Pettämisen jäljet

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 19:34"]

Olen itse pettänyt ja tullut petetyksi ja eronnut. Ja kaikesta selvinnyt. Pitää tehdä tunnetyötä, eli kohdata ne kipeät tunteet. Jos niitä ei kohtaa, ongelmat jäävät elämään ja ovat olemassa vaikka lopun elämää. Tälle kirjoittajalle on pakko kommentoida, että elämässä ei ole tarkoituskaan säilyä rikkumattomana. Se että uskaltaa elää ja kasvaa, tarkoittaa väistämättä sitä että ihminen hyväksyy itsessään olevat ja elämän tuomat säröt. Ajatus täydellisestä eheydestä kuuluu 5-vuotiaiden prinsessaunelmiin. Joten se että tulee haavoitetuksi on elämää eikä mikään syy eroon. Kriisit juuri haastavat kasvamaan pois niistä prinsessaunelmista. Ero voi tulla tietytsi joka tapauksessa, mutta ei "peilin vaihtaminen" ole mikään ratkaisu. Jos uskaltaa katsoa sitä omaa peiliään, ei sielläkään mitään täydellistä prinsessaunelmaa ole vaan vajaavainen, virheitä tekevä ihminen. Ja samanlainen on jokainen vastaantulija. Kun antaa itselleen anteeksi, voi antaa myös toisille. Moni tietysti valitsee pakenemisen ja sen myötä pinnallisen elämän, mikä on surullista.

[/quote]

Jestas sentään, sinähän saat pettämisen kuulostamaan melkein ansiolta ja välttämättömyydeltä, joka takaa terveen kasvun..! :D

Ja että pettämisen takia eroa haluavat ovat pinnallisia ihmisiä! Huh huh, kyllä on arvot kohdallaan...

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 18:42"]Mies petti minua yli 10v sitten, mutta edelleen tapahtunut ahdistaa minua ja pelkään hänen tekevän sen uudelleen. Miten tästä tunteesta pääsee eroon?

[/quote]Ei siitä tunteesta pääse koskaan eroon kun luottamus on rikottu:(

Kaikki miehet pettää.Ennemmin tai myöhemmin.

Niin pettääkin.Jotkut vaan ei jää kiinni:)

Minä olen tehnyt radikaalin ratkaisun ja päättänyt elää yksin. Mies petti minua ja en halua enää ikinä sitä tunnetta itselleni mikä siitä tuli. Kesti monta vuotta että pidin itseäni taas naisena. Olen liian herkkä tulemaan petetyksi..voivoi. olen onnellinen näin.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 21:26"]

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 19:34"]

Olen itse pettänyt ja tullut petetyksi ja eronnut. Ja kaikesta selvinnyt. Pitää tehdä tunnetyötä, eli kohdata ne kipeät tunteet. Jos niitä ei kohtaa, ongelmat jäävät elämään ja ovat olemassa vaikka lopun elämää. Tälle kirjoittajalle on pakko kommentoida, että elämässä ei ole tarkoituskaan säilyä rikkumattomana. Se että uskaltaa elää ja kasvaa, tarkoittaa väistämättä sitä että ihminen hyväksyy itsessään olevat ja elämän tuomat säröt. Ajatus täydellisestä eheydestä kuuluu 5-vuotiaiden prinsessaunelmiin. Joten se että tulee haavoitetuksi on elämää eikä mikään syy eroon. Kriisit juuri haastavat kasvamaan pois niistä prinsessaunelmista. Ero voi tulla tietytsi joka tapauksessa, mutta ei "peilin vaihtaminen" ole mikään ratkaisu. Jos uskaltaa katsoa sitä omaa peiliään, ei sielläkään mitään täydellistä prinsessaunelmaa ole vaan vajaavainen, virheitä tekevä ihminen. Ja samanlainen on jokainen vastaantulija. Kun antaa itselleen anteeksi, voi antaa myös toisille. Moni tietysti valitsee pakenemisen ja sen myötä pinnallisen elämän, mikä on surullista.

[/quote]

Jestas sentään, sinähän saat pettämisen kuulostamaan melkein ansiolta ja välttämättömyydeltä, joka takaa terveen kasvun..! :D

Ja että pettämisen takia eroa haluavat ovat pinnallisia ihmisiä! Huh huh, kyllä on arvot kohdallaan...

[/quote]

Minusta tuossa oli paljon asiaa. Pettämiseen suhtaudutaan hirveän mustavalkoisesti. Aivan kuin se olisi jotenkin sellainen totaalinen suhteen loppu, jonka vuoksi on hyväksyttävää erota miettimättä sen enempää. Ihmiset nyt on vajavaisia ja mokaavat joskus. Se on vähän miten sen ottaa, kriisi on aina mahdollisuus kasvaa vähän ihmisenä. Tai oiva tekosyy heittää hanskat tiskiin, jos niin tahtoo.

Romanttisen rakkauden odotukset on niin korkealla, että monella unohtuu ettei ihmiset oikeasti ole täydellisiä. Tokikin jos toinen on joku seksiriippuvainen narsisti jolla on useita rinnakkaissuhteita, niin turha semmosen kans on hakata päätä seinään, mutta jos puhutaan tavallisista vajavaisista ihmisistä, joiden kans on pääsääntösesti hyvä olla.

Olen itse ollut saman miehen kanssa onnellisesti 14 vuotta, enkä tosiaankaan heittäisi tätä tuosta vain menemään jos tulisi ilmi että hän on joskus ollut sängyssä jonkun muun kanssa. Hulluahan se olisi. Aloittajan olisi jo aika lopettaa tapahtuneen vatvominen. Se että luottaa ja pettyy joskus, on vähemmän vahingollista sinulle, kuin se että jatkuvasti epäilet ja odotat huonoja uutisia. Elämä on paljon hauskempaa kun ei koko ajan maalaa piruja seinille.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 21:49"][quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 21:26"]

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 19:34"]

Olen itse pettänyt ja tullut petetyksi ja eronnut. Ja kaikesta selvinnyt. Pitää tehdä tunnetyötä, eli kohdata ne kipeät tunteet. Jos niitä ei kohtaa, ongelmat jäävät elämään ja ovat olemassa vaikka lopun elämää. Tälle kirjoittajalle on pakko kommentoida, että elämässä ei ole tarkoituskaan säilyä rikkumattomana. Se että uskaltaa elää ja kasvaa, tarkoittaa väistämättä sitä että ihminen hyväksyy itsessään olevat ja elämän tuomat säröt. Ajatus täydellisestä eheydestä kuuluu 5-vuotiaiden prinsessaunelmiin. Joten se että tulee haavoitetuksi on elämää eikä mikään syy eroon. Kriisit juuri haastavat kasvamaan pois niistä prinsessaunelmista. Ero voi tulla tietytsi joka tapauksessa, mutta ei "peilin vaihtaminen" ole mikään ratkaisu. Jos uskaltaa katsoa sitä omaa peiliään, ei sielläkään mitään täydellistä prinsessaunelmaa ole vaan vajaavainen, virheitä tekevä ihminen. Ja samanlainen on jokainen vastaantulija. Kun antaa itselleen anteeksi, voi antaa myös toisille. Moni tietysti valitsee pakenemisen ja sen myötä pinnallisen elämän, mikä on surullista.

[/quote]

Jestas sentään, sinähän saat pettämisen kuulostamaan melkein ansiolta ja välttämättömyydeltä, joka takaa terveen kasvun..! :D

Ja että pettämisen takia eroa haluavat ovat pinnallisia ihmisiä! Huh huh, kyllä on arvot kohdallaan...

[/quote]

Minusta tuossa oli paljon asiaa. Pettämiseen suhtaudutaan hirveän mustavalkoisesti. Aivan kuin se olisi jotenkin sellainen totaalinen suhteen loppu, jonka vuoksi on hyväksyttävää erota miettimättä sen enempää. Ihmiset nyt on vajavaisia ja mokaavat joskus. Se on vähän miten sen ottaa, kriisi on aina mahdollisuus kasvaa vähän ihmisenä. Tai oiva tekosyy heittää hanskat tiskiin, jos niin tahtoo.

Romanttisen rakkauden odotukset on niin korkealla, että monella unohtuu ettei ihmiset oikeasti ole täydellisiä. Tokikin jos toinen on joku seksiriippuvainen narsisti jolla on useita rinnakkaissuhteita, niin turha semmosen kans on hakata päätä seinään, mutta jos puhutaan tavallisista vajavaisista ihmisistä, joiden kans on pääsääntösesti hyvä olla.

Olen itse ollut saman miehen kanssa onnellisesti 14 vuotta, enkä tosiaankaan heittäisi tätä tuosta vain menemään jos tulisi ilmi että hän on joskus ollut sängyssä jonkun muun kanssa. Hulluahan se olisi. Aloittajan olisi jo aika lopettaa tapahtuneen vatvominen. Se että luottaa ja pettyy joskus, on vähemmän vahingollista sinulle, kuin se että jatkuvasti epäilet ja odotat huonoja uutisia. Elämä on paljon hauskempaa kun ei koko ajan maalaa piruja seinille.

[/quote]se on tuossa vaiheessa helvetin helppo tulla neuvomaan kun ei ole omakohtaista kokemusta asiasta. Mulla valitettavasti on ja voin sanoa etten enää luota kehenkään paitsi itseeni.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 21:54"]

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 21:49"][quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 21:26"]

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 19:34"]

Olen itse pettänyt ja tullut petetyksi ja eronnut. Ja kaikesta selvinnyt. Pitää tehdä tunnetyötä, eli kohdata ne kipeät tunteet. Jos niitä ei kohtaa, ongelmat jäävät elämään ja ovat olemassa vaikka lopun elämää. Tälle kirjoittajalle on pakko kommentoida, että elämässä ei ole tarkoituskaan säilyä rikkumattomana. Se että uskaltaa elää ja kasvaa, tarkoittaa väistämättä sitä että ihminen hyväksyy itsessään olevat ja elämän tuomat säröt. Ajatus täydellisestä eheydestä kuuluu 5-vuotiaiden prinsessaunelmiin. Joten se että tulee haavoitetuksi on elämää eikä mikään syy eroon. Kriisit juuri haastavat kasvamaan pois niistä prinsessaunelmista. Ero voi tulla tietytsi joka tapauksessa, mutta ei "peilin vaihtaminen" ole mikään ratkaisu. Jos uskaltaa katsoa sitä omaa peiliään, ei sielläkään mitään täydellistä prinsessaunelmaa ole vaan vajaavainen, virheitä tekevä ihminen. Ja samanlainen on jokainen vastaantulija. Kun antaa itselleen anteeksi, voi antaa myös toisille. Moni tietysti valitsee pakenemisen ja sen myötä pinnallisen elämän, mikä on surullista.

[/quote]

Jestas sentään, sinähän saat pettämisen kuulostamaan melkein ansiolta ja välttämättömyydeltä, joka takaa terveen kasvun..! :D

Ja että pettämisen takia eroa haluavat ovat pinnallisia ihmisiä! Huh huh, kyllä on arvot kohdallaan...

[/quote]

Minusta tuossa oli paljon asiaa. Pettämiseen suhtaudutaan hirveän mustavalkoisesti. Aivan kuin se olisi jotenkin sellainen totaalinen suhteen loppu, jonka vuoksi on hyväksyttävää erota miettimättä sen enempää. Ihmiset nyt on vajavaisia ja mokaavat joskus. Se on vähän miten sen ottaa, kriisi on aina mahdollisuus kasvaa vähän ihmisenä. Tai oiva tekosyy heittää hanskat tiskiin, jos niin tahtoo.

Romanttisen rakkauden odotukset on niin korkealla, että monella unohtuu ettei ihmiset oikeasti ole täydellisiä. Tokikin jos toinen on joku seksiriippuvainen narsisti jolla on useita rinnakkaissuhteita, niin turha semmosen kans on hakata päätä seinään, mutta jos puhutaan tavallisista vajavaisista ihmisistä, joiden kans on pääsääntösesti hyvä olla.

Olen itse ollut saman miehen kanssa onnellisesti 14 vuotta, enkä tosiaankaan heittäisi tätä tuosta vain menemään jos tulisi ilmi että hän on joskus ollut sängyssä jonkun muun kanssa. Hulluahan se olisi. Aloittajan olisi jo aika lopettaa tapahtuneen vatvominen. Se että luottaa ja pettyy joskus, on vähemmän vahingollista sinulle, kuin se että jatkuvasti epäilet ja odotat huonoja uutisia. Elämä on paljon hauskempaa kun ei koko ajan maalaa piruja seinille.

[/quote]se on tuossa vaiheessa helvetin helppo tulla neuvomaan kun ei ole omakohtaista kokemusta asiasta. Mulla valitettavasti on ja voin sanoa etten enää luota kehenkään paitsi itseeni.

[/quote]

No minulla on toisenlaisia kokemuksia, joiden takia en ole luottanut ihmisiin yleensäkkään. Jossain vaiheessa vain sitten päätin että se saa riittää. Ihmiset on pääasiassa hyviä ja tahtovat toisilleen hyvää. Joskus tästä pitää itseä oikein muistuttaa, kun saa itsensä kiinni epäilemässä milloin mitäkin. Siinä vaiheessa kun jotain paskaa sattuu, sitä ei helpota yhtään se, että olet vuosikausia miettinyt että kohta sattuu jotain paskaa. Aivan sama ajatella hyvää kaikista, luottaa niin paljon kuin ikinä vain pystyy. Jos sitten joskus tulee jotain, se on sen ajan murhe.

Pettäminen on tietoinen valinta, jossa valitaan joku muu kuin oma puoliso. Se ei ole mitään itsestä riippumatonta toimintaa, kuten jotkut täällä väittävät. Että sitä nyt sattuu itse kullekkin....ei satu jos on yhtään selkärankaa ihmisellä. Mun kohdalla se olisi ainakin kerrasta poikki, ei mitään selittelyjä. Minä ansaitsen paljon enemmän.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 21:39"]

Minä olen tehnyt radikaalin ratkaisun ja päättänyt elää yksin. Mies petti minua ja en halua enää ikinä sitä tunnetta itselleni mikä siitä tuli. Kesti monta vuotta että pidin itseäni taas naisena. Olen liian herkkä tulemaan petetyksi..voivoi. olen onnellinen näin.

[/quote]

Sama juttu.

Oikeasti, kaikki mielen ongelmat ovat hoidettavissa, kyllä sä sen tiedät, mutta miksi et halua selvitä siitä??? Sitä me emme voi tietää.

Kuule, mun mies petti mua kans yli 10v sitten niin, että siitä sai alkunsa lehtolapsi, kun meillä oli jo omia. Oli siinä sulattelemista ja siihen meni hirveästi aikaa, että pystyin antamaan anteeksi, mutta nykyään olen ihan sujut asian kanssa rehellisesti.

Eroamalla.

Rikotun peilin sirpaleet voi liimata takaisin yhteen, mutta siitä ei enää ikinä saa ehjää. Säröt näkyvät lopun ikää. Jokaisen petetyn on itse tehtävä valinta, tahtooko hankkia uuden peilin vai katsella omaa kuvaansa säröjen läpi. Kumpikaan ratkaisu ei ole helppo. Ja vaikka päätös olisi jo tehty, ajan myötä voi ymmärtää että ehkä se toinen vaihtoehto olisi sittenkin parempi minulle itselleni.

Ajattelemalle, että mitä sitten. Miehesi sai hetken tyydytyksen ja oli iloinen. Ole sinäkin iloinen hänen puolestaan. Ajattelet vaan että se oli yksi pano, teillä on takanaan 10v-15v? yhteinen aika. Kumpi noista on arvokkaampaa?

Petä sinäkin;pane kunnolla.Älä kerro miehellesi.Onhan se lapsellista,epäkypsää jne.mutta mä sain noin mielenrauhan.Eikä kenen kanssa tahansa vaan sitten kun sopiva tyyppi sattuu kohdalle.Kaikillehan meille tulee kiusauksia vastaan.Kuten sanoin pidä huoli ettei miehes saa tietää tästä.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 19:09"]

Eroamalla.

Rikotun peilin sirpaleet voi liimata takaisin yhteen, mutta siitä ei enää ikinä saa ehjää. Säröt näkyvät lopun ikää. Jokaisen petetyn on itse tehtävä valinta, tahtooko hankkia uuden peilin vai katsella omaa kuvaansa säröjen läpi. Kumpikaan ratkaisu ei ole helppo. Ja vaikka päätös olisi jo tehty, ajan myötä voi ymmärtää että ehkä se toinen vaihtoehto olisi sittenkin parempi minulle itselleni.

[/quote]

Olen itse pettänyt ja tullut petetyksi ja eronnut. Ja kaikesta selvinnyt. Pitää tehdä tunnetyötä, eli kohdata ne kipeät tunteet. Jos niitä ei kohtaa, ongelmat jäävät elämään ja ovat olemassa vaikka lopun elämää. Tälle kirjoittajalle on pakko kommentoida, että elämässä ei ole tarkoituskaan säilyä rikkumattomana. Se että uskaltaa elää ja kasvaa, tarkoittaa väistämättä sitä että ihminen hyväksyy itsessään olevat ja elämän tuomat säröt. Ajatus täydellisestä eheydestä kuuluu 5-vuotiaiden prinsessaunelmiin. Joten se että tulee haavoitetuksi on elämää eikä mikään syy eroon. Kriisit juuri haastavat kasvamaan pois niistä prinsessaunelmista. Ero voi tulla tietytsi joka tapauksessa, mutta ei "peilin vaihtaminen" ole mikään ratkaisu. Jos uskaltaa katsoa sitä omaa peiliään, ei sielläkään mitään täydellistä prinsessaunelmaa ole vaan vajaavainen, virheitä tekevä ihminen. Ja samanlainen on jokainen vastaantulija. Kun antaa itselleen anteeksi, voi antaa myös toisille. Moni tietysti valitsee pakenemisen ja sen myötä pinnallisen elämän, mikä on surullista.