Onko täällä muita, joiden lapsilla yöllisiä kauhukohtauksia?

Jep, meillä esikoisella oli n. 3-4-vuotiaana erityisesti. Senkin jälkeen on ollut satunnaisesti. Olen ainakin itse huomannut, että jos liian väsyneenä menee nukkumaan niin varmimmin kauhukohtauksia yöllä tulee. Eli lapsi ajoissa sänkyyn ja illalla rauhoittumishetki ennen iltatoimia. Eipä niihin oikein muu auttanut kuin istua yöllä sängyn vieressä silittelemässä ja hyssyttelemässä, syliin otto tuntui monesti vain pahentavan tilannetta.

Niin ne ovatkin kamalia. :( Lapsellani ei ole ollut ainakaan vielä mutta minulla oli kauhukohtauksia yöllä lapsena. Valvepainajaiseksi niitä kai joskus myös kutsuttiin. Tunne sellaisessa on aivan kamalan ahdistavan musertava. Ihan kuin koko maailma vyöryisi päälle joka puolelta ja rusentaisi kasaan. Muistan hyvin tuon öisen kiiruhtamisen huoneesta toiseen samalla huohottaen. Varmaan juuri hyperventiloiden. 

Älä koske lapseesi. Ainakin minulla se tuntui todella pahalta. Avaa ikkuna, päästä sisään tuoretta kylmää ilmaa. Se auttoi minulla. Samalla jos ulkoa tulee ääniä niin se helpottaa koska silloin pääsee paremmin irti siitä unenomaisesta painajaisesta. Jos ei ääniä tule ulkoa laita vaikka radio päälle josta kuuluu puhetta (mieti asema jo etukäteen varmuudeksi). Se voisi auttaa. 

Itse kärsin noista yöllisistä kauhukohtauksista n. 5 vuotiaasta 15 vuotiaaseen. Mitä vanhemmaksi tulin sen paremmin osasin itse jo päästä niistä irti vaikka keskellä kauhukohtausta olinkin. Ikkuna auki, pää ulos rakosesta, pitkiä hengityksiä, maailman ääniä ympärilläni. En ollutkaan enää kauhun täyttämässä vakuumissa vaan pystyin tajuamaan maailman jatkuvan normaalisti ympärilläni. Toivottavasti teilläkin käy näin aikaa myöden, että lapsi oppii itse auttamaan itsensä ulos kohtauksista. 

Mutta kuten sanoin: älä koske kun kohtaus on päällä. Se pahentaa kauhua. Puhua voit mutta sekään ei ehkä auta. Raikas ilma, maailman äänet. Niillä voisit yrittää eteenpäin. 

Tsemppiä ja halaus! Ihanaa kun koitat auttaa lastasi! 

Meillä niitä oli paljon n. 2,5-vuotiaana, hiljalleen vähenivät eikä niitä muistaakseni ainakaan 4-vuotiaana enää esiintynyt.

Meillä kestivät 7 vuotta, 1-5 kertaa viikossa, tai useampia joka yö. Loppuivat, kun lapsi täytti 8, kuten meille oli "luvattu".

Voimia!

Joo, pojalla oli noita pari kertaa viikossa 3-4-vuotiaana. Hän heräili muutenkin paljon, mutta nuo kauhukohtaukset olivat pahoja, kun sitten hän herätti koko talon ja pikkusisaruksen. Nyt kohtauksia tulee harvemmin, ehkä kaksi kertaa kuussa.

Tarkista että lapsella ei ole liian kuuma. Liika lämpö voi lisätä kauhukohtauksia. Suosi siis ohuita peittoja

ihan mielenkiinnosta kysäisen, mikä aiheutti kauhukohtauksesi? Oliko lapsuudessasi tapahtunut jotain mikä aiheutti öisin painajaisia vai onko tämä normaalia lapsilla?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 21:25"]

ihan mielenkiinnosta kysäisen, mikä aiheutti kauhukohtauksesi? Oliko lapsuudessasi tapahtunut jotain mikä aiheutti öisin painajaisia vai onko tämä normaalia lapsilla?

[/quote]

kysytkö kolmoselta? 

En en tiedä mikä nuo aiheutti. Välillä niitä oli useammin ja välillä harvemmin (kerta viikkoon tai kerta puoleen vuoteen). Ihan tavallinen lapsuus oli. Jännä juttu oli kyllä se että kohtaukset palasivat kun olin raskaana. Ei niitä ollut kuin 3-4 mutta siinä välissä oli sentään 15 vuotta taukoa! Silloin työpaikan lääkäri sanoi, että alitajuntaisesti prosessoin ja jännitän uutta tilannetta. Olin kyllä lapsenakin jännittäjä eli ehkä sitten vaan jännitys tuli alitajunnasta noin esille. Mutta mitään pahaa tai traumaattista ei kyllä lapsuudessani ollut. Raskauden jälkeen kohtauksia ei ole taas ollut. 

Kolmonen

Meillä oli lapsella muutama niitä ehkä kaksivuotiaana. Onneksi olin netistä lukenut niistä. Muuten olisin säikähtänyt.

Meillä aiheutti aikanaan noita pienetkin muutokset. Siis tyyliin mummolareissu, kaveri kylässä, sairastelut.

Muistan, että juuri mikään ei auttanut ja ne oli kamalia. Paras ja ainoa konsti oli toi kylmä, joskus istuttiin yöpaitasillaan pihakiikussa muutama minuutti tai kylmän saunan lauteilla ikkunasta pakkasta hengitellen, ainoa ikkuna siis, mikä aukesi ihan ulos asti. Eikä ikinä lapsi muistanut niitä millään lailla jälkikäteen.

Ehkä vuoden jatkui, siinä 5v kieppeillä.

Meidän tytöllä oli kohtauksia viisi vuotiaasta siihen asti kunnes leikattiin kookkaat nielu- ja kitarisat pois kahdeksan vuotiaana. Kohtauksia tuli loppuajoista, ennen leikkausta miltei joka ilta n. tunti, puolitoista nukahtamisen jälkeen. Tyttö oli kuin riivattu, silmät pyörivät päässä ja hoki sekavia  kuolemisesta ym. Tyttöön ei saanut mitään kontaktia ja rauhoittelut olivat aivan turhia. Koko perhe alkoi olla jo melko väsynyt kohtausten johdosta kunnes silmiini sattui artikkeli, jossa mainittiin, että kookkailla risoilla saataisi olla jotain tekemistä asian kanssa, syvässä unessa voi tulla uniapnean kaltainen kohtaus, jossa lapsi tuntee tukehtuvansa, lapsi ei kuitenkaan herää ja paniikkikohtaus iskee. No, oli niin tai näin, meillä tytön kohtaukset jäivät sitten leikkauspöydälle. Leikkauspäätökseen johtivat myös tytön jatkuvat ylätieinfektiot ja korvatulehdukset, joten voi olla, että pelkästään kauhukohtauksien perusteella eivät lääkärit lähde leikkauksia suorittamaan.

Juu kolmoselta kysyin. Kiitos vastauksestasi. Mietin vaan kun ihmiset ja erityisesti lapset käyvät nukkuessaan läpi päivän tapahtumat ja uudet asiat. Joten ensimmäisenä tuli mieleen että jokin laukaisi kohtaukset öisin. Mutta entä kaikki muut kenen lapsilla on näitä kohtauksia, miten on lapsenne viettänyt päivän? onko päivän aikana kaikki mennyt hyvin, vai onko vanhemmat huutaneet lapselle tai joku kiusannut pihalla tai onko lapsellanne ollut sinä aikana juuri uhmaikä?

Itse sain kauhukohtauksia lapsena aina, kun olin kuumeessa. Tunne oli kamala: kuin raskaat painot vetäis jonnekin epätodellisen alas ja välillä jysäyttäisivät. Vielä pahemmalta tämän jälkeen tuntui sietämätön keveys; kuin en olisi kunnolla olemassa. Pelkäsin lapsena sairastumista, koska tiesin kohtausten alkavan. Lapsena en osannut kuvailla tunnetta muuten kuin vertaamalla raskaaseen vuorikiipeilyyn ja tippumiseen. Saatoin huutaa pitemmän tovin äidin sylissä silmät auki, mutta minuun ei saatu kontaktia. Pikku hiljaa tunsin palaavani takaisin tähän maailmaan, mutta aina yhtä pihalla siitä, mitä oli tapahtunut. Vasta lukioikäisenä luin night terroreista ja näytin tekstinpätkää äidilleni. Kaikki täsmäsi ja lapsuuden inhottava tunne sai vihdoin nimen ja selityksen.

Itse sain kauhukohtauksia lapsena aina, kun olin kuumeessa. Tunne oli kamala: kuin raskaat painot vetäis jonnekin epätodellisen alas ja välillä jysäyttäisivät. Vielä pahemmalta tämän jälkeen tuntui sietämätön keveys; kuin en olisi kunnolla olemassa. Pelkäsin lapsena sairastumista, koska tiesin kohtausten alkavan. Lapsena en osannut kuvailla tunnetta muuten kuin vertaamalla raskaaseen vuorikiipeilyyn ja tippumiseen. Saatoin huutaa pitemmän tovin äidin sylissä silmät auki, mutta minuun ei saatu kontaktia. Pikku hiljaa tunsin palaavani takaisin tähän maailmaan, mutta aina yhtä pihalla siitä, mitä oli tapahtunut. Vasta lukioikäisenä luin night terroreista ja näytin tekstinpätkää äidilleni. Kaikki täsmäsi ja lapsuuden inhottava tunne sai vihdoin nimen ja selityksen.

Mun esikoinen kärsi kauhukohtauksista aiemmin,  nykyään enää satunnaisesti,  ja nykyään ne on huomattavasti laimeampia kuin silloin, kun ne olivat joka öisiä. Alkoivat vuoden iässä, jäivät pois n. 5-vuotiaana, kun korjattiin ruokavaliota ja toimintaterapian osalta siirryttiin samoihin aikoihin selkeästi parempaan tilanteeseen.  

Lapsella on tuntoaistin sekä osittain kuuloaistin yliherkkyyttä, ja kun kauhukohtaukset (sekä unissa kävely, -puhuminen ja unihumalakohtaukset) alkoivat, niitä oli joka yö useita - hyvänä yönä 4-5, huonona yönä 10-20. 4-vuotiaana todettiin nuo aistiyliherkkyydet, aloitettiin virallinen toimintaterapia kotona (tietämättäni olin sitä kotona kaiken aikaa tehnytkin), ja unihäiriöt vähenivät. Kun nuoremmalla lapsella todettiin maitoallergia, ja minä en jaksanut tehdä useaa erillistä ruokavaihtoehtoa, kun olin jälleen raskaana ja heräsin tämän vanhimman kukkumisiin 5-10 kertaa yössä ja kävin töissäkin, siirtyi koko perhe maidottomaan ruokaan. Kahden viikon päästä olin saada sydärin herätessäni aamulla klo 7.30 - esikoinen ei ollut kertaakaan yöllä möykännyt. Toimintaterapeutti oli sitä mieltä, että koska lapsen neurologia on keskivertolapsesta poikkeavaa, on mahdollista että lapsi on oirehtinut yliherkkyyttään maidolle erityisesti unihäiriöillä. Nykyään lapsi on 9v, edelleen maidottomalla mutta toisinaan testaillaan, ja nykyään ollaan siinä pisteessä, että ensi syksyksi luultavasti voidaan koululta purkaa maidoton linja, kunhan se pidetään edelleen kotona. Nyt kestää 3-4 maitoa sisältävää ruoka-annosta (kunhan ei ole mitään jugurttia tmv. pelkkää maitotuotetta) viikossa ilman oireiluja.

Meillä toisella pojalla oli satunnaisesti nuorempana olisko ollut 5-7 vuotiaana, nyt 12, tänä talvena ollut ylsi. Eivät liity mihinkään, yleensä havahtuu kun kehoitan menemään pissalle, herää sitten vessassa viimeistään. Ei muista niitä, tosi kamalilta vaikuttavat!