Äiti on viety sairaalaan.

Kuulostatpa ihanalta tyttäreltä.

Toivottavasti näin tapahtuu.

Minun isomummuni eli 98-vuotiaaksi ja yli 10 vuotta makasi dementoituneena sängyssä hoitokodissa. :/

Äitisi on äitisi, vaikkei sinua muistaisi. Nyt on sinun aikasi rakastaa häntä. Pidä hänestä huolta viimeiseen saakka. <3

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 14:59"]

On siis dementiakodissa ja viety nyt sieltä ensiapuun ilmeisesti noroviruksen aiheuttaman yleiskunnon laskun takia. Toivottavasti äiti nyt lopullisesti kuolisi. Alzheimer on jo vienyt minulta sen äidin, joka minut tunnisti ja joka minua rakasti.

[/quote]

Tiedän tunten vaikka minulla kysessä oli mummo. Kitkutteli sänkypotilaana täysin poissaolevana monta vuotta. Raskasta omaisille ja kyllä itä hilaisessa mielessään toivoi kuolemaa. Joka kerta kun kävi tervehtimässä hän joko tuijotti kattoon sanomatta mitään, kyseli jatkuvasti kuka olen tai sopersi muutenkin sekavia.

Tsemppiä ja voimia ap:lle.

Kyllä mä olen ihan hyvä tytär. Mä kestän itkemättä sen, ettei mun äiti tiedä kuka mä oon. Mä olen hänen kanssaan iloinen ja nauran ja pidän kädestä kiinni vaikka mun sydän pakahtuu surusta, siitä ettei mun äiti tiedä kuka mä oon. Äiti on ahdistunut, se jollain tasolla tajuaa mitä on tapahtunut. Mä rakastan mun äitiä ja mulla on sitä kova ikävä. -ap-

Voimia ap <3

Älä välitä kakkosesta, hänellä ei ole kokemusta Alzheimerin taudista.

Jaksamista. Jos äitisi selviää, olisi hyvä keskustella hoitavan lääkärin kanssa jatkosta, jos vointi on sellainen, että elvytyskielto tai saattohoitopäätös olisi paikallaan.

Jaksamista.

Tiesithän että voit keskustella hoitokodin henkilökunnan kanssa siitä tarvitseeko siirtää ensiapuun... Voit toivoa äidillesi hyvää perushoitoa ja toivomuksen että häntä ei siirrettäisi sairaalaan vaan hoidettaisiin niin pitkälle kuin mahdollista hoitokodissa. Ja ne ketkä haluavat nyt huutaa ja moittia minua olen itse saattohoidossa sairaanhoitajana ja äiti on vaikeasti muistisairas vuodepotilas. Häntä ei siirretä enää sairaalaan. arkipäivänä oma tk lääkäri katsoo, kunnon romahtaessa kipulääkitään vanhainkodissa ja ennen kaikkea hyvä perushoito.

Voimia AP.

Ei kuolema ole paha asia, kun se tulee ajallaan. Ja äitisi kuulostaa siltä, että hänelle soisi jo sen hetken että siirtyy tästä ajasta ikuisuuteen.

Jos ihminen ei tunnista enää rakkaitaan - niitä jotka ovat olleet rakkaita - vaan jopa pelkää vieraaksi muuttuneita ihmisiä... Mitä silloin siinä vuoteen vierellä voi tehdä? Toinen on yksinään yksin, mutta seurassa pelokas. 

Kaunista kuolemaa tai kivutonta, jolleivat ole sama asia.

Ap, voimia sinulle. Viestisi kosketti minua. Kaikkea hyvää elämääsi, hyvää kevättä. Toivon, että äitisi saisi jo mennä.

Paljon voimia ja jaksamista!

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 15:01"]

Äitisi on äitisi, vaikkei sinua muistaisi. Nyt on sinun aikasi rakastaa häntä. Pidä hänestä huolta viimeiseen saakka. <3

[/quote]

Minusta enemmän rakkautta on siinä, ettei tarvitse jäädä väkisellä kitkuttamaan sänkyyn vihanneksena. Kyllä kuolema olisi armollisempi.

Nämä jotka ap:tä haukkuvat ja haluaisivat vanhuksille tehohoitoa viimeiseen asti voisivat ilmoittautua vapaaehtoisiksi dementiakoteihin ja saattohoito-osastoille jotta näkisivät totuuden. Itse en ole sairaanhoitaja tai lääkäri eikä omat vanhemmat ole vielä niin vanhoja, mutta tunnen omaishoitajia ja pitkään kituneiden ihmisten omaisia ja minulla on vielä jotain empatiakykyä jäljellä. Melko julma saa olla jos haluaa sairaan dementikon toipuvan elossa olevaksi. Elämisestähän siinä tilanteessa ei voi oikein enää puhua.

Minun äidinäidilläni on alzheimer - lapsensa ja meidät lapsenlapset tunnistaa (ainakin vielä), mutta muuten muisti on huono ja kunto vielä huonompi. Isoäiti on itse ilmaissut jo vuosia sitten, ettei juuri välittäisi enää elää. Hänen kuolemansa olisi toki äärimmäisen surullinen asia (etenkin äidilleni), mutta jollain tapaa isoäidille itselleen kenties helpotus. Sydäntä särkee katsoa isoäitiä niin heikkona, mutta upealta tuntuu nähdä millä rakkaudella äitini äitään kohtelee ja avustaa. Raskasta aikaa, mutta onneksi välittäminen säilyy.

Voimia sinulle, ap!