Sukupuolisen elämäni vaiheet

Kiinnostuin tytöistä jollakin asteella n.14-vuotiaana, mutta en niin paljon, että olisin uskaltanut tai halunnut ottaa aktiivisesti kontaktia. Samoja aikoja aloitin myös itsetyydytyksen. Kirkkain ei-intiimi muistoni tuolta vuodelta on se, kun samanikäinen tyttö kuvaili minua kauniisti koululuokassa, jonkun eläinkuvan pohjalta. Siinä oli muistaakseni hevosen kuva, ja luokkalaisten piti keksiä jotakin sanottavaa toisistaan niiden kuvien pohjalta.

15-16-vuotiaana minulla oli jo netti kovasti käytössä ja sain nettityttöystävän edesmenneen chat-palvelun kautta. Soittelimme ja tekstailimme myös paljon, ja lähetin hänelle kerran hellittelevän tekstiviestinkin. Se oli varmaan korkein kanssakäymisen aste siinä vaiheessa. Valitettavasti olin aika lapsellinen ja/tai sosiaalisesti kehittymätön, enkä loppujen lopuksi hirveästi perustanut tästä tytöstä siihen aikaan, vaikka hän oli täysillä ihastunut minuun ja suunnittelimme tapaamista myös. Lopulta hän suuttuikin minulle, koska en kuulemma huomioinut hänen soittojaan. Meillä oli myös alkeellista nettiseksin tapaista toimintaa, jota rajoitti varmasti molempien kokemattomuus ja tietotason puutteet.

17-vuotiaana olin sairaalassa ja juttelin ikäiselleni tytölle. Se oli todella vaikea vaihe elämässäni ja myös ensimmäinen kerta kun hakeuduin aktiivisesti juttelemaan oudon sukupuolen edustajalle. Tämä toistuikin monta kertaa muutaman vuorokauden aikana, enkä ainakaan tietoisesti nähnyt tätä silloin minkäänlaisena pariutumistoimintana, vaan ehkä enemmänkin etsin jonkinlaista turvaa. Viimeisenä iltana hän torppasi keskusteluyritykseni kiireisenä ja oli hävinnyt mysteerisesti seuraavana päivänä. Oletuksena karkaaminen.

Meni pari vuotta ilman nettiä ja 19-vuotiaana aloitin taas nettihommat, sillä kertaa paljon tarkoitushakuisemmin ja tietoisempana omista tarpeista ja haluista. Tämä johti pitkään pettymyssarjaan, kun minulle aukeni hiljalleen, ettei yksinäinen poika/mies ole mikään harvinainen saalis kenellekkään, että kiltteydellä ei pääse kauas ja että maailma on iso paikka, varsinkin naisille. Aloin myöskin katsoa pornoa vasta aikuisena, alle 20-vuotiaana. Treenailin myös tunne-elämääni turvallisen anonyymisti erilaisissa chateissä, juttelemalla ja pikaihastumalla useisiin eri tyttöihin kirjoittelun perusteella. Tällä tavalla saatoin välttyä noloilta live-elämän kasvukokemuksilta. Kirjoittelin usein myös pitkäaikaisille mesetutuille, ja sain siirrettyä patoutuneiden tunteiden kuormaa livauttamalla rivien väliin joitakin tunnepitoisempia juttuja, jotka kuitenkin pystyisi tarvittaessa selittämään huumoriksi. Tuollaisesta mahdollisuudesta sain nauttia n.25-vuotiaaksi asti, kunnes nämä kontakti alkoivat kuivua kasaan.

Yli 20-vuotiaana olin jo jollain tavalla katkeroitunut ja tietyllä tavalla impulsiivinen. Käyttäydyin usein välinpitämättömästi tai eksentrisesti minua kohtaan kiinnostusta osoittaneita tyttöjä kohtaan, tai pakenin seuraa omaan yksinäisyyteeni. Pitkä yksinolo ei ollut auttanut kehittämään sosiaalisia taitojani, enkä osannut käyttää näitä tilaisuuksia hyväksi. Noita aikoja myös ikään kuin tulin kaapista heterona; se oli tuntunut hävettävältä asialta.

22-vuotiaana kaikki meni sitten pikakelauksella eteenpäin, niin että pääsin koskettelemaan ja suutelemaan alle 18-vuotiasta neitoa, ja seksikin olisi varmaan tullut kysymykseen, mutta tuossa vaiheessa olin jo todella katkeroitunut, patoutunut ja hämmentynyt. Häpesin myös itseäni ja pidin tätäkin läheisyyttä enemmän miehuuskokeena ja haasteena, eikä kiihottumisesta ollut juurikaan tietoa. Myöhemmin, vuosien vieriessä, tuokin kokemus tuntuu suorastaan epätodelliselta ja mietin oliko se vain unta.

23-vuotiaana minulla oli pari lyhytaikaista etäkiinnostunutta ja jälkeenpäin ajatellen toisen kanssa olisimme voineet olla seksuaalisesti yhteensopivia, mutta pieni välimatka, odotus ja empiminen johti sitten siihen, että toiset korjasivat nuokin tytöt suhteeseen.

Sen jälkeen olen tanssinut yhdet hitaat, mutta mitään muuta ei ole tapahtunut. Koko tämän ajan olen joutunut miettimään ja heijastelemaan asioita vain 'peilin kautta' eli itsekseni, koska tilaisuutta oppia itsestäni toisten ihmisten kautta ei ole ollut. N.21-vuotiaana suurpiirteiset seksifantasiat vaihtuivat pysyvästi (tosin muistan jo 15-vuotiaana maanneeni yöllä sängyssä ja miettineeni seuran, siis ei seksin, olevan mukava asia) romanttisiin ja hempeisiin fantasioihin, ja huomasin myös voivani saada melko voimakkaan erektion noiden sinänsä viattomien lällyfantasioiden kautta. En tiedä miksi; oliko seksuaalisuuteni ehkä jotenkin kanavoitunut vähemmän arkaluontoisiin asioihin kuin oikeaan seksiin sinänsä.

Olen myös välillä pelännyt vanhentuneeni ennenaikaisesti ja terveyteni romahtaneen, koska erotiikka ja muu tavallinen fantasiointi ei ole kiihottanut minua yhtään varsin moneen vuoteen. Erotiikalle masturboinnista on tullut vain rutiini ja tapa, ikään kuin jäänteenä sellaiselta ajalta, jolloin se vielä toimi kohtalaisesti. Naisen vartalo ja olemus yksityiskohtineen kiinnostaa edelleen esteettisesti, mutta kyse on enemmän jonkinlaisesta uteliaisuuden tyydyttämisestä.

Tuntuu että tarvitsisin hyvin herkän ja tunteellisen, ehkä vähän lapsenmielisen tyttöystävän, jotta kehitystasomme ja persoonallisuudet kohtaisivat. En tiedä ovatko tunteeni normaaleja, vai onko niissä jotakin patologista ja johtuuko jokin nyt mahdollisesti siitä, että kokemattomuuteni takia en ole päässyt kehittymään rauhassa aikuisten naisten edellyttämälle jyystöasteelle, joka on minimivaatimus yhden yön suhteille ja myös monien parisuhteiden aloittamiselle.

Haluaisin kai pystyä tuntemaan itseni jotenkin sisäsyntyisesti 'kauniiksi' ja miellyttäväksi, kuten naiset voivat, ja täten suggeroida niitä helliä tunteita vastapuolessa, sen sijaan että pitäisi ottaa se miehelle kuuluva perinteinen pahisrooli ja kulkea ohuella nuoralla, mitä tulee tunteiden näyttämiseen. Homoseksuaalisessa kanssakäymisessä voi jotenkin toteutua yksi puoli, mikä naisen kanssa harvoin toteutuu, eli puhdas lihallinen arvostus ja kiintymys ilman utilitaristisia taustavaikuttajia, mutta en ole kuitenkaan miehiin päin kallellaan. Ja vaikka olisinkin, niin ongelmaksi muodostuisi ko.yhteisöä hallitseva pinnallisuus ja eläimellisyys, jolloin tunnepuoli jäisi todella vajaaksi. Naisella taas on periaatteessa kyky sitoutua mieheen ja heikkoudet tulevat enemmän passiivisuudesta kuin junttimaisuudesta ja kovakouraisuudesta. Olen joskus masturboinut muistellen aluksi miesten antamia kehuja, ja siitä tuleva itseluottamuksen kohotus on sitten kantanut sen verran, että olen siirtänyt aina lopulta ajatukseni naispuoliseen kohteeseen, jolta en voi realistisesti kuvitella saavani sen suurempaa validaatiota, mutta muutakaan olentoa en tiedä.

 On vain vaikea uskoa, että sellaista ihmistä löytyy, joka voi sellaista rauhaa antaa. Varsinkin kun niitä vääriäkään ei saa juuri ikinä platonisille kahvitreffeille. No ainakin on perhe mille soitella ja lemmikit, joita voi hoitaa.