Lue keskustelun säännöt.
Kotiäitinä vuosia
16.12.2013 |
Olen vuosia ollut kotona lasten kanssa. Nyt tarvitsisin apua teiltä! Miten olette päässeet kotiäïtiyden jälkeen elämisen rytmiin niin että olette voineet hakea töitä tai aloittaa opiskelun? Olen itse taantunut täysin nuorimmaisen alettua koulunkäynnin. hyvän alun jälkeen huomaan koukuttuneeni nettiin, tuskin saan edes kotihommia tehtyä! Mun mies ymmärtää, rahan takia töitä ei tarvitse hakea mutta tämä muutama kuukausi on jo osoittanut ettei minussa ole aineksia kotiin yksin jääväksi kotirouvaksi. Näivetyn ja erkaannun yhteiskunnasta kokonaan:(
Kommentit (6)
Olin kahdeksan vuotta kotona ja vuotta ennen töihin lähtöä opiskelin aikuispuolen iltalinjalla uuden ammatin. Kun nuorin sitten täytti kolme vuotta lähdin ihan oikeasti riemusta kiljuen töihin! Olin siihen valmiimpi kuin koskaan ja koska ala oli juuri sitä mistä tykkäsin ja sain järjestettyä työpäivistä meidän perheelle sopivat työajat, meni kaikki paremmin kuin hyvin. En ehtinyt edes kaipaamaan nettiin ja illat olivatkin täynnä läksyjen tarkistamista, ruoan laittoa ja juttelua - hyvin äkkiä kaikki loksahti paikoilleen. Paras juttu oli kuitenkin se, että työ oli mieleistä ja koska olin jo vuosia tiennyt, että lähden silloin töihin, ei ajatusta tarvinnut työstää ollenkaan enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 16:24"]
Olin kahdeksan vuotta kotona ja vuotta ennen töihin lähtöä opiskelin aikuispuolen iltalinjalla uuden ammatin. Kun nuorin sitten täytti kolme vuotta lähdin ihan oikeasti riemusta kiljuen töihin! Olin siihen valmiimpi kuin koskaan ja koska ala oli juuri sitä mistä tykkäsin ja sain järjestettyä työpäivistä meidän perheelle sopivat työajat, meni kaikki paremmin kuin hyvin. En ehtinyt edes kaipaamaan nettiin ja illat olivatkin täynnä läksyjen tarkistamista, ruoan laittoa ja juttelua - hyvin äkkiä kaikki loksahti paikoilleen. Paras juttu oli kuitenkin se, että työ oli mieleistä ja koska olin jo vuosia tiennyt, että lähden silloin töihin, ei ajatusta tarvinnut työstää ollenkaan enää.
[/quote]
Kuulostaa aivan ihanalta!
Omalla kohdallani selkeä virhe oli jäädä kotiin niin pitkäksi aikaa että kummatkin lapsista ovat koulussa. Sovimme näin miehen kanssa. Nyt työelämään tai opiskeluun siirtyminen tuntuu mahdottomalta. Tunnen paniikkia kun pitää mennä kodin ulkopuolelle järjestelemään asioita. Näin ei ollut koko sinä aikana kun lapset oli kotona, paniikki on kehittynyt sen jälkeen kun kuopus on aloittanut koulun. Lapsillani on vuoden ikäero.
No hei, ei mitään hätää. Ensimmäisenä lakkaat mollaamasta itseäsi, olet tehnyt kotona kuitenkin arvokasta työtä!
Aloitin itse kotiäitivuosien jälkeen uuden alan opinnot (olin siis kotiäitinä myös siksi, että oman alan töitä ei käytännössä ollut) ja olen sekä nauttinut opiskelusta että ollut siinä hyvä. Omalla vuosikurssillani (hoitoala) on paljon monen lapsen äitejä, jotka ovat olleet vuosia kotona, ei se enää niin mene että vain nuoret käyvät kouluja ja sillä tutkinnolla on pärjättävä loppuelämä.
Näkisitkö itsesi opiskelemassa uutta alaa? Vaikka susta tuntuis kuinka tyhmältä tahansa, niin kun lähdet opiskelemaan huomaat varmasti aika nopeasti että kehitystä kuitenkin on tapahtunut sitten teinivuosien. Vaikka vanhempana oppii eri tavalla kuin nuorena, niin oppii kuitenkin.
Nauti <3 Heräät aamulla, keität teetä ja teet hyvän voileivän. Leivot, siivoot, laittaudu ja käy vähän ostoksilla :)
p.s. Itsellä alkaa huhtikuussa elämäni ensimmäinen äitysloma <3 Ja se on ihanaa, kun tähän asti elämä on ollut pelkkää juoksemista asioista toisiin.. Sekä koulua että töiden tekoa saman aikaisesti.
[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 17:39"]
No hei, ei mitään hätää. Ensimmäisenä lakkaat mollaamasta itseäsi, olet tehnyt kotona kuitenkin arvokasta työtä!
Aloitin itse kotiäitivuosien jälkeen uuden alan opinnot (olin siis kotiäitinä myös siksi, että oman alan töitä ei käytännössä ollut) ja olen sekä nauttinut opiskelusta että ollut siinä hyvä. Omalla vuosikurssillani (hoitoala) on paljon monen lapsen äitejä, jotka ovat olleet vuosia kotona, ei se enää niin mene että vain nuoret käyvät kouluja ja sillä tutkinnolla on pärjättävä loppuelämä.
Näkisitkö itsesi opiskelemassa uutta alaa? Vaikka susta tuntuis kuinka tyhmältä tahansa, niin kun lähdet opiskelemaan huomaat varmasti aika nopeasti että kehitystä kuitenkin on tapahtunut sitten teinivuosien. Vaikka vanhempana oppii eri tavalla kuin nuorena, niin oppii kuitenkin.
[/quote]
Opiskelu on mielessä mutta kaipa pelkään sitä että se ei jostain syystä onnistu enää tässä vaiheessa. Olen just ja just vielä alle nelikymppinen. Minulla olisi päivät aikaa tehdä vaikka mitä mutta menen johonkin ihme saamattomuuden tilaan kun jään yksin. Kun olen hakenut lapset koulusta ja mies tulee kotiin toimin ihan normaalisti. Tämä on oikeasti aika kauheeta, en saa yhtään mitään aikaiseksi. Epäilen orastavaa masennusta ja uskon että jos en kohta saa itseäni niskasta kiinni niin masennun oikein kunnolla. Asiaa ei auta yhtään että olemme muuttaneet juuri ennen kuopuksen kouluun menoa enkä tunne ketään. Minulla ei ole tällä hetkellä kuin mies keskustelukaverina ja meillä menee oikein hyvin. En tosin usko että hän pystyy ymmärtämään kuinka hukassa olen vaikka olen yrittänyt kertoa.
En olisi ikinä uskonut että minulle käy näin. Olen aina ollut aikaansaapa tyyppi joka hoitaa asiat suitsait sukkelaan:(
Voi että, mulla sama tilanne. Mä en jaksanut alkaa taistelemaan, saan paniikki- ja migreenikohtauksia jo pelkästä tuöpaikkahakemuksen ajattelusta.... Olen luuseri ja enkös vaan jääkkin vielä vuosiksi kotiin, vauva nyt taas mahassa. Anteeksi, yhteiskunta, mä en vaan Pysty. Olen kai jo liian syrjäytynyt.