavan sosiaalisena ihmisenä, mutta todella pidetty on ystäväpiirissä. Isäni on leski.

Mun isä on 71v. Hänellä ei ole yhtään ystävää, en muista että olisi omia ystäviä koskaan ollutkaan. Äidin kanssa yhteisiä tuttavapariskuntia on ollut aikoinaan, mutta ketkä eronneet, ketkä kuolleet tai muuten yhteys katkennut... Isä ei juuri poistu kotoa, äidin kanssa möllöttää, 3-4 krt vuodessa käy meillä lasten synttäreillä ja jouluaterialla. Aika säälittävä elämä on ollut viimeiset 10 vuotta ainakin. Veljeni kuolema ja isän aivoverenvuoto joitakin vuosia sitten kiihdytti tuota eristäytymistä. 

Ei yhtään. Vaikka on kyllä aina ollut ihmisten parissa muuten pidetty ja mukava.

Ei harrasta mitään, teki aikoinaan ahkerasti töitä ja ylitöitä. Kun äitini kuoli, hän jäi hyvin yksinäiseksi. Ei jotenkin ymmärrä kaveruuden ideaa, että pitää itse ottaa yhteyttä ja tehdä asioita yhdessä.

Isälläni, 64, on todella laaja kaveripiiri, suurin osa on lapsuudenystäviä, joiden kanssa on pidetty aina yhtä.

Ei kyllä oikeastaan yhtään. No ehkä yksi, mutta tätäkin tapaa vain, kun vaimot ovat keskenään tekemisissä. Ei siis ole mikään varsinainen ystävä. Muuten tapaa vain veljeään silloin tällöin. Äitini on lähes yhtä erakko, joten kai he sopivat yhteen.

Ei juuri taida olla ystäviä isällä. Kun hän kävi vielä töissä, niin työkaverit kävivät joskus meillä kylässä ja isä saattoi käydä myös heidän mökillään kylässä, reissasivat yhdessä jne. Mutta eläkkeelle jäätyään isä on aika lailla asustellut itsekseen. Ei enää hirveän paljon soittele sisaruksilleenkaan. Tietysti tapaamme häntä kerran tai pari kuukaudessa ja äitiä hän myös tapaa pari kertaa viikossa, vaikka ovat eronneet. Olen ajatellut, että kaikki eivät kaipaa isoa ystäväpiiriä. Itsellänikin on vain muutama ystävä, koska en jaksa oikein keskittyä useamman ihmisen asioihin enkä kuunnella hirveän monien ihmisten kuulumisia.

Vaikka kuinka paljon, kännykkä täynnä numeroita ja aina on joku jolle soittaa. Löytyy myös pari oikein hyvää ystävää, joiden kanssa samanlaiset harrastukset. Ihan melkein kateeksi käy, mutta seuramies on seuramies ja itse perin introvertimmän luonteen. Ikää hänellä on 64v.

Enemmän kuin minulla.

Se tuntee kyliltä ihan kaikki, viikonloput menee erilaisissa talkoissa, äijäporukalla matkustetaan ympäri maailmaa.

Mun isällä on joitakin tuttuja kavereita pubissa... ja sitten varmaan pari parempaa kaveria kenen kanssa oma moottoripyöräilee.

Appiukolla ei ole yhtään ystäviä tai kavereita.

Tuleekohan meistä yhtä yksinäisiä kuin meidän vanhemmat. Vai onkohan ne edes yksinäisiä vaikkei olisi ystävää... tiedä nyt sitten.

Todella paljon. Isä on ollut ja on edelleen aktiivinen urheilija, on mukana yhdistystoiminnassa ja on vielä työelämässäkin. Isä ei todellakaan voi käydä paikkakunnan huolttiksella jäämättä suustaan kiinni vähintään puoleksi tunniksi ja kertomatta sitten kuulumisia kotona. Tämä siis huomattu pidemmillä vierailuilla kotipuoleen.  Hänen Vaimonsa - ei äitini - sen sijan on todella introvertti, hänellä on pari hyvää nuoruudenystävää ja siinäpä se. Paikkakunnalla, jolla nyt asuu isäni kanssa, hänellä ei ole oikeastaan ketään sellaista kaveria, jonka luona kyläilisi tai joka kyläilisi hänen  luonaan kotona. Että joskus tämä menee näinkin päin.

Nolla. Paitsi kun se dokaa niin kaikki on kavereita.

Ehkä naapurin ukon voi laskea ystäväkseen, muuten sukulaisia ja tuttavapariskuntia. Työkavereita ei ikinä näe vapaa-ajalla.

Kun tytär perheineen kyläilee, isä "omii" vävypojan innoissaan kaverikseen ja viettävät koko viikonlopun jossain kalastamassa tai autotallissa juoden kaljaa miesten kesken.

Äidillä taas on ihan mielettömästi ystäviä.

Mun isällä on kymmeniä ystäviä siitä huolimatta, että hän oli väkivaltainen alkoholisti koko lapsuuteni ennen kuin rauhoittui. Vituttaa, myönnän, koska itse olen hermoheikko, isän traumatisoima nynny, jolla ei ole yhtään ystävää

Ei yhtään läheistä ystävää, tuttuja kyllä. Sääliksi käy usein. 

Nolla.