Kyllästyin aina olemaan se joka soittaa kavereille, nyt 2kk mennyt eikä

kukaan kavereistani ole minulle soittanut! Ei kertaakaan!!!!!!!!!!!!! (sori huutomerkeistä, halusin tehostaa)

Mulla on siis 3 äitikaveria, heillä kaikilla n. samanikäinen lapsi kuin mulla. Nähtiin tiiviisti koko viime talvi, keväällä näkemiset harvenivat ja kesän kynnyksellä ajattelin että hitto, miks aina minä soitan ja kutsun kylään, tarjoan kahvit (kahvia meni pakettikaupalla kun aina minä tarjosin kahvit) ja pullat. Katsotaanpa kauanko voivat olla ilman ilmaisia kahvitarjoiluja....

Hienosti ovat siis pärjänneet koko kesän kun ei yhden yhtä puhelua leikkipuistoon, kahville tai ylipäätään yhtään minnekään. Ollaan siis poitsun kanssa oltu koko kesä kahdestaan (mies töissä aika paljon) ja leikkipuistossa nähty satunnaisia tuttuja.

Jotenkin tosi masentavaa kun tajuaa että ne mun äitikaverit ovat nähneet mua vain siksi että mä olen pyytänyt eivätkä ilmeisesti ole kehdanneet kieltäytyäkään :( Vaikka aika usein tuli viime hetken peruutuksia tms. mutta mielestäni meillä on ollut ihan hyviä juttutuokioita ja lapsetkin viihtyneet keskenään.

Toisaalta tämä "erakkoelämä" on ollut ihan mukavaa kun ei ole pakko lähteä jonnekin koska toinen äiti mua odottaa tai kodin ei tarvitse aina olla ihan tiptop jos tulee kahvivieraita. Tykkään, sit kuitenkin ihan loppupeleissä. Nyt syksyllä alkaa taas kerhot ja muskarit niin poikani saa ikäistänsä leikkiseuraa :)