Naamanhoitotuotteista oletteko huomanneet
Tämmöistä olen miettinyt, tuli mieleen kyläpaikan kylppärissä, ja en siis tutkinut mitään kaappeja vaan ihan esillä olevia juttuja kommentoin :D niin että oletteko huomanneet, että mitä hienompia ja kalliimpia naamarasvoja ja muita kosmetiikkatuotteita, niin sitä vanhemman ja rupsahtaneemman näköinen emäntä. Ja missä käytetään tyyliin vain saippuaa ja perusrasvaa, on nuorekkaan ja raikkaan näköinen rouva.
Kommentit (11)
Mitä kaikkea voikaan perustella mutu-fiiliksellä... Eli ne kalliimmat merkkituotteet eivät ole vain turhia, vaan jopa aiheuttavat ryppyjä!
Itse ostan kalliita ja halvempia tuotteita, eniten vaikuttaa se, miten kosteusvoide toimii meikin alla. Siinä on isoja eroja, ja eri vuodenajat vaativat omia tuotteitaan.
Mutta minäpä olenkin vaan tällainen ruttuinen 45v raukka.
Joo, se voi johtua siitä, että parikymppisillä on varaa markettilumeneen ja saippuaan mutta sitten kun palkka ei enää ala millään kakkosella, on varaa hemmotella itseään kalliimmalla kosmetiikallakin.
Hmm, en usko 2 että johtuisi siitä, koska ne raikkaat rouvat ovat (tietääkseni) aina käyttäneet vain saippuaa, oli palkka mikä oli.
Tavallaan pitää paikkansa ja joskus taas ei. Tiedän hehkeäihoisia, jotka käyttävät vain minimaalisesti kosmetiikkaa. Sitten taas minä, niin mun kohdalla et voi kylppärin perusteella päätellä mitä merkkejä naamaani laitan, koska en säilytä kalliita rasvoja kylppärissä.
Ehkä ne jolla vaikka aknearpia ostavat vähän kalliimpia tuotteita kun ajattelevat että niistä on apua. Mulla aina ollut hyvä iho, enkä koskaan ole maksanut naamarasvasta yli 15e. Miksi maksaisin? En tiedä sitten vanhempana (nyt ikää 29v). Ja kyllä sitä rahaa jää joka kuukausi säästöön, että ei ole siitä kysymys.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2013 klo 07:52"]
Tämmöistä olen miettinyt, tuli mieleen kyläpaikan kylppärissä, ja en siis tutkinut mitään kaappeja vaan ihan esillä olevia juttuja kommentoin :D niin että oletteko huomanneet, että mitä hienompia ja kalliimpia naamarasvoja ja muita kosmetiikkatuotteita, niin sitä vanhemman ja rupsahtaneemman näköinen emäntä. Ja missä käytetään tyyliin vain saippuaa ja perusrasvaa, on nuorekkaan ja raikkaan näköinen rouva.
[/quote]
Mutta kumpi on syy ja kumpi seuraus?
Eikö se nyt ole ihan luonnollista, että ne joilla iho ei ole luonnostaan niin hyvä yrittävät helpommin hakea apua vähän kalliimmista tuotteista tehojen toivossa. Ne, ketä on siunattu paremmalla iholla voivat käyttää sitä Erioilia.
Eli oikeastaan se menee niin, että hyvät geenit = halvat tuotteet, huonot geenit = kalliit tuotteet.
Kalleus harvemmin takaa laadukasta naamarasvaa. Ainesosat, kuten "pitkän kehitystyön tuloksena syntyneet antioksidantit", "entsyymit" ja muu hölynpöly ovat tehottomia eivätkä vaikuta käytännössä lainkaan ryppyihin. Siksi viiden euron markettirasva toimii ihan yhtä hyvin kuin sadan euron huijausrasva. Kaikista tehokkain ryppyvoide on aurinkorasva. UV-säteily ja rusketus aiheuttavat ulkoisista rasitteista eniten ryppyjä. Muistan myös nähneeni jossain lehtijutussa tai dokumentissa, että mikäli voiteessa on useampi antioksidantti läsnä, ne haittaavat toistensa toimintaa. Eli yksinkertainen e-vitamiinivoide toimii paremmin kuin Q10-C-vitamiini-A-vitamiini-E-vitamiini -voide.
Toinen syy voi olla se, että ne, joilla on sileä naama, eivät koe tarpeelliseksi törsätä kalliisiin rasvoihin. Jo valmiiksi rupsahtaneet sen sijaan epätoivoisina ostavat niitä kymmenien tai jopa satojen eurojen naamanhoitotuotteita.
Se auttaa kun tietää vähän kemiasta ja biologiasta. Ei tule niin helposti huijatuksi.
Olen muuten huomannut saman. Ei päde toki 100%:sesti, mutta aika usein näin. Mutta vaikea tietää mikä on syy ja mikä seuraus.
Esim. itse olen 39 ja minulla ei ole vielä käytännössä yhtään ryppyjä. En käytä aurinkovoiteita ja pesen naaman oliiviöljysaippualla, en käytä rasvoja kun iho on rasvoittuva muutenkin. Mutta en osaa sanoa onko niin että minulla vaan on perinnöllisesti hyvä ja hitaasti vanheneva iho ja siksi ei ole koskaan tullut halua tarttua ryppyrasvoihin, vai onko tosiaan niin että vähäinen hoito tekee hyvää iholle ja olisin ryppyisempi jos olisin rasvaillut suositusten mukaan.