Oletko sinkku ja tyytyväinen elämääsi ilman kumppania?

Olen. Ei minulla riittäisi energiaa viettää aikaa miehen kanssa, sheivata 3 krt viikossa kaikkialta, kuunnella mikä minussa on vialla, toteuttaa toisen kaikkia vaatimuksia, en kestä omaa mustasukkaisuuttani jne.

Olen sinkku ja pääasiassa olen tyytyväinen elämääni. Saa tehdä asioita omaan tahtiin ja voi mennä ja tulla minne vain ja mistä vain omaan tahtiin.

Enimmäkseen kyllä.

Olen. Aina on ollut itselleni selvää, etten tule perustamaan perhettä. Onnellisempi olisin vain, jos ystäväni eivät olisi osoittautuneet niin perhekeskeisiksi ja parisuhdehakuisiksi.

En ole tyytyväinen yksin, mutta sanotaanko nyt niin, että yksin on kuitenkin parempi kuin kenenkään niistä miehistä kanssa, kehen tiedän että minulla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia.

Elättelen kuitenkin salaa toiveita, että ihme tapahtuisi ja joku normaali, viehättäväksi kokemani, fiksu, päihde- ja mielenterveysongelmaton sekä itsestään ja raha-asioistaan aikuisen lailla huolehtimaan kykenevä ihanuus ilmestyisi elämääni.

Olen tyytyväinen. En jaksaisi, että mun pitäisi sopia menojani jonkun toisen kanssa ja suunnitella kuka saa tehdä mitä ja milloin. Teen ihan just niin kuin haluan silloin ku haluan. Minun ei tarvitse miellyttää ketään ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen oman itseni rouva!

Olen tyytyväinen. En jaksaisi, että mun pitäisi sopia menojani jonkun toisen kanssa ja suunnitella kuka saa tehdä mitä ja milloin. Teen ihan just niin kuin haluan silloin ku haluan. Minun ei tarvitse miellyttää ketään ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen oman itseni rouva!

En. Vaikka kyllä tässä hyviäkin puolia on. Saapahan ainakin tehdä mitä haluaa, eikä tarvitse kuunnella nalkutusta. Matkustella, harrastaa liikuntaa ja soitella poikain kanssa heavy metallia.
Tälläisen suht ruman miehen on lähes mahdotonta löytää naista, joka ei olisi jonkin sortin rahallinen tai henkinen vampyyri. Tälläiseen johtopäätökseen olen tullut.

Elämä on yksinäistä ilman miestä.

Kyllä ja kyllä. Minulla on kolme teini-ikäistä lukiolaista ja antoisa työ. Muutamia ystäviäki löytyy ja tosi iso suku. Vapaa-aikaa on vähän enkä ehdi mitenkään antamaan nyt sellaista panosta uudelle ihmissuhteelle jonka se vaatisi. Tulisi vain riitoja ja olisin aina väärässä paikassa, poissa jostakin.

Tässä elämäntilanteessa olen siis mielummin yksin. Jos nyt elämääni astuisi joku adonis joka veisi jalat täysin alta olisi siinä tekemistä. Ei mahdotonta, mutta tekemistä.

Yäääh, mä olen niin kateellinen lukiessani näitä. Haluaisin olla ikisinkku! En ikinä ottaisi miestä vaivoikseni.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:48"]

Yäääh, mä olen niin kateellinen lukiessani näitä. Haluaisin olla ikisinkku! En ikinä ottaisi miestä vaivoikseni.

[/quote]

Mikä estää? Suomessa eroon ei vaadita kuin toisen osapuolen tahto.

Vai tuntuisiko sittenkin liian kovalta hinnalta vapaudesta, ettei ole ketään jakamassa asumiskuluja tai vuodetta, että lapset joutuisivat elämään k ahd2ssa osoitteessa ja juhlapäivinä , jotka nyt ehkä haaveilisi pitävänsä hauskaa kavereiden kanssa kuten parikymppisenä, olisikin totaaliyksin kun kaikilla muilla tärkein elämässä olisikin we oma kumppani, jota itsellä ei ole.

Ohi aiheen: olen niin vanhanaikainen, että minun mielestäni ihminen, jolla on lapsia (ja/tai on eronnut) ei ole sinkku. 

Olen. Erosin 1,5 vuotta sitten kuuden vuoden parisuhteesta. Itse olen vielä reilusti alle 30, ura nousujohteinen, elämä rullaa kivasti ja vapaus on ihanaa. En kaipaa muuta nyt. Minulla on tuttavapiirissä oikeastaan vain miehiä. Hartiahieronta, illallinen, leffailta, miespuolinen keskustelukumppani, reissukaveri ja seksiseura on puhelinsoiton päässä. Nykyisistä "mieskavereista" joku on seikkailuhenkinen ja lähtee lyhyelläkin varoitusajalla matkalaukku pakattuna lentokentälle, joku on taitava keskustelukumppani, joku osaa neuvoa työelämän vaikeuksissa, joku lähtee kaveriksi hiihtoladulle. Tämä on nyt mukavaa näin. On myös ihanaa kun saan asua siellä missä haluan, hankkia sellaista elektroniikkaa kuin haluan ja sopia viikonloppumenoista ilman kompromisseja. Nuoreen ikääni nähden pitkän parisuhteen päätyttyä tuntuu älyttömän hyvältä olla yksin ja oppia tuntemaan millainen olen kun seison ihan omilla jaloillani. Toisaalta olen ajatellut, etten loppuelämää tahdo näin viettää. Uskottelen itselleni että minulla on vielä aikaa ja nyt voin nauttia tästä.

Kyllä olen. Isompi ongelma sinkkuuteni tuntuu olevan perheellisille kavereilleni ja sukulaisilleni joilta saan säännöllisesti kuulla miten minunkin pitäisi löytää joku ihana mies.

Ja vaikka sellainen ihmemies löytyisi niin en missään nimessä luopuisi omasta asunnostani koska kaipaan omaa tilaa ja aikaa paljon. En myöskään jaksa enkä halua miellyttää ketään ja selitellä valintojani tai menojani joten tokkopa kukaan minua kauan katselisikaan :D

Olen sinkku ja en tällä hetkellä kaipaa miestä elämääni. Onnellinen olen myös, ei tarvitse selitellä kenellekään menemisiä ja tulemisia.

Olen, mutta en omassa kielenkäytössä koskaan sinkku, vaan yksineläjä, itsellinen tai toisinaan myös yksinhuoltaja sanan varsinaisessa merkityksessä: huollan itse itseni yksin.

Tyytyväinenkin olen, ainakin lähes aina. En tiedä edes, sopeutuisinko elämään toisen kanssa enää tässä iässä. Mutta aamulla monesti mietin, että ei olisi hassumpaa, jos pöydän toisella puolella istuisi kumppani, jonka kanssa kommentoida lehtiuutisia. Turha toivo. Vastahan tällä palstallakin julistettiin, ettei rumista ole miinkään.

Olen ihan tyytyväinen tilanteeseeni. Olisin kyllä tyytyväinen myös parisuhteen löytymiseen, mutta olen opetellut ajattelemaan ja suunnittelemaan asioita siten, että tulevaisuudessakin tulen olemaan yksin. Aiemmin kun mietin enemmän parisuhdetta ja sen hyviä puolia, oli paljon vaikeampaa, nykyään osaan vain ajatella sen niin, että se on yksi kokemus, joka todennäköisesti jää minulta pysyvästi väliin, mutta että sen sijaan pitää etsiä onnea muusta tekemisestä.

Ehkä käytännön tasolla varsinkin näin lama-aikana ja pätkätyöläisenä kaipaisi tosiaan sitä taloudellista varmuutta. Kun on yksin, niin sitten on yksin, ja isomman katastrofin kohdatessa sitä joutuu äkkiä pohjalle. Jos on kaksi ihmistä, niin todennäköisesti jommalla kummalla työt jatkuvat ja vyötä kiristämällä pärjäisi. Taloudellisia huolia on loppujen lopuksi vaikeampi karistaa kuin läheisyyden kaipuuta.

Olen sinkku ja kaipaan aivan järjettömästi kumppania ja läheisyyttä. Ei pysty nauttimaan sinkkuudesta.

Olen tyytyväinen vanhapiika :).