Oletko katunut joskus, että et hankkinut kolmatta lasta? Tai

Mikäs vika siinä kolmannessa olisi? Neljättäkään en katunut, tietenkään. Kaikki halusimme!

Olen tavallaan katunut. Kun toinen lapsi syntyi, oli koettelemus niin rankka että päätin ettei enää koskaan. Ja hän valvotti ensimmäiset kaksi vuotta joten olin aivan sekopäinen väsymyksestä.

Nyt kun hän on 4, alan olla toipunut tuosta loputtomasta valvomisesta (sitä ennen esikoinen valvotti pari vuotta) ja olisin halunnut vielä yhden lapsen. Mutta ikää on 41 vuotta, molemmat synnytykset erityisen rankkoja ja vauvat valvottavia, joten en enää jaksaisi.

Sääli, yksi olisi vielä hyvin mahtunut meille :)

Olen katunut vain sitä, ettemme hankkineet sitä neljättäkin.

En ole katunut, mutta olen kyllä miettinyt, miten erilaista elämämme olisi jos olisimme tyytyneet vain yhteen lapseen. Mutta tuskin silloin olisin ymmärtänyt olla onnellinen siitä helposta elämästä. Toinen lapsi on kehitysvammainen.

Meillä on kaksi ihanaa lasta ja se riittää meille. Ei olisi enää edes voimia uudelle vauva-ajalle.

olen katunut kolmatta. Kolme teiniä on kalliita, jossain vaiheessa kun lapset olivat pieniä meitä ei oikein enää kutsuttu kylään, kun olimme niin iso lauma ja kulkeminenkin oli vähän hankalaa. Lastenvahdit katosivat kolmannen myötä myös. Lopulta erosimme mieheni kanssa ja kolme alle kouluikäistä yksin oli työleiri. Veikkaan, että mies ei kestänyt enää kun lapsia oli liikaa.

Nuorempi on nyt 7v enkä ole katunut, ettei ole kolmatta lasta. En ole ikinä kolmea lasta ajatellutkaan/halunnutkaan. Kaksi on hyvä määrä meille.

Noh, mun kuopus (eli se toinen) on vasta 2 v eli aikaista sanoa kaduttaako aikanaan. Nyt kuitenkin yhä uudelleen päädyn pohdinnassa siihen, että ei kolmatta meille. Töihin paluun tullessa ajankohtaiseksi tulee erittäin konkreettiseksi se, että elämä ei todellakaan helpotu lapsimäärän kasvaessa, enkä puhu ainoastaan vauva- ja taaperoajasta. Hoitomaksut ovat jo kahden kanssa huikeat, saati kolmen. Jo kahdenkin kanssa työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on haastavaa, mitä se olisikaan kolmannen kanssa! Tähän mennessä ainoa keino, jolla kolmilapsisen perheen elämä onnistuisi jotenkin olisi, että luopuisin omasta työstäni kokonaan (mies ei voi meidän tapauksessa jäädä kotiin, koska elämme hänen palkallaan, koska omat tuloni ovat klassisesti pienet).

Olen joskus katunut sitä, että hankimme kolmannen. Kahden kanssa olisi helppo matkustaa, mahtua autoon, helppo jakaa aikaa ja huomiota. Kolme vaatii jo paljon, ja tuntuu että yksi on aina liikaa :(

En ole katunut hetkeäkään kolmannen lapsen tekemistä, sen sijaan odotan nyt vielä neljättä vaikka sen kolmannen piti olla se "ehdottomasti viimeinen" ;-)

Tunnistan kyllä noita samoja negatiivisia puolia mitä edellä on tullut, kyllä siinä vaan on tietynlainen "kynnys" onko lapsia kaksi vai enemmän. Lapsenvahdit kaikkosivat meiltäkin, kun kolmas syntyi, eikä ole oikein ketään sellaista, jolle voisi kuvitellakaan vievänsä koko lauman kerralla hoitoon. Kyläreissut ovat myös kummasti harventuneet, toisaalta enpä nyt tiedä onko pienten lasten kanssa niin kovin kiva kyläilläkään, mieluummin kutsun ihmisiä meille.

Tarhamaksuissa muuten tulee jo kolmannesta sen verran reilu alennus, että ei ole juuri sen enempää kuin kahden lapsen maksu. Meillä ei tosin ole vielä ollut kolmea yhtäaikaa hoidossa ja ennenkuin tuleekaan ajankohtaiseksi, niin taitavat jo isoimmat ehtiä kouluun. Meillä on lapsia ns. kaksi paria, 5- ja 6-vuotiaat ja nyt 1-vuotias+ kevätpuolella syntyy sitten se neljäs mikäli kaikki menee hyvin. Siitä olen kyllä tyytyväinen, että ensimmäisten kahden jälkeen tuli tuo reilumpi väli, nyt noista isommista on jo kovasti apuakin+ leikkivät jo paljon keskenään ja kavereiden kanssa.

En halua ottaa riskiä siitä, että kolmas olisi jotenkin kehitysvammainen. Mulla on kaksi tervettä lasta ja ikää mittarissa jo 38 vuotta. Riskit muun perheen kannalta (vammaisen lapsen myötä menetettäisiin nykyinen helppo elämä) ja oman korkean iän vuoksi olisi mun mielestä liian suuret. En edes harkitse kolmatta. Olen onnellinen näistä kahdesta :-)

Ihanaa että on vain 2 lasta!

Nyt kun molemmat ovat murkkuja niin olemme molemmat mies ja minä onnellisia ettei tullut tehtyä enempää lapsia ;) Täysin oikea päätös! Näistä kahdesta kun selviämme ja saamme heistä edes jotenkin kunnollisia ihmisiä...

Itsellä kaksi lasta, enkä halua kolmatta. Meillä on molemmilla työt, joten tuntuu että huomion ja ajan jakaminen kolmelle olisi vaikeaa. Haluan panostaa lapsiini kunnolla ja siksi kaksi on meidän määrä.

Olen iloinen siitä, etten ole hankkinut yhtään lasta. Elämän helppous ja tyydyttävyys nykyisellään on täälläkin vaikuttimena.