Mua NIIN ärsyttää tuo "muistamisen" käsite!

Käytetty viimeksi mm. napanuorakimppuketjussa (yyyhh..).

Siis että isän pitäisi "muistaa" tuoretta äitiä jollain kornilla asetelmakukkakimpulla? Jos ei tule kimppua, niin silloinko isä on unohtanut äidin/vaimonsa?

Minulta ei kukaan koskaan saa tuollaisia "muistamisia", vaan muistan läheisiäni ihan pitämällä heihin yhteyttä ja panostamalla henkisesti yhdessäoloon silloin kun sitä on. En myöskään odota mieheni "muistavan" minua kukkakimpulla. Jos hän huomaa minun olevan väsynyt ja laittaa minulle aamiaisen, tunnen oloni aivan riittävässä määrin "muistetuksi".

Kaikki tällaiset teennäiset muistamiset saavat helposti tilanteen näyttämään siltä, että muina aikoina sitä toista ei sitten muistetakaan. Kukkakimppu toimii jonkinlaisena aneena, jolla ostetaan oikeus olla yleisesti ottaen välittämättä. Kieltäydyn itse moisesta tavasta, tuntuu aivan liian sairaalta ja teennäiseltä että siihen taipuisin.

Ja tästä syystä jo kyseinen sanakin saa aikaan puistatuksia. Muita?