Lue keskustelun säännöt.
Onko ketään ahdistanut muuttaa takaisin lapsuusmaisemiin?
13.08.2013 |
Meillä on muutto edessä takaisin kotiseudulle. Päätös tehtiin ihan järkisyistä, lähinnä taloudellista tilannettamme ajatellen (joka muuton jälkeen on huomattavasti parempi). Emme aio jäädä sinne, teemme siellä vain parin vuoden mutkan.
Minua ahdistaa, koska olen ollut lapsuuspaikkakunnalla rankasti kiusattu, ja siellä vietetty lapsuus ja nuoruus oli muutenkin vähemmän onnellista aikaa. Olen sieltä lähtemisen jälkeen elänyt hyvää elämää, enkä ole kohdannut kiusaamsita. Ja nyt siis selvyyden vuoksi; en tosiaankaan siis kuvittele, että aikuiset ihmiset alkaisivat minua tällä vanhalla paikkakunnalla kiusata menneisyyteni vuoksi, vaan pelkään että minusta tulee uudelleen sama yliherkkä, ylivirittynyt, stressaantunut, masentunut ja arka ihminen, mikä olin siellä eläessäni, koska en ole käsitellyt kiusaamistaustaani koskaan ja yrittänyt unohtaa sen. Oli yllätys että nämä tunteet tulivat näin voimakkaina pintaan. Pelkään että tämä asia vaikuttaa siihen, miten vuorovaikutan ja toimin muiden ihmisten kanssa. Meillä on muutenkin edessä stressaavat ajat ja paljon työtä, ja tällainen ylimääräinen henkinen säätäminen on viimeinen jota siihen hässäkkään kaipaisi.
Onko joku muu tuntenut ahdistavia tunteita samassa tilanteessa? Miksi? Miten asiat sitten selvisivät kun olit muuttanut?
Kommentit (18)
Voipa olla että yllätyt: ahditus ei olekaan niin hallitseva, kuin pelkäät. Olet vanhempi ja vahvempi, sinulla on moni asia elämässä hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joutuisin muuttamaan sinne ahdistavaan tuppukyllään, niin kyllä todella ahdistaisi, ja paljon. Mutta siksipä en muuttaisi sinne ikinä.
Toisaalta, jos oikeasti olisi pakko, niin tiedän että siihenkin kyllä sopeutuisi. Minäkin olen ollut kiusattu jne mutta se ei minua haittaa, ne on kymmeniä vuosia sitten mennyttä eikä ne niin haittaa. Sen koko paikkakunnan pysähtynyt ja hidas meininki, sellainen kaurismäen elokuvien verkkaisuus ja ihmisten jurous vaan ahdistaa, hui.
Ei olisi enää koska kaikki aiemmin tuntemani idioottitapaukset (kuten exät) ovat muuttaneet pois, joten nyt voisi oikeasti harkita paluuta koska sieltä saisi rannalta hyvän kokoisen omakotitalon Helsingin kerrostalokaksion hinnalla :)
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 15:38"]
TIetysti riippuu, mikä on ko. kotiseutu.Itse koitin jokin aika sitten asua kotiseudullani espoossa, ja ihan kauheaa oli. Samat nousukkaat materialistit ja koulukiusaajat ne siellä edellään hengaili. Onneksi muutin takaisin Helsingin puolelle.Nyt voi taas hengittää rauhassa ja katsoa tulevaisuuteen toiveikkain mielin.
[/quote]
Minä viihdyn Espoossa ja siksi palasin, koska Helsingissä mm. ällöt boheemit, viherpiipertäjät ja hipsterit olivat kokoajan kutsumassa minua hienohelmaksi tai hienopieruksi :-(
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 15:37"]
Ootko ap koskaan ajatellut kohtaavasti kiusaajaasi nyt aikuisena? Jos joku kiusaaja asuu siellä myös, mä en varmaan malttaisi olla menemättä juttusille. Valitsisin oikeen sellaisen tilanteen, jossa olisi vaikkapa kiusaajan puoliso ja lapset mukana ja menisin juttelemaan, että muistatko sen tilanteen v. 86 kun teit/sanoit näin. Mitä oikein ajattelit? Ymmärsitkö, miten pahan olon aiheutit minulle? Entä se kun vuonna 87 teit tämän ja tämän jutun? Ymmärrätkö vieläkään katua?
En tiedä, olisiko tuo fiksua, mutta mussa eläisi pieni kostonhalu.
[/quote]
Minä olen ollut kiusaaja, tai siis tarkemmin sanottuna mukana kiusaamisessa, en ole ollut mikään pääkiusaaja, mutta mukana niissä tilanteissa jossa luokkamme koulukiusattuja kiusattiin. Tosin jälkikäteen ajateluna, yhtä samaa kiusaamista se on kaikki, oli taustalla tai edessä. Minusta olisi hyvä jos pääsisin juttelemaan kiusatun kanssa näin aikuisena, mutta ei ehkä lasten kanssa. Tuskin kaikki läpikäytävät asiat sopisivat heidän korvilleen. Minut saisi jopa etsiä käsiinsä,vaikka facebookissa.
Syy tähän on että kadun tekojani syvästi, ja olen muutama kerrat itkenytkin itsekseen sitä että olen kiusannut, miettinyt sitä miltä se on voinutkaan tuntua. Sillä minäkin olen kokenut ikäviä sanoja lapsena ja nuorena, mutta minulla oli ystäviä tukena ja en ollut ikinä sillä tavalla kaikkien silmätikku. Aivan aidosti oikeasti olen miettinyt kirjeenkin kirjoittamista näille kiusatuille, mutta en tiedä ottaisivatko he se loukkauksena. Too little, too late. Haluaisin myös sanoa että se kiusaamisen syy ei ikinä ollut heissä itsessään, se oli syvästi minussa. Kiusasin muiden mukana, koska koin itseni huonoksi ja rumaksi. Kun joku oli kiusattu, koin itseni hetken paremmaksi.
En tiedä auttaisiko tuollainen tapaaminen kiusattua aikuisiällä (?), mutta minun mielestä ei siis olisi ollenkaan huono idea etsiä kiusaaja käsiinsä, vaikka sitten vahingonilosta! Tosin tuo ehkä on liian paksua että lasten silmien edessä aletaan tällaisia käymään läpi, mutta puolisonkin edessä ok. Minun puoliso on ollut aikoinaan koulukiusattu, ja olen itse hänelle kertonut omasta nuoruudestani, miten olen käyttäytynyt. Olen aivan tosissani kyllä katunut sanojani ja tekojani, ja kaikista suurin toiveeni olisikin että omista lapsista tulisi sellaisia kiusattujen puolustajia, ei kiusaajia. Siihen yritän heitä kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä nostelee vanhaa ketjua, koska sain viimeksi niin paljon hyvää ajateltavaa tästä ketjusta. Me siis muutimme aloitusviestin jälkeisinä päivinä, ja onhan tää alku ollut just niin hankalaa kuin kuvittelin. Eri tavalla ehkä, en esimerkiksi saanut mitään tunnemyrskyjä siitä, että olen rupatellut niitä näitä entisen kiusaajan kanssa kassajonosssa. Näin ehkä hänessä jotain jota en lapsena ymmärtänyt enkä osannut nähdä, ja mietin miksi kukaan aikuinen ei kertonut tästä minulle, että kiusaamisen syy voi joskus olla muuallakin kuin uhrissa.
Mutta muuten on aika selvää, että kunhan täällä saadaan hommat tehtyä niin pakko täältä on lähteä pois. Ei tänne vaan voi rakentaa elämäänsä -tai siis me emme voi, muuthan elävät täällä aivan onnellisina. Noh, aika kuluu nopeasti kun on paljon tekemistä, pian päästään takaisin kotiin. :)
ap.
Ahdistaisi kyllä, suunnilleen samoista syistä. Viime kesälomakin oli jo aika painostava. Siksi en muuttaisi sinne mistään hinnasta, jos sattuisin esimerkiksi saamaan paikkakunnalta töitä, muuttaisin naapurikuntaan asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdisti, mutta ei mistään syystä, mitä oltaisiin tunnistettu. Jotenkin oli vaan sellainen "ei tänne"-olo. Päädyttiin sitten muuttamaan naapurikuntaan.
Voisin kuvitella että ahdistaisi. Olin myös koulukiusattu ja yksinäinen, ja vaikka itse paikkakunta on ihan oikeasti kaunista seutua, niin ahdistaa jo viikonlopun viettäminen siellä. Toisaalta, kai siihen turtuu ja pääsee yli, eikä se herättäisi enää niin suuria tuntemuksia, ehkä sekin voisi tehdä hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niin pahaa tilannetta olisikaan että suostuisin muuttamaan takaisin. Käyn kylässä kesälomalla max. kaksi päivää kerrallaan, sitten on pakko päästä pois. En ollut kiusattu eikä mulla ole mitään traumoja, se kaupunki on muuten vain niin surkea loukko etten jaksa olla siellä yhtään.
Onko sun ap oikeasti pakko muuttaa? Jos se ahdistaa, niin ajatus ei ehkä ole hyvä.
Minuakin ahdistaisi muuttaa takaisin lapsuuden maisemiin, vaikka lapsuus oli ihan ok. Myöhemmin asiat vanhempien kanssa ei menneet ihan putkeen ja en osaa määritellä, mistä ahdistus kumpuaa, mutta sille paikkakunnalle muuttaminen olisi ahdistavaa. Voin käydä siellä, mutta en asua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos viesteistä. Näyttääkin tämä tietty ahdistus olla aika yleinen tunne kuitenkin.
6; Jos olisin tajunnut, kuinka ahdistavalta muutto tuntuu, ei oltaisi tähän lähdetty. Nyt on kuitenkin jo liian myöhäistä, kun kaikki on hoidettu. Tämä lopunajan paniikki tuli vähän puskan takaa, ajattelin asiaa tähän asti lähinnä järjellä. Nämä pari vuotta ovat monella tavalla tärkeitä, ja ajattelen että sen verran pitää "uhrautua" kun tällä kaikella kuitenkin saadaan pitkällä tähtäimellä elämään paljon hyvää. Ehditään vielä muuttaa sieltä pois ennen kuin lapset menevät kouluun, joten periaatteessa tässä on oikein hyvä väli käväistä siellä. Mut ei vaan meinaa henki kulkea, kun miettii että siellä me sitten asutaan. Vähän tuntuisi kuin menisi jonnekin kuritushuoneelle kärsimään jotain rangaistusta. Miltä ei missään nimessä pitäisi tuntua, enkä halua että se näkyy ulospäin, koska näille jotka siellä ovat koko elämänsä viettäneet, se on maailman paras paikka ja ainoa missä he kuvittelevat voivansa elää.
ap.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 15:28"]
Kiitos viesteistä. Näyttääkin tämä tietty ahdistus olla aika yleinen tunne kuitenkin.
6; Jos olisin tajunnut, kuinka ahdistavalta muutto tuntuu, ei oltaisi tähän lähdetty. Nyt on kuitenkin jo liian myöhäistä, kun kaikki on hoidettu. Tämä lopunajan paniikki tuli vähän puskan takaa, ajattelin asiaa tähän asti lähinnä järjellä. Nämä pari vuotta ovat monella tavalla tärkeitä, ja ajattelen että sen verran pitää "uhrautua" kun tällä kaikella kuitenkin saadaan pitkällä tähtäimellä elämään paljon hyvää. Ehditään vielä muuttaa sieltä pois ennen kuin lapset menevät kouluun, joten periaatteessa tässä on oikein hyvä väli käväistä siellä. Mut ei vaan meinaa henki kulkea, kun miettii että siellä me sitten asutaan. Vähän tuntuisi kuin menisi jonnekin kuritushuoneelle kärsimään jotain rangaistusta. Miltä ei missään nimessä pitäisi tuntua, enkä halua että se näkyy ulospäin, koska näille jotka siellä ovat koko elämänsä viettäneet, se on maailman paras paikka ja ainoa missä he kuvittelevat voivansa elää.
ap.
[/quote]
Harmi homma, kun tuntuu noin pahalta. Toivottavasti helpottaisi, kun olette siellä.
Itse koin jossain vaiheessa todella pahaa oloa käydessäni kotipaikkakunnalla. Lapsuuteni oli todella väkivaltainen ja ahdistus palasi aina siellä käydessä.
Mutta koska määrätyistä syistä siellä oli pakko käydä, ahdistus alkoi iän myötä häviämään, kun tajusin, että se paha ei ole paikasta kiinni, vaan se on minussa, jos suostun kantamaan sitä matkassani.
Muistoja ei pakoon pääse, mutta pakoonkaan ei voi aina juosta. Tai voihan sitä, mutta jos on pakko kohdata se, niin rohkeasti vain, kuin nainen. Olet aikuinen, sinun ei tarvitse taantua entiseksi. Olet voimakas, rohkea nainen, joka on selvinnyt voittajana kiusaamisesta.
Ole ylpeä itsestäsi, että kykenet tähän, eikä tarvitse juosta muistoja pakoon. Seisot suorana lapsuutesi maisemissa ja ajattelet, että sinä selvisit voittajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko ap koskaan ajatellut kohtaavasti kiusaajaasi nyt aikuisena? Jos joku kiusaaja asuu siellä myös, mä en varmaan malttaisi olla menemättä juttusille. Valitsisin oikeen sellaisen tilanteen, jossa olisi vaikkapa kiusaajan puoliso ja lapset mukana ja menisin juttelemaan, että muistatko sen tilanteen v. 86 kun teit/sanoit näin. Mitä oikein ajattelit? Ymmärsitkö, miten pahan olon aiheutit minulle? Entä se kun vuonna 87 teit tämän ja tämän jutun? Ymmärrätkö vieläkään katua?
En tiedä, olisiko tuo fiksua, mutta mussa eläisi pieni kostonhalu.
TIetysti riippuu, mikä on ko. kotiseutu.Itse koitin jokin aika sitten asua kotiseudullani espoossa, ja ihan kauheaa oli. Samat nousukkaat materialistit ja koulukiusaajat ne siellä edellään hengaili. Onneksi muutin takaisin Helsingin puolelle.Nyt voi taas hengittää rauhassa ja katsoa tulevaisuuteen toiveikkain mielin.
Tuttua on. Onnettomuudekseni lapsuuden kotikuntani on Helsinki, eikä niitä ahdistusta aiheuttavia naamoja päässyt pakoon edes vanhoja kulmia välttelemällä vaan tuolla noita tulee päivittäin vastaan milloin missäkin. Edes muutto naapurikunnan puolelle ei auttanut, kun stadissa joutuu silti asioimaan. Ainoa keino pk-seudulla kasvaneelle päästä lapsuuden traumoista eroon lieneekin tiukka eristäytyminen johonkin syrjäiseen lähiöön tai muutto ja elämän keskittäminen Hämeenlinnaa pohjoisempaan kapunkiin tai ulkomaille.
Kyllä se ahdistus voi ohikin mennä.
Minua ahdisti pahasti muuttaa kotipaikkakunnalle. Me vielä rakennettiin suhteellisen keskelle keskustaa ja olo oli kuin apinalla Korkeasaaressa: porukka laukkasi ohi ja katseli kaikkea mitä me tehtiin, sitten ne jakoivat havaintonsa keskenään s-marketissa tai abc:n baarissa ja soittivat päälle mietintänsä tulokset appiukolle, joka sittenk ertoi naureskellen meille. Me oltiin yleinen ja tunnettu sirkushuvi, mutta itse ei tunnettu ohikulkevaa väkeä edes ulkonäöltä kuin pari lähintä naapuria.
Mutta se menee kuulkaa ohi. Kumipallo nenään vaan ja hymy naamalle, ja jatkaa elämäänsä, niin aikanaan sen uutuusarvo vähenee. Pienten kylien juorurinkien hyvä puoli on se, että vaikka ne kiinnostuvat kovasti mistä vaan, kiinnostus myös menee aikanaan ohi. Sitten ne juoruavat taas jostakusta muusta ja sinä voit elää elämääsi ihan niin kuin huvittaa.
Kiitos 8 hienosta viestistä, näinhän se on, että asiat voi kohdata myös aikuisena, suurentelematta menneitä. Ja 12, nyt nauratti. :)
Minulla on kuitenkin yksi huoli vähemmän; ei tarvitse peitellä enää ahdistusta siitä että muutan. Kerroin nimittäin tästä veljelle joka kertoi vaimolleen joka kertoi kaikille, siis aivan kaikille, ja nyt sain faceen viestin tuttavan pikkusiskolta (joka muutti sinne muualta vuosi sitten), että hei, tervetuloa, kuulin että ahdistaa, ei hätää, niin meitä muitakin ahdistaa. Että näin. :)
ap.