Hei kaikki karppaajat
Oletteko laihtuneet, kun siirryitte karppaukseen? Aloin reilu viikko sitten karppata ajatuksena, josko siinä ohessa vähän painokin putoaisi. No, paino on tiukasti ennallaan. Voiko karppauksella todella myös laihtua? Vai onko kysymys vain elämäntavasta?
Jos joku jaksaisi naputella päivän ruokailunsa olisin kiitollinen.
Kommentit (12)
Menkat kyllä ois tulollaan tällä viikolla.
En ole syönnyt sokeria, jauhoja, riisiä, pastaa...
Oon syönnyt lihaa, kalaa, kanaa, kasviksia, juustoa...
Käytättekö ruisleipää? Jotkut sanoo käyttävänsä, jotkut ei. Kumpi oli parempi.
Mieheni on samalla ruualla kuin minä laihtunut viikossa 2kg. Siksi vähän ihmettelin, kun minun painoni pysyy samassa.
Tosin miehelleni muutos on ollut suurempi. Hän on töissä syönnyt pullaa, viinereitä sun muuta kahvin kanssa parikin kertaa päivässä ja nyt toki nekin kaikki ovat jääneet. Itse en ole herkkuja aikaisemminkaan kovin paljoa syönyt. Mitä nyt karkkia pikkuisen. Mutta nyt olen siis tietenkin ollut ilman.
Älä suotta vertaa mieheesi.
Ja tuloillaan olevat menkat vaikuttavat ainakin minulla aina.
Aamupalaksi: munakasta, johon sekaan juustoa, karppikaakaota (teki mieli makeaa, eli punaista maitoa ja siihen rkl extran tummaa kaakaota), 1dl mansikka-vadelmarahkaa, jota jäi eiliseltä. (rahkassa ei lisättyä sokeria lainkaan, pelkästään marjoja, maitorahkaa ja kermaa)
Lounaaksi tänään: hmmm-piti oikein käydä jääkaapilla kurkkimassa mitä löytyisi... Teemme varmaan kanakastiketta ja riisiä, joten minä korvaan riisini kukkakaali-kesäkurpitsahöystöllä, jota toki muukin perhe syö lisukkeena.
Välipalaksi jos tulee nälkä: puolikas omppo (lapselle pitää kuitenkin kuoria sellaista herkkua), raejuustoa tai lehtileipää. Tai pari palaa guyanan herkullista tummaa pähkinä suklaata- namskis on vähähiilarista ja niin herkkua.
Iltapalaksi: Esim: luomuviiliä, tonnari-muna-fetasalaattia, raejuusto-ompposalaattia (jos en näitä välipalalla syönyt), juustoja, lehtileipää tai mitä mieleen pälkähtää.
Illallinen jää meillä viikonloppuisin usein väliin, kun lounaskin syödään pari tuntia myöhempään. Viikolla syön lounaana jotain salaattia ja päivällisenä sitten lämpimän perheen yhteisen aterian. Salaattiaineksina hyviä on mm: vesimeloni (poistaa nesteitä), kurkku (poistaa myös nesteitä), tomaatti, feta, raejuusto, mozzarella, salaatti, tonnari, kylmäsavulohi, kananmunat jne....
painareissa heti ekalla viikolla -2kg ja seuraavat viikot -0,5-1kg...
Minulla nousee ennen menkkoja paino pari kiloa. Ruisleipä riippuu todellakin karppaussuunnastasi ja päivän muista hiilareistasi. Itse sallin itselleni yhden näistä: Uotilan ruisleivän pala, omena tai 4 palaa tummaa suklaata.
Jos haluaa rankempaa laihdutusta, ei sitä ruisleipääkään kannata silloin mässäillä.
Vierailija:
Menkat kyllä ois tulollaan tällä viikolla.
En ole syönnyt sokeria, jauhoja, riisiä, pastaa...
Oon syönnyt lihaa, kalaa, kanaa, kasviksia, juustoa...Käytättekö ruisleipää? Jotkut sanoo käyttävänsä, jotkut ei. Kumpi oli parempi.
vaan jatkan uusin voimin uuteen viikkoon. Olisi toki vaan ollut kiva, jos minultakin olisi paino edes hitusen pudonnut.
Kiitos seiskalle päivän ruokailuistasi. Näytti hyvältä ;)
Aamupala: Maustamatonta jogurttia (Fage) ja hitunen sokeritonta hilloa. Pari tomaattia ja muutama siivu juustoa.
Lounas: Fetasalaattia iso annos ja pari palaa tummaa suklaata.
Välipala: Tomaattia, kurkkua, muutama siivu metwurstia ja kinkkua.
Päivällinen: Kasvisjauhelihalaatikko (siis kasviksia, jauhelihaa, loraus kermaa, päälle juustoa ja uuniin 20min.) ja vihreää salaattia.
Iltapala: (jos jaksan :D) Raejuustoa ja tonnikalaa.
Mulla on 7 viikon tuloksena vasta -4,5 kg mutta vyötärä -5cm. Housut pyörii jalassa ja selluliitti on silinnyt =)
jos on parempi olo, sekin riittää alkuun. Mutta tarkista syömiäsi hiilareita ajan myötä, jos paino ei ala tippua.
Miten olet karpannut? Entä millaiset lähtöpainot ja onko ehkä menksut tuloillaan?
Viikossa pitäisi lähteä heti ne nesteet, eli 1-5kg.