Miehesi tunnustaa kännisen syrjähypyn. Annatko anteeksi?
Ja miksi annat tai et. Minä annan mutta olen myös suuresti harmissani että kertoi. Helpointa olisi jos en tietäisi koska avioliiton haluan kestävän kuitenkin. Helpompi olla käymättä läpi pettämisen aiheuttamaa tuskaa.
Kommentit (13)
En anna anteeksi. Se känni on siinä melkeinpä pahempi juttu kuin se pettäminen. En huoli miestä, joka juo itsensä känniin, varsinkaan sellaiseen ettei hallitse omia tekojaan.
Minäkään en haluaisi tietää, jos katuisi kovasti eikä tekisi sitä uudelleen. Mutta jos menisi kertomaan, niin oisin todella pettynyt ja vihainen. Riippuu toki myös siitä, kenen kanssa oisi pettänyt ja kuinka moni tietää jne... Veikkaan, että yksi kerta ei meidän suhdetta kaataisi, mutta luottamusta saisi kyllä jonkun aikaa keräillä.
Aloitusviestissä tuli jo se järkevin tapa ilmi, jos siis on muuten kestävä ja hyvä liitto.
Ottakaa ilo irti elämästä ja vaatikaa samat oikeudet itsellenne jos mies kerran tunnustaa syrjähypyt.
Sitten kun tunnustaa itsekin samanlaisen tapauksen (kannattaisi kokeilla vaikka itse ei olisi vieraissa käynytkään) niin näkee miten mies siihen suhtautuu.
Jos se on sen mielestä maailmanloppu ja suhde on ohi, niin onhan se valaisevaa, kummallekin osapuolelle.
Ja saapahan äijä opetuksen. :)
Jos "syrjähypyn" jälkeen mies meinaa lopettaa suhteen niin siinä vaiheessa olis tietty hyvä paljastaa jäynä. Tai jos meinaa käydä väkivaltaiseksi... Mutta jos se on vaan maassa ja olo tuntuu kurjalta saatuaan nähdä mitalin kääntöpuolen, niin saattaa lopettaa itse vieraissa hyppimisen nähtyään mitä myllerrystä se aiheuttaa.
Ts. sen tunnustaminen. Eli kaipa mun mielipide on pähkinänkuoressa niin että kannattaisi sopia pelisäännöt joita kumpikin pystyy noudattamaan.
Eli onko niin avoin suhde että voiko käydä vieraissa - ja että kerrotaanko niistä puolisolle vai pidetäänkö salassa ja annetaan puolisonkin olla onnellinen ja nauttia asian hyvistä puolista, hyvä tuuli piristävän seikkailun jälkeen jne.
Luulis olevan aika yleistä, varsinkin kulissiavioliitoissa ja lasten takia yhdessäolijoille..?
Tuo kuulostaa jo siltä että olet lähes masokisti kun jaksat miehesi kanssa... suosittelen hommaamaan itsellesi vastaavasti muuta elämää "liiton" ulkopuolelta. Tosin tuollaiset pelimiesäijät voivat olla myös yllättävän mustasukkaisia ja väkivaltaisia.
Itse ainakin tunnen yhden tapauksen lähipiiristä.
En usko, että antaisin anteeksi. Luultavasti 1% mahdollisuus olisi, että antaisin anteeksi. "perustelut" pitäisi olla todella kovat. Jos kaverit vaikkapa olisivat juottaneet melkein tiedottamaan tilaan ja hommanneet paikalle jonkun naisen jne... Pitäisi olla todella tahantonta ja ymmärrystila sitä luokkaa....
Jos jostain syystä antaisin anteeksi ei kyllä pääsisi enää ikinä baariin, muiden kuin sellaisten ihmisten kanssa joihin luottaisin 100%. Tulisi muutenkin miehen elämästä luultavasti aika vaikeaa...
Tosin en usko, että oma mieheni minua pettäisi. Siksi varmasti järkytys olisi todella suuri.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 16:17"]
Olisi se parempi tietää/kuulla häneltä itseltään, niin olisi syystä kieltää kännireissut.
Aavistelen, että mies pettänyt useastikkin (viimeksi viikonloppuna) sillä koskaan ei sanallakaan kerro missä ollut, kenen kanssa... kun ei muka muista illasta mitään ja tulee aamusta kotiin (ei muka tiedä missä ollut ja mistä tulee).
Myöhemmin kuulen että muut ovat poistuneet paikalta aikaisin illasta, mutta mies jäänyt vielä viihtelle... Kuitteja ei muka ole näyttää todisteeksi missä ollut tai luottokorttilaskua ei suostu näyttämään.
Vaikka pettäminen on sinänsä selvää, niin minulta puuttuu kaikki todisteet jotta voisin olla vihainen. Ja mies on sellainen, että vaikka olisin hänen seurassaan niin puristelee muiden naisten pehvoja.
Ja on kertonut, kuinka aina petti ex:äänsä kenen kanssa tahansa.
[/quote] mihis koira karvoistaan pääsee. Mitä todisteita nyt enää tarviit..
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 16:02"]
Ja miksi annat tai et. Minä annan mutta olen myös suuresti harmissani että kertoi. Helpointa olisi jos en tietäisi koska avioliiton haluan kestävän kuitenkin. Helpompi olla käymättä läpi pettämisen aiheuttamaa tuskaa.
[/quote]
Mä antaisin anteeksi, enkä välttämättä siitä niin isoa tuskaakaan tuntisi. Antaisin sen jälkeen myös itselleni anteeksi vastaavat lipsahdukset. Ja ei, niitä ei ole tapahtunut aiemmin.
[quote author="Vierailija" time="20.08.2013 klo 16:28"]
Aloitusviestissä tuli jo se järkevin tapa ilmi, jos siis on muuten kestävä ja hyvä liitto.
Ottakaa ilo irti elämästä ja vaatikaa samat oikeudet itsellenne jos mies kerran tunnustaa syrjähypyt.
Sitten kun tunnustaa itsekin samanlaisen tapauksen (kannattaisi kokeilla vaikka itse ei olisi vieraissa käynytkään) niin näkee miten mies siihen suhtautuu.
Jos se on sen mielestä maailmanloppu ja suhde on ohi, niin onhan se valaisevaa, kummallekin osapuolelle.
Ja saapahan äijä opetuksen. :)
Jos "syrjähypyn" jälkeen mies meinaa lopettaa suhteen niin siinä vaiheessa olis tietty hyvä paljastaa jäynä. Tai jos meinaa käydä väkivaltaiseksi... Mutta jos se on vaan maassa ja olo tuntuu kurjalta saatuaan nähdä mitalin kääntöpuolen, niin saattaa lopettaa itse vieraissa hyppimisen nähtyään mitä myllerrystä se aiheuttaa.
Ts. sen tunnustaminen. Eli kaipa mun mielipide on pähkinänkuoressa niin että kannattaisi sopia pelisäännöt joita kumpikin pystyy noudattamaan.
Eli onko niin avoin suhde että voiko käydä vieraissa - ja että kerrotaanko niistä puolisolle vai pidetäänkö salassa ja annetaan puolisonkin olla onnellinen ja nauttia asian hyvistä puolista, hyvä tuuli piristävän seikkailun jälkeen jne.
Luulis olevan aika yleistä, varsinkin kulissiavioliitoissa ja lasten takia yhdessäolijoille..?
[/quote]
Tuo on kyllä erittäin kaukana järkevästä toiminnasta ja kestävästä ja hyvästä liitosta!
Mitä hemmetin teinimeininkiä sinä suosittelet, kostamaan ja nokittelemaan ja "antamaan takaisin"???
Aikuiset ihmiset tietävät kyllä, miltä petos toisesta tuntuu - JOS ovat siis aikuisia ja kykeneviä empatiaan ja rakkauteen. Ei siihen mitään "ähäkutti, mä vaan huijasin" -teattereita tarvita.
Elämä ei ole Salattuja elämiä, ei ainakaan pitäisi olla. Asioista pitää voida puhua suoraan ja kertoa, miltä pettäminen tuntuu - ja ymmärtää toisen loukkaantuminen ilman sen kummempia kostoteattereitakaan.
Toinen asia on sitten se, mitä pariskunta sopii keskenään siitä, saako syrjäsuhteita olla vai ei. Kukin päättäköön itse, kunhan se sopiminen on yhteisen tahdon ilmaus eikä tulosta painostuksesta.
Riippuu asianhaaroista. Missä määrin katuu, ja loppuvatko känniset baarireissut sitten siihen vai yrittääkö samaa uudestaan.
Aikalainen kriisihän se olisi, mutta kun ollaan oltu yhdessä jo 27 vuotta, niin ei sitä kovin helpolla toiselle kenkää anna.
En minäkään haluaisi tietää, mutta avioliittomme ei siihen päättyisi. Ei meillä siitä varmaan syntyisi edes isompaa keskustelua, kun kriisinä se olisi aika pieni. Voisi tapahtua toisinkin päin, meillä on molemmilla sama sopimus.
Kyllä siitä kriisi tulisi ja ilman minua olisi turha baariin hetkeen pyytää. Luulen, että antaisin kuitenkin anteeksi, muuten meillä sujuu yhteiselo suht leppoisasti enkä haluaisi rikkoa perhettä yhden harha-askeleen takia. Toinen kerta tekisi jo tiukkaa... Itse olen flirttaillut, tanssinut ja jopa suukotellut toista kännissä, osasta mies tietää, osasta ei.
Anteeksi annan aina, mutta eriasia pystynkö unohtamaan.
Känni ei ole mikään syy pettämiselle. Jos ei pärjää kännissä itsensä kanssa, niin sitten pitää lopettaa ryyppääminen. Onneksi valitsin miehen, joka osaa käyttäytyä humalassakin, eikä juo humalanhakuisesti.