Tulen surulliseksi Oma aika -lehden mainioksista
Tulee inhottava olo niistä televisiomainoksista. Idea on se, että 50-60 ikäiset ihmiset ottavat surutta, häpeilemättä viimein omaa aikaa, kun ovat hoitaneet lapset ja työn. Ruuhkavuodet ovat takana ja viimein on aikaa vain itselle ja kenties rahaakin tehdä sitä mitä on aina halunnut. Itse olen +30 ikäinen ja tulen hirveän surulliseksi noista mainoksista. Miksi pitää olla niin tyly ja julma ja ylimielinen? Kyllähän sen oman ajan saa ilman niitä "turpa kiinni" kommentteja. Olen ihan samaa mieltä, että jos koko elämänsä on asettanut muut etusijalle niin viimeistään tuossa kohti on aika ajatella vain itseään. Mutta että omalle lapselle on noin tyly.
Tulen noista surulliseksi, koska omalle äidilleni kasvoi sarvet päähän muutama vuosi sitten emmekä ole enää väleissä. En kestä sitä ylimielisyyttä. Aikuisiällä en häneltä ole vaatinut lapsenhoitoapua, en rahallista tukea. Vain tasavertaista ystävyyttä. Mutta jotain tapahtui.. En vain jaksanut enää. Eli tuon mainoksen maailma on valitettavasti täyttä totta.