maailman onnellisin mummi saa pian vieraakseen ihanan 3-kuukautisen joka teki tasta kesasta ikimuistoisen,aiti ja isa saavat viettaa vapaaillan...
Kommentit (17)
aika iso perhe varmaan, jos jo 3kk vauva-ajan jälkeen kaipaa vapaailtaa, ei siis ainakaan perheen esikoinen kyseessä.
Kyllä meilläkin " jo" esikoinen oli eka kerran suurin piirtein saman ikäisenä mummolassa.
Meilläkin oli eka juhlailta mieheni kanssa kun lapsi oli 3kk ja äitini hoiti pientä. Se oli ihanaa. Se että sai viettää illan kavereiden kanssa viiniä hörppien, että vauva oli hyvissä käsissä hoidossa ja että pääsi vihdoinkin tanssimaan ilman isoa masua. :)
Käymme edelleenkin 6 krt vuodessa huvittelemassa ja lapsi on mummillaan. Lapsi nyt jo 5v eikä ole traumoja saanut vaikka on mummilla yökylässä joka toinen kuukausi.
ehkä edustan jotain vähemmistöä, kun tuntuu että monikin voi jättää ihan estoitta vauvansa kenelle vaan hoidettavaksi eikä tunnu missään. Kyllä joitakin asioita voi ihmetellä ilman että tuntisi kateutta.
enkä ymmärrä, mistä tämä kateus tähän taas tempaistiin. Itse en olisi missään tapauksessa jättänyt tuonikäistä kenellekään, vaikka olisi hoitajia tarjoutunut. Joten kateellinen en todellakaan ole. Jokainen toki tavallaan, tuollainen ajatus sattuu vain olemaan itselle ja kaikille ystävilleni täysin vierasta.
pienen vauvan kanssa kaikki illat ovat kyllä useimmiten ihan vapaa-iltoja, vaikka sitä ei siinä vaiheessa tajua, vaan vasta sitten kun lapsia on useampia.
Minä saatoin jättää hyvillä mielin äidilleni kolme kuukautisen kun tiesin että on taatusti hyvässä hoidossa.
Meillä oli ennen lapsen syntymää ollut hyvin vilkas seuraelämä ja tiedätkö että hauskaa voi pitää ilman örvellystäkin? Oli ihanaa päästä kotoa pitkästä aikaa kaupungin hulinaan. Tanssitaan, jutellaan, nauretaan ja valvotaan.
Mitä pahaa siinä voi olla? Ei kaikkia voi suoralta kädeltä tuomita " huonoiksi äideiksi" jos käy joka toinen kuukausi tuulettumassa niinkuin minä teen. :)
Nuo nipottajat on ihan outoja. Ei kolmikuinen ole vastasyntynyt!
enkä ymmärrä sitäkään, mistä tämä hyvä äiti tai huono äiti tähän myöskin vedettiin? Äiti kai voi olla huono vaikka olisi aina lapsensa kanssa tai päinvastoin, se ei tähän keskusteluun nyt liity mitenkään.
on hienoa, että lapsella on välittävät isovanhemmat, sehän on tärkeintä. Ja toki jokainen vanhempi kaipaa joskus vapaatakin.
Ehkäpä joku voi ymmärtää minuakin, minun vinkkelistäni, olen ollut äiti sentään jo kohta 15 vuotta ja minulla on lukuisia ystäviä ja tuttavia. Koskaan en ole kuitenkaan kuullut moisesta käytännöstä, vasta täältä palstalta olen lukenut, että pieniä vauvoja laitetaan jonnekin hoitoon. Siksi se tuntuu itselle niin vieraalta. t. en muista nyt mikä numero
Jätin vauvani kuukauden vanhana muutamaksi tunniksi lapsettomalle siskolleni hoitoon ja pari kuukautta vanhana vielä pitemmäksi aikaa miehen lapsettomalle veljelle ja vaimolle, eikä pelottanut yhtään, etteivätkö he osaisi hoitaa vauvaani. Jos on ihan terve vauva, niin ei sitä nyt niin hankala ole hoitaa. Olivat muutenkin paljon tekemisissä vauvan kanssa ja annoin kyllä tarkat ohjeet.
sitten minun vauva-aikojen, sillä hän on onnistunut niitä päivittämään vuosien varrella sisarusteni vauvojen kanssa (10 vauvaa). Mitä hirveetä virhettä vois mummo tehdä vauvalle, jos on selkeet ohjeet annettu (anna maitoa niin ja niin usein, vaihda vaippa kun on tarvis jne)?
Kuulun itsekin niihin mummeihin jotka onneksi saavat hoitaa lapsenlapsiaan, Meillä on kaksi ihanaa lapsenlasta ja miniäni onneksi luottavat että tiedän milloin syötän,juotan,nukutan ym.
Tiedoksi teille äideille jotka ette anna lapsianne hoitoon meille mummoille,minä ainakin pidän lapsenlapsistani parempaa huolta kuin koskaan omistani!! Hyvin olen hoitanut omani mutta vielä paremmin hoidan nämä pienet!!
Se että antaa lapsensa hoitoon hetkeksi ei tee kenestäkään huonoa äitiä tai isää vaan päinvastoin,ovat osanneet ajatella myös omaa jaksamistaan.
T: 5 lapsen äiti ja 2 lapsenlapsen onnelinen mummi
ja vielä mummius ei aina tarkoita sitä että ikää on paljon,meitä nuoriakin on mummeina
mutta itselläni ja kaikilla ystävilläni on äidit, jotka eivät koskaan missään olosuhteissa suostu lapsiamme hoitamaan.
Sananen tästäkin puolesta: muista noudattaa vanhempien ohjeita, vaikka ne olisivatkin hölmön tuntuisia!!! Meillä toinen mummoista noudattaa ohjeita, toinen ei. Vaikka ne on mitättömän tuntuisia asioita, noudata ohjeita!!!
erään galtsuäitin äiti?