Jari Sarasvuo: Jutta U seksuaalisen kiihotuksen partaalla
Sarasvuo Ylellä: Urpilainen uteli rahoistani kuudesti
Tiistai 10.12.2013 klo 19.14
Jari Sarasvuon mielestä "vasemmistolaiset ovat sairaalloisen kiinnostuneita toisten ihmisten rahoista".
(VILLE RINNE)
Yle Puheella ahneutta käsitelleessä ohjelmassa puhunut liikemies ja toimittaja Jari Sarasvuo kertoi ensimmäisestä kerrasta, kun hän kohtasi ministeri Jutta Urpilaisen (sd).
- Ensimmäisen tapaamisen aikana hän kommentoi kuusi kertaa mun varallisuutta. Sitten mä sanoin: Jutta, tuo ei ole oikea tapa olla ihminen, Sarasvuo muisteli.
Sarasvuon mukaan Urpilainen oli kiinnostunut hänen autostaan ja tuloistaan.
- Tämä ei ole yksin Jutan vika, vaan tämä on yleinen ilmiö vasemmistolaisten piirissä. Toisten ihmisten rahat jotenkin mystisesti kiinnostaa niin paljon, että mitäs jos otettaisiin ne itsellemme, hän sanoi.
Sarasvuo kertoo tuntevansa paljon vasemmistolaisia työnsä takia. Hänen mukaansa osa vasemmistolaisista mielipiteistä on jopa tarttunut häneenkin.
- Mä oon aina kiinnittänyt paljon huomiota siihen, kuinka usein vasemmistolainen ihminen on epäkorrektisti ja kiiluvasilmäisesti, seksuaalisen kiihotuksen partaalla kiinnostunut mun rahoista.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013121017819657_uu.shtml
Kommentit (8)
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 20:52"]
Jari Sarasvuo = Jari Heinonen. Virpi Sarasvuo = Virpi Kuitunen-Heinonen. Ei mulla muuta. Jarin rahat ei kiinnosta.
[/quote]
Juttaa tuntui kiinnostavan kovastikin, hyvä, ettei sinua. On aika surullista, että poliitikkoa kiinnostaa kateuspäissään vaan toisen rahat ja varmasti samalla miettii, miten hän voisi ne varastaa, vasemmistolainen kun on. Jutta on mielestäni ollut loistava, romahduttanut sdp:n kannatuksen, nytkä me niistä päästään.
Jutta: Moi
Jari: Hei
Jutta: Onks sulla paljon rahaa
Jari: toi ei ole ihmismäinen kysymys
Jutta: ootsä rikas
Jari: ei toikaan ole
Jutta: saatsä paljon palkkaa
Jari: Jutta hei
Jutta: Onks sulla iso auto
Jari: on,mut mitä se tähän..
Jutta: haluut sä ajaa sen mun pienee
Jari: ....
Ruhahahhaaa, sosialisti ei rikastu muuten kuin kuppaamalla lähinnä verorahoja.
Toi äijä on täysi hullu. Selkeesti. Huh, noita sen juttuja.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 21:31"]
Toi äijä on täysi hullu. Selkeesti. Huh, noita sen juttuja.
[/quote]
Eihän se tossa mitään keksi vaan sanoo mitä Jutta on kysynyt, Juttahan tuossa on täysi hullu.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 21:34"]
[quote author="Vierailija" time="10.12.2013 klo 21:31"]
Toi äijä on täysi hullu. Selkeesti. Huh, noita sen juttuja.
[/quote]
Eihän se tossa mitään keksi vaan sanoo mitä Jutta on kysynyt, Juttahan tuossa on täysi hullu.
[/quote]
Nauhoitetta keskustelusta tuskin löytyy, joten kyse on sana sanaa vastaan -tilanteesta. Yleensä nuo on tulkittu niin päin että se joka väittää poskettomia on joko todistusvelvollinen tai vetää lähinnä itsensä lokaan.
Mutta ihan vapaasti voi tietty ajatella että Jari on selväjärkinen ihminen ja puhuu tässäkin täysin uskottavasti ja loogisesti. Itse en kuitenkaan tällaista vaikutelmaa tästä saa.
Mistä sä tiedät mitä oikeasti on sanottu? Ja oli miten oli, käsittämättömän moukkamaista tekstiä. Sarasvuo on kuvottava. Ja en nyt mitenkään puolustele Urpilaista, mutta kyllä toi Sarasvuo vetää pohjat jutuillaan.
Jari Sarasvuo = Jari Heinonen. Virpi Sarasvuo = Virpi Kuitunen-Heinonen. Ei mulla muuta. Jarin rahat ei kiinnosta.