Mies ei koskaan kotona

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä viisi vuotta. Viime kesänä menimme naimisiin ja esikoisen laskettu aika on huhtikuun alussa.  Suurimman osan raskaus ajasta olemme vain riidelleet, ja syynä siihen on ollut kahden keskinen aika. Jota ei enää ole.
 Hän aloitti muutama kuukausi sitten työt naapuri paikkakunnalla, kulkee kuitenkin kotoa,vaikka mahdollisuus olisi saada asunto työmaan vierestä. viimeisen parin kuukauden aikana olemme nähneet päivittäin korkeintaan tunnin ajan, aamulla 4-5 aikoihin kun juomme aamukahvit yhdessä. Illalla kun hän tulee kotiin 9-10-11 aikoihin, olen itse jo nukkumassa. Viikonloput menee suurimmaksi osaksi siihen että hän on töissä,samoilla työajoilla,ja jos on erehtynyt kotia niin sitten nukutaan. Tai voihan se olla normaalia,että aviopari puhuu toisilleen viikon aikana kaksi kertaa " menee töissä myöhään" ja " meen viikonloppuna töihin". Niinä harvoina viikonloppuina kun hän on kotona,menee se koko aika nukkumiseen. tai jos on enemmän virtaa niin meillä on ukkolauma juopottelemassa. 

Haluaisin puhua ja sanoa miehelleni asiasta,mutta me ei olla missään nykyään samaan aikaan,kun yrittää soittaa niin "valitsemanne henkilö puhuu juuri toista puhelua" . Aina.

 Joulukuussa tehtiin vauvasta rakenneultra,jossa selvisi että poikahan sieltä on tulossa. Isä ei ollut mukana, kuten ei yhdessä ainoassa muussakaan ultrassa,tai kontrolli käynnissä. 

Ja miksiköhän? Koska hän oli töissä.

En tiedä mitä pitäisi tehdä,mutta jotain täytyy.. 
En minä yksinkään tätä enää jaksa...

Itse olen suht hyvissä väleissä perheeni kanssa,mutta kavereita minulla ei ole. Kuulun kuitenkin siihen ikäluokkaan että kaikki samanikäiset viettävät elämänsä vanhempien rahoilla,shoppailemassa ja juhlimassa,toisin kuin taas minä jonka viikon kohokohta on saada villasukka pari valmiiksi, tai lasten rattaiden ostaminen.

 Tässä viikko sitten juttelin " kaverini" kanssa (18v), joka halusi pistää välit poikki, koska ei kehtaa käydä kanssani kaupungilla, kun on niin iso maha jo,eikä lapsen syntymän jälkeen kuulemma ala kuuntelemaan rääkymistä ja katsomaan kuinka vaihtelen paskavaippoja.

 Inhottavinta tässä on juuri se, että minulla ei ole ketään muita kuin oma perhe ja mieheni. ja näistäkin molemmat alkavat pikku hiljaa menemään aina vain kauemmaksi...