Lue keskustelun säännöt.
Ero lähellä
14.02.2014 |
Viisi vuotta suhdetta takana. Ero häämöttää edessä. Tämä nainen on minulle monella tapaa sopiva, mutta silti niin väärä. Luonteet sopivat aika hyvin yhteen. Molemmat pidämme paljon hellyydestä, meillä on samoja urheiluharrastuksia. En haluaisi myöntää edes itselleni, mutta seksi on syynä siihen miksi suhteen hyvät puolet eivät riitä. Jotenkin minusta tuntuu siltä, että en saisi tämän vuoksi erota, mutta se on syyni joka tapauksessa.
Ongelma on se, että hänellä ei tunnu olevan haluja lainkaan, eikä motivaatiota tehdä asialle mitään. Ei aloitteita hänen puoleltaan sitten vuoden 2010 tai 2011. Yleensä saan pakit, jos ehdotan sanoin tai elein haluavani häntä. Suostumuskin on mielestäni hänellä velvollisuudesta tai huonosta omastatunnosta kumpuava, (vaikka kysymykseeni väitti, ettei näin aina ole). Käytännössä aina ehdotukseni herättää hänessä sellaisen "huokaus"-reaktion olemuksessa, joka kertoo minulle ettei hän ainakaan haluaisi. Seksiin suostuessaan hän sanoo yleensä "sinun täytyy olla nopea". Lisäksi minun täytyy tehdä aina työt, jopa hänen riisumisestaan lähtien. Jos sanon esim. että olisi kiva, jos hän olisi päällä tulee vastaukseksi "ei käy". Jos seksin aluksi yritän hänen halujaan herätellä vähitellen esim. niskaan suutelemalla, käsillä hitaasti vartaloa pitkin koskettelemalla hän sanoo vaan, että pitää mennä jo asiaan. Yleensä ei halua, että tekisin hänelle orgasmia, vaikka olen valmis siihen sormin, suulla tai miten vain hän haluaa.
Olen täysin turhautunut siihen, etten saa häntä haluamaan minua mitenkään. Olen tehnyt sen mitä olen osannut. Olen lukenut neuvoja, kokeillut niitä. Olen ehdottanut eri ehkäisymenetelmää, ei käy hänelle. Olen ehdottanut lääkärillä asian esille ottamista, ei käy hänelle. Hänelle asia ei tunnu olevan ongelma, vain minulle, ja minä olen yksin tästä kärsinyt. Vähitellen tunteet ovat alkaneet hiipumaan häntä kohtaan, koska en saa mitään vastakaikua haluilleni, (niitä riittäisi joka päivälle, mutta teen aloitteen ehkä 2-3 kertaa viikossa). Olen kokeillut taukoa seksin ehdottamisesta, tuloksena seksittömyys. Olen kehunut paljon, hieronut hartioita, hellyyttä ja ei-seksuaalista kosketustakin on usein. Tällaiset ovat kyllä tuoneet hymyn hänen huulilleen, mutta ei haluja. Nyt en jaksa enää huomioida häntä, olen saanut niin tarpeekseni ja tunteeni ovat hiipuneet pieniksi. Toiset naiset ovat alkaneet kiinnostamaan enemmän.
En enää jaksa valehdelle itselleni, että käsi-kädessä kulkeminen riittää. Olen totaalisen pettynyt, lähinnä itseeni, koska en osaa tätä ongelmaa korjata muutoin kuin erolla. Itsetunto kärsii vuosien torjumisten ja toisinaan nöyryyttävältä tuntuvan seksin jälkeen. Sinänsä kroppani on urheilullinen ja ulkonäköä on, ettei sen vuoksi tarvitse tuntea itseään ei-kiinnostavaksi. Tietysti hygieniat kunnossa ja käytöstapoja on jne. On minussakin vikoja, en väitä olevani unelma. Olen kysynyt johtuuko hänen haluttomuutensa siitä minkälainen olen, kuulemma ei.
Niitä syitä haluttomuudelle olen kuullut useita, mutta minusta ainakin suurin osa on selityksiä. Yleisin on, että nukkumaan mennessä alkaa nukuttaa liikaa: aikaisemmin tehtyyn aloitteeseen saan silti vastaukseksi "ehkä nukkumaan mennessä". Seuraavaksi yleisin on "huomenna", joskus siivitettynä sanoilla "ihan varmasti", mutta seuraavana päivänä on ihan turha kysellä. Kerran hän epäili pillereitä, mutta kieltäytyi harkitsemasta eri ehkäisymuotoa tai edes eri merkkiä pillereissä. Lääkärikäyntiäkin olen ehdottanut, ei käy. Kuulemma seksiä tekee enemmän mieli, jos sitä on usein. Mutta eihän sitä usein voi olla, koska hän kieltäytyy.
Mikäli otan puheeksi, että tarvitsen enemmän seksiä ja itseni halutuksi tuntemista, hän loukkaantuu. Joskus alkaa itkemään ja alkaa luetella mitä vikoja minussa on. Olen sitten kysynyt ovatko nämä vikani syynä haluttomuuteen, johon hän sanoi "kaikki vaikuttaa" tms.
Ei minulla varmaan mitään kysyttävää ole. Kunhan avauduin, aika synkät tunnelmat täällä.
Kommentit (13)
Hei ap,
pariterapiaan mars! Tai vielä parempi, jos saat naisesi seksuaaliterapeutille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuullostaa siltä, että erohalujesi syy on oikea.
Olen niin pahoillani siitä, että käyttäydyin eksmiestäni kohtaan kuten sinä kuvailet miten puolisosi käyttäytyy sinua kohtaan. Se oli varmasti raastavaa, tuskallista, teki hallaa itsetunnolle.. ja millainen panetus sillä miehellä on tarvinnut olla! Itse elämää sen jälkeen nähneenä tiedän, että kaikki johtui siitä, että olimme enemmän hyviä kavereita kuin rakastavaisia.
Seksi on aika olennainen osa parisuhdetta. Jollei se toimi, on mun mielestä syytä lähteä, sillä elämä on liian lyhyt seksittömyyteen. Samaan aikaan kun yhteiskunnan seksi- ja pornomyönteisyyttä moititaan ja samaan aikaan korostetaan ja hekumoidaan, niin samaan aikaan seksin merkitystä pariskuntien välillä vähätellään. Sen monimuotoisuutta ei pidetä arvossa, ja monet kavahtavat vaihtelua punkan puolella - silti samaan aikaan odotetaan uskollisuutta, vaikka toisen tarpeita ei pystytä eikä haluta täyttää. Seksi on silti se, mikä sitoo ihmiset yhteen pariskuntina, ja onko parempaa muotoa tehdä toiselle rakkautta kuin panna niin että järki lähtee? Ei taatusti ole. Sen vuoksi jokaisen on mun mielestä oikeus löytää ihminen, jonka kanssa täyttää tuo eläimellinen tarve siten että siihen liittyy tunteita. Olkoonkin, että sitten muilla elämänsaroilla ei aina ihan maailmat kohtaa - mutta siinä, missä hyvän sängyssä olevan ihmisen kanssa kohtaa huumori ja kaikki muu, niin entä sitten se jonka kanssa toimii seksi - aina jokaisen kohdalla on jokin juttu mikä ei stemmaa. On vain omista valinnoistaan kiinni, minkä vajavaisuuden suostuu sulattamaan toisessa, ihan kuten se toinenkin sinussa.
Naisesi todennäköisesti kärsii joistain vanhoista traumoista, ei vain osaa nauttia itsestään ja arvostaan, ei vain ole seksuaalisuudeltaan niin viriili (vain puhutaanko naisten kohdalla aktiivisuudesta..) mutta kaikkein vähiten hän osaa arvostaa sitä, että hänellä on mies joka HALUAA JUURI HÄNTÄ. Itse kokeneena sen, ettei mies halua minua kuin tiettyinä aikoina, se kolahti itsetuntoni päälle todella pahasti. Sitten muistin taas ajan, kun olin itse se ainaisesti kieltäytyvä osapuoli siinä suhteessa josta puhun alussa, ja tekee todella pahaa.
Summasummarum. Miksi elää kämppäkavereina ihmisen kanssa, joka on kuin parhain kumppani, eikä etsiä naista jonka kanssa tulisi vaikka riitaa pöytäliinan väristä jos se pystyy nyrjäyttämään pääsi avaamalla haaransa? Ei rakkaus ole pelkkää aivokemiaa, se on myös jotain mikä laittaa nesteet putkissa kiertämään purskahduksina. Thin about it.
Asia-, ajatus-, ja kirjoitusvirheet pidätetään.
Hei! Et ole yksin ongelmasi kanssa. Minulla on täysin sama tilanne. Parisuhdetta 5 vuotta takana, ikää 25 vuotta. Vaimo ei halua. Ja häntä seksielämän puute ei tunnu haittaavan. Hän ei urheile, syö ja lihoo vain. Minä treenaan ja muutenkin on elämä mallillaan. Olen hyvässä kunnossa, ja ulkonäköäni on kehuttu. Ostan vaimolleni paljon lahjoja vaikkei merkkipäivää olisi, kehun häntä päivittäin, teen kaikkeni miellyttääkseni häntä. Vaikka mitä yritän, en saa vaimon seksihaluja heräämään. Tulen aina torjutuksi. Joka kerta.
Olen ollut uskollinen alusta saakka, vaikka kysyntää olisi muuallakin. Enää en tiedä mitä tehdä. Minulla on kovat seksihalut koko ajan, mutta pelkästä masturboimisesta en saa tarpeeksi irti. Onko ainoa vaihtoehto erota? Seksi on minulle todella tärkeä osa parisuhdetta, jatkuva torjutuksi tuleminen ei todellakaan tee hyvää minulle eikä varmasti muillekaan.
Neuvoja, kiitos!
Ehdotan myös seksuaaliterapeuttia. Jos läheisyyttä ja muuta on niin kumppanisi haluttomuus tuskin johtuu sinusta! Hän haluaa olla lähelläsi. Voi olla, että hänellä on jostain kumpuavia estoja tai huonoja kokemuksia, jotka vaikuttavat tämänhetkiseen seksielämään. Ole kumppanisi tukena ja pyri saamaan hänet keskustelemaan jonkun kanssa. Joskus jopa pari kertaa riittä.
Olet ollut kärsivällinen ja se on upeaa! Voimia ja kaikkea hyvää!
@2 Toivoisin tämän olevan provo...
@3, 6 Kiitos neuvoista
@4 Kiitos näkökulmastasi ja kokemuksistasi. Uskon, ettei hänkään tiedä miten pahalta tämä minusta tuntuu. Toisaalta minäkään en varmasti osaa hänen asemaansa kovin hyvin eläytyä.
@5 Tsemppiä!
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä ei vaan seksuaaliset halut kohtaa, silloin on turhaa nyhjätä tyhjää. Jos olette jo kokeilleet parusuhdeterapiaa, eikä vieläkään tunnu löytyvän ratkaisua, ehkä ero on ainoa vaihtoehto. Kenenkään ei tarvitse elää onnetonta elämää, ehkä ero on oikea ratkaisu teille molemmille..
Ja jossain kohtaa ihmisellä on velvollisuus pelastaa ensin itsensä, ennen kuin hän voi auttaa muita. Näin se vain on. Voit ajatella: Se on yritetty, mitä on yritetty. On aika jatkaa matkaa ja ottaa elämästä se mitä sillä on tarjolla. Tarjolla on niitä parempiakin naisia. Piste. Jäämällä tuhoon tuomittuun suhteeseen sitä tekee todellä väärin sekä itseään kohtaan, että myöskin sitä toista kohtaan. Jos ja kun kuitenkin olet se vahvempi osapuoli, osoita nyt se asia ja tee se välttämätön päätös ja ota myös se askel, että elämästä tulisi taas elämisen arvoista. On fiksua lopettaa se vanha suhde ensin, ja aloittaa tyhjältä pöydältä jonkin ajan kuluttua uudestaan.
Kunnollinen mies lopettaa onnettoman suhteen, koska niin vain pitää tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap!
Itse seurustelin 6 vuotta, erosimme hieman loppuvuodesta.
Minun (nainen) seksihaluni laantuivat laantumistaan suhteen aikana. Ensin luulin sen johtuvan siitä, että seksi sattui vaikka olin "valmiina". Sattumisen syyksi selvisi e-pillerit, jotka kuivattivat paikat. No lopetin e-pillerit, mutta seksi ei silti maistunut.Yritin kyllä tsempata itseäni ja luin aiheesta paljon, mietin jopa pariterapiaa. En vain halunnut. Epäilin itseäni jopa a-seksuaaliksi, mietin kaikkia syitä! Harrastimme seksiä kyllä, mutta se tuntui aina "ryhtymiseltä". Nautin kyllä seksistä kun pääsimme vauhtiin, mutta olisin voinut elää ilmankin seksiä, ajattelin etten tarvitse seksiä. Rakastin kyllä miestäni, mutta loppupeleissä tajusin parisuhteen muuttuneen ystävyydeksi.
Eroa pohdin 2 vuotta ja lopulta uskalsin puhua asiasta miehelleni. Kerroin, että vaikka mieheni oli tärkein minulle maailmassa, en halua loppuikääni olla parisuhteessa jossa ei ole mitään intohimoa minun puoleltani eikä se ole miestäkään kohtaan oikein. Olimme kuitenkin 25-vuotiaita, emme olleet naimisissa eikä meillä ole lapsia tai yhteistä taloa, tai muuta joka sitoisi meidät yhteen.
Nyt kun erosta on jo hieman kulunut aikaa, huomaan että tein elämäni parhaan päätöksen. Toki suren sitä että muuten niin täydellinen parisuhde kariutui ja tuntui että nuoruus oli valunut hukkaan. Olen kuitenkin huomannut halujeni palanneen ja muutaman testiajon perusteella minussa ei olekaan vikaa. Nyt kun ajattelen niin loppuvaiheessa mietin ja halusin muita miehiä, minulla siis oli seksihaluja, tajusin että ongelma oli se, että ne halut eivät vain kohdistuneet enää mieheeni. Haluttomuuteni johtui vain miehestäni, vaikka ei hänessä mitään fyysistä tai muutakaan vikaa ollut siihen etten halunnut. En vain yksinkertaisesti enää halunnut miestäni seksuaalisesti eikä mikään siihen auttanut.
Aiemmin mietin, että ei se seksi niin tärkeää ole siinä parisuhteessa kun kaikki muu on hyvin. Nyt oikeasti haluan seksiä.Olisin "kuollut pystyyn" jos olisin jäänyt seksittömään parisuhteeseen.
Niin vaikeaa kuin se tuleekin olemaan, niin suosittelen eroa. Itse keksin itselleni vastaväiteitä ja tekosyitä miksi vielä yrittää niin monta vuotta... Nyt tajuan että olisi pitänyt erota aiemmin.
Exäni kanssa olemme edelleen onneksi ystäviä, toki emme enää niin läheisiä, mutta en menettänyt parasta ystävääni kokonaan. Se kai siinä erossa pelotti eniten. Nyt toivon, että tapaisin jonkun jonka kanssa löydän sekä sen rakkauden että intohimon.
Hyvin sekavaa tekstiä ehkä, mutta toivottavasti tämä naisnäkökulma auttoi!
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 03:01"]Hei ap!
Itse seurustelin 6 vuotta, erosimme hieman loppuvuodesta.
Minun (nainen) seksihaluni laantuivat laantumistaan suhteen aikana. Ensin luulin sen johtuvan siitä, että seksi sattui vaikka olin "valmiina". Sattumisen syyksi selvisi e-pillerit, jotka kuivattivat paikat. No lopetin e-pillerit, mutta seksi ei silti maistunut.Yritin kyllä tsempata itseäni ja luin aiheesta paljon, mietin jopa pariterapiaa. En vain halunnut. Epäilin itseäni jopa a-seksuaaliksi, mietin kaikkia syitä! Harrastimme seksiä kyllä, mutta se tuntui aina "ryhtymiseltä". Nautin kyllä seksistä kun pääsimme vauhtiin, mutta olisin voinut elää ilmankin seksiä, ajattelin etten tarvitse seksiä. Rakastin kyllä miestäni, mutta loppupeleissä tajusin parisuhteen muuttuneen ystävyydeksi.
Eroa pohdin 2 vuotta ja lopulta uskalsin puhua asiasta miehelleni. Kerroin, että vaikka mieheni oli tärkein minulle maailmassa, en halua loppuikääni olla parisuhteessa jossa ei ole mitään intohimoa minun puoleltani eikä se ole miestäkään kohtaan oikein. Olimme kuitenkin 25-vuotiaita, emme olleet naimisissa eikä meillä ole lapsia tai yhteistä taloa, tai muuta joka sitoisi meidät yhteen.
Nyt kun erosta on jo hieman kulunut aikaa, huomaan että tein elämäni parhaan päätöksen. Toki suren sitä että muuten niin täydellinen parisuhde kariutui ja tuntui että nuoruus oli valunut hukkaan. Olen kuitenkin huomannut halujeni palanneen ja muutaman testiajon perusteella minussa ei olekaan vikaa. Nyt kun ajattelen niin loppuvaiheessa mietin ja halusin muita miehiä, minulla siis oli seksihaluja, tajusin että ongelma oli se, että ne halut eivät vain kohdistuneet enää mieheeni. Haluttomuuteni johtui vain miehestäni, vaikka ei hänessä mitään fyysistä tai muutakaan vikaa ollut siihen etten halunnut. En vain yksinkertaisesti enää halunnut miestäni seksuaalisesti eikä mikään siihen auttanut.
Aiemmin mietin, että ei se seksi niin tärkeää ole siinä parisuhteessa kun kaikki muu on hyvin. Nyt oikeasti haluan seksiä.Olisin "kuollut pystyyn" jos olisin jäänyt seksittömään parisuhteeseen.
Niin vaikeaa kuin se tuleekin olemaan, niin suosittelen eroa. Itse keksin itselleni vastaväiteitä ja tekosyitä miksi vielä yrittää niin monta vuotta... Nyt tajuan että olisi pitänyt erota aiemmin.
Exäni kanssa olemme edelleen onneksi ystäviä, toki emme enää niin läheisiä, mutta en menettänyt parasta ystävääni kokonaan. Se kai siinä erossa pelotti eniten. Nyt toivon, että tapaisin jonkun jonka kanssa löydän sekä sen rakkauden että intohimon.
Hyvin sekavaa tekstiä ehkä, mutta toivottavasti tämä naisnäkökulma auttoi!
[/quote]
Huora.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 03:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 03:01"]Hei ap!
Itse seurustelin 6 vuotta, erosimme hieman loppuvuodesta.
Minun (nainen) seksihaluni laantuivat laantumistaan suhteen aikana. Ensin luulin sen johtuvan siitä, että seksi sattui vaikka olin "valmiina". Sattumisen syyksi selvisi e-pillerit, jotka kuivattivat paikat. No lopetin e-pillerit, mutta seksi ei silti maistunut.Yritin kyllä tsempata itseäni ja luin aiheesta paljon, mietin jopa pariterapiaa. En vain halunnut. Epäilin itseäni jopa a-seksuaaliksi, mietin kaikkia syitä! Harrastimme seksiä kyllä, mutta se tuntui aina "ryhtymiseltä". Nautin kyllä seksistä kun pääsimme vauhtiin, mutta olisin voinut elää ilmankin seksiä, ajattelin etten tarvitse seksiä. Rakastin kyllä miestäni, mutta loppupeleissä tajusin parisuhteen muuttuneen ystävyydeksi.
Eroa pohdin 2 vuotta ja lopulta uskalsin puhua asiasta miehelleni. Kerroin, että vaikka mieheni oli tärkein minulle maailmassa, en halua loppuikääni olla parisuhteessa jossa ei ole mitään intohimoa minun puoleltani eikä se ole miestäkään kohtaan oikein. Olimme kuitenkin 25-vuotiaita, emme olleet naimisissa eikä meillä ole lapsia tai yhteistä taloa, tai muuta joka sitoisi meidät yhteen.
Nyt kun erosta on jo hieman kulunut aikaa, huomaan että tein elämäni parhaan päätöksen. Toki suren sitä että muuten niin täydellinen parisuhde kariutui ja tuntui että nuoruus oli valunut hukkaan. Olen kuitenkin huomannut halujeni palanneen ja muutaman testiajon perusteella minussa ei olekaan vikaa. Nyt kun ajattelen niin loppuvaiheessa mietin ja halusin muita miehiä, minulla siis oli seksihaluja, tajusin että ongelma oli se, että ne halut eivät vain kohdistuneet enää mieheeni. Haluttomuuteni johtui vain miehestäni, vaikka ei hänessä mitään fyysistä tai muutakaan vikaa ollut siihen etten halunnut. En vain yksinkertaisesti enää halunnut miestäni seksuaalisesti eikä mikään siihen auttanut.
Aiemmin mietin, että ei se seksi niin tärkeää ole siinä parisuhteessa kun kaikki muu on hyvin. Nyt oikeasti haluan seksiä.Olisin "kuollut pystyyn" jos olisin jäänyt seksittömään parisuhteeseen.
Niin vaikeaa kuin se tuleekin olemaan, niin suosittelen eroa. Itse keksin itselleni vastaväiteitä ja tekosyitä miksi vielä yrittää niin monta vuotta... Nyt tajuan että olisi pitänyt erota aiemmin.
Exäni kanssa olemme edelleen onneksi ystäviä, toki emme enää niin läheisiä, mutta en menettänyt parasta ystävääni kokonaan. Se kai siinä erossa pelotti eniten. Nyt toivon, että tapaisin jonkun jonka kanssa löydän sekä sen rakkauden että intohimon.
Hyvin sekavaa tekstiä ehkä, mutta toivottavasti tämä naisnäkökulma auttoi!
[/quote]
Huora.
[/quote]
Perusteluita? :D
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 03:46"][quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 03:25"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 03:01"]Hei ap!
Itse seurustelin 6 vuotta, erosimme hieman loppuvuodesta.
Minun (nainen) seksihaluni laantuivat laantumistaan suhteen aikana. Ensin luulin sen johtuvan siitä, että seksi sattui vaikka olin "valmiina". Sattumisen syyksi selvisi e-pillerit, jotka kuivattivat paikat. No lopetin e-pillerit, mutta seksi ei silti maistunut.Yritin kyllä tsempata itseäni ja luin aiheesta paljon, mietin jopa pariterapiaa. En vain halunnut. Epäilin itseäni jopa a-seksuaaliksi, mietin kaikkia syitä! Harrastimme seksiä kyllä, mutta se tuntui aina "ryhtymiseltä". Nautin kyllä seksistä kun pääsimme vauhtiin, mutta olisin voinut elää ilmankin seksiä, ajattelin etten tarvitse seksiä. Rakastin kyllä miestäni, mutta loppupeleissä tajusin parisuhteen muuttuneen ystävyydeksi.
Eroa pohdin 2 vuotta ja lopulta uskalsin puhua asiasta miehelleni. Kerroin, että vaikka mieheni oli tärkein minulle maailmassa, en halua loppuikääni olla parisuhteessa jossa ei ole mitään intohimoa minun puoleltani eikä se ole miestäkään kohtaan oikein. Olimme kuitenkin 25-vuotiaita, emme olleet naimisissa eikä meillä ole lapsia tai yhteistä taloa, tai muuta joka sitoisi meidät yhteen.
Nyt kun erosta on jo hieman kulunut aikaa, huomaan että tein elämäni parhaan päätöksen. Toki suren sitä että muuten niin täydellinen parisuhde kariutui ja tuntui että nuoruus oli valunut hukkaan. Olen kuitenkin huomannut halujeni palanneen ja muutaman testiajon perusteella minussa ei olekaan vikaa. Nyt kun ajattelen niin loppuvaiheessa mietin ja halusin muita miehiä, minulla siis oli seksihaluja, tajusin että ongelma oli se, että ne halut eivät vain kohdistuneet enää mieheeni. Haluttomuuteni johtui vain miehestäni, vaikka ei hänessä mitään fyysistä tai muutakaan vikaa ollut siihen etten halunnut. En vain yksinkertaisesti enää halunnut miestäni seksuaalisesti eikä mikään siihen auttanut.
Aiemmin mietin, että ei se seksi niin tärkeää ole siinä parisuhteessa kun kaikki muu on hyvin. Nyt oikeasti haluan seksiä.Olisin "kuollut pystyyn" jos olisin jäänyt seksittömään parisuhteeseen.
Niin vaikeaa kuin se tuleekin olemaan, niin suosittelen eroa. Itse keksin itselleni vastaväiteitä ja tekosyitä miksi vielä yrittää niin monta vuotta... Nyt tajuan että olisi pitänyt erota aiemmin.
Exäni kanssa olemme edelleen onneksi ystäviä, toki emme enää niin läheisiä, mutta en menettänyt parasta ystävääni kokonaan. Se kai siinä erossa pelotti eniten. Nyt toivon, että tapaisin jonkun jonka kanssa löydän sekä sen rakkauden että intohimon.
Hyvin sekavaa tekstiä ehkä, mutta toivottavasti tämä naisnäkökulma auttoi!
[/quote]
Huora.
[/quote]
Perusteluita? :D
[/quote]
Niin, perusteluita, tää juttu kuullosti tismalleen samalta kuin omani. olen huojentunut etten ollutkaan maailman ainoa 25 vuotias, joka luuli olevansa a-seksuaali ennen kuin käsitti sen johtuvan henkilökemioista. ?...enkä mä ole siitä ennenkään maksua ottanut. -4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei #10,
kiitos näkökulmastasi. (Älä välitä sinulle vastanneesta provoilijasta.)
Olen myös keksinyt itselleni syitä miksi jatkaa suhteessa. Olen yrittänyt ajatella, ettei seksi nyt niin tärkeää voi olla ja suhteessa on paljon hyvää. Loppujen lopuksi en kuitenkaan osaa olla onnellinen. Hän on minulle tärkeä parhaana ystävänä myös, joten se vaikeuttaa eroa minunkin tapauksessani. Haluan ehdottomasti parisuhteen, johon molemmille kuuluu toisen haluaminen. Jos tästä ei sellaiseksi, minun täytyy etsiä joku toinen. Toisen haluttomuus tekee huonoa itsetunnolle, riippumatta siitä mikä sen aiheuttaa. Ehkä hänen halunsa heräisivät jonkun toisen kanssa. Mikäli eroamme, toivon hänenkin löytävän hyvän suhteen. Eroajatuksessa pelottaa tietysti kaiken hyvän menettäminen ja ajatus siitä, että olisimme sen jälkeen entistä onnettomampia. En pidä luovuttamisesta, mutta joskus se on tietysti järkevämpää kuin jatkuviin pettymyksiin johtava yrittäminen.
Hahaha, joku nähnyt vähän vaivaa provoillessaan "käänteisen aloituksen" vastineeksi siihen jossa vaimoa ahdisti seksiä vaativa vihainen mies.