Miten reippaasta ja sosiaalisesta lapsesta kasvaa ujo ja sulkeutunut aikuinen?

Liikaa paskaa niskaan, uskoisin. Liikaa lannistamisia, kiusaamista tms, kyllähän siinä vahvinkin lannistuu.

itse olin liian reipas ja sanoin kaikille mitä sattui päähän tulemaan, en miettinyt pätkääkään tekemisiä, ja sitten kun älliä tuli lisää luenne muuttui kun jäin pohtimaan vanhoja asioita, mitä muut aattelee mistäkin, ja  sitten vetäydin ja aloin jännittää kaikkea. Muistaakseni 3-5 luokkien aikana luonne muuttui täysin.

Ei  minulla mitään traumaattista ollut tai en ainakaan muista, ainut että taisin tajuta että ihmiset puhuvat seläntakana, muistan tapaukset että olisin kuullut kuinka kaksi kaveria puhui jostain en ollut varma kenestä ja aloin pohtimaan etteivät puhuneet minusta jne...

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 22:17"]

itse olin liian reipas ja sanoin kaikille mitä sattui päähän tulemaan, en miettinyt pätkääkään tekemisiä, ja sitten kun älliä tuli lisää luenne muuttui kun jäin pohtimaan vanhoja asioita, mitä muut aattelee mistäkin, ja  sitten vetäydin ja aloin jännittää kaikkea. Muistaakseni 3-5 luokkien aikana luonne muuttui täysin.

Ei  minulla mitään traumaattista ollut tai en ainakaan muista, ainut että taisin tajuta että ihmiset puhuvat seläntakana, muistan tapaukset että olisin kuullut kuinka kaksi kaveria puhui jostain en ollut varma kenestä ja aloin pohtimaan etteivät puhuneet minusta jne...

[/quote]

Minulla on ollut samanlaista. Lapsena puhetta riitti, mutta jonkinlainen suodatus puuttui päästä. En oikein tajunnut, mikä oli noloa ja mikä ei ollut soveliasta ja höpöttelin kaikenlaista. Jossain vaiheessa aloin tajuamaan miten ihmiset puhuu toisista paskaa selän takana, vaikka kasvokkain oltaisi muka hyvissäkin väleissä. Nykyään on jotenkin vaikeaa luottaa keneenkään.

Minä olen ollut myös samanlainen. Siis reipas ja puhelias lapsi. Olin vielä ala-asteen loppupuolellakin. Sitten tuli lama, vanhemmat joutuivat työttömiksi, masentuivat, jouduttiin muuttaa pieneen luukkuun iso perhe asumaan, oli sairautta jne jne... Sitten olinkin varmaan masentunut aina aikuisikään saakka, kunnes osasin itse hakea apua. Ja olen ujo ja arka aikuinen, jonka on vaikea saada kavereita, enkä oikein osaa olla sosiaalisissa tilanteissa.

Mä olin lapsena pelokas ja ujo ja olen sitä jollain tapaa myös aikuisena. Lapseni (5v) on minun vastakohtani - puhelias ja reipas, ihanan sosiaalinen. Olenkin miettinyt, miten nuo ominaisuudet saisi pysymään aikuiseksi asti, voinko jotenkin itse siihen vaikuttaa, siksi tämä olikin mielestäni mielenkiintoinen avaus ja olisi kivaa, jos laittaisitte enemmän kokemuksia, mitkä asiat voivat vaikuttaa. Elämä epäsosiaalisena ei nimittäin ole millään tapaa minusta mukavaa, päinvastoin.

Minäkin olin todella reipas ja puhelias lapsi, suorastaan johtohahmo jossakin vaiheessa. Olin aika "estoton" jutuissani, eli en tosiaan miettinyt mitä sanoin. Joskus ehkä 3 lk. alkoivat luokkatoverini osoittaa paheksuntaa juttujani kohtaan, ja samaan aikaan jäin vähän porukoista (minua ei kiusattu, mutta en ollut kenellekään tärkeä kaveri), luokan pojat eivät pyytäneet minua "kimppaan" niinkuin muita tyttöjä pyydettiin, ja sitten tajusin itsekin, että juttuni ja käytökseni oli jotenkin noloa jos ei nyt suorastaan sopimatonta... Ehkä ongelmani oli se, että olin seurallinen, mutta sosiaalisesti aika kömpelö.

Tuo sosiaalinen kömpelyys on jatkunut aikuisikään, mutta nyt minulla on lisäksi estot päällä... Eli tavallaan luonteeni ei muuttunut, vaan tiedostin tosiasiat, ja sen vuoksi itsetunto on huono, koska en oikein pärjää sosiaalisissa tilanteissa omana itsenäni.