Millä tavalla uskoontulo muutti elämääsi?

anteeksiantavaisemmaksi ja armahtavammaksi.



Ennen en pitänyt itseäni missääna arvossa ja annoin esim. keskusteluissa aina muiden puhua jne.

Uskoontulo teki minusta tyhmemmän, koska nykyään kuvittelen mielipuolisten satujen mm. nooan arkista tai kuolleen henkiinherättämisestä olevan totta. Minusta on myös tullut välinpitämättömämpi sillä nykyään ihmisten auttamisen sijaan laitan käteni ristiin ja höpöttelen jotain omiani kohti kattoa ja ajattelen, että tämä varmaan riittää.



Olen myös säännöllisesti alkanut kieltää tutkimustietoa esimerkiksi evoluutiosta tai maapallon iästä, sillä eräässä n. 1000-luvulla kirjoitetussa kirjassa todetaan, että näin ei ole. Pelkään, että kohta alan pitää myös Kalevalan tarinoita totena... Auttakaa!

Koska olen kasvanut kristillisessä perheessä, mutta vastaan siihen miten eläminen uskossa vaikuttaa elämääni.



Ensinnäkin koen vahvasti velvollisuudekseni huomioida toiset ihmiset. Auttaa ja ymmärtää.



Toiseksi minulla on suuri tarve toimia oikein. En halua käyttäytyä epäreilusti, tavoitella omaa etuani, vaan pyrin tekemään oikein, en vahtaa muita.



Kolmanneksi koen olevani turvassa ja rauhassa. Ajoittain elämään mahtuu erilaisia hetkiä, mutta minulla on aina turvapaikka, josta saan apua. Koen, että minua on siunattu suuresta, vaikka elämässäni on tiettyjä kipupisteitä.



Tässä muutama pointti, ei missään tärkeysjärjestyksessä.

ja maailmaan. En ole enää niin kauhean huolestunut joka asiasta. Lisäksi toisten auttamisen ja anteeksiantamisen "velvoite" ovat tehneet minusta kärsivällisemmän ja epäitsekkäämmän, ja olen oppinut jotenkin elämään hetkessä enemmänkin kuin ajamaan omia tavoitteitani muista välittämättä. Elämänkatsomukseni on muuttunut sellaiseksi, että kaikki olemme täällä samassa veneessä ja toisiamme auttamalla pysymme kaikki pinnalla. En ole mikään hihhuli tai fanaatikko enkä yritä käännyttää muita tai edes juurikaan puhu muiden kanssa uskonasioista, usko on pikemminkin sellainen hiljainen juonne sisimmässäni.

ja miksi kysyy?

Välillä tvssä näytetään kuinka uskoontuleminen tapahtuu heti. Onkos se täyttä feikkiä vai tapahtuuko oikeesti hetkessä?

Välillä tvssä näytetään kuinka uskoontuleminen tapahtuu heti. Onkos se täyttä feikkiä vai tapahtuuko oikeesti hetkessä?

Jokaisella oma tarinansa. :)

jos haluaisi kokeilla sitä: heti uskoon tulemista?

jos haluaisi kokeilla sitä: heti uskoon tulemista?

Nokian suunnalla huseeraa se kaatajapappi? Tosin en oikein usko mihinkään hetkessä uskoon tulemiseen. Mikä hetkessä syttyy, se kirkkaasti loistaa ja palaa nopeasti loppuun. Toisaalta, jos on vaikka pelastunut jostain hirveästä onnettomuudesta ja tuntenut samalla johdatusta, ehkä sellainen voisi luoda nopeastikin tilaisuuden uskoontuloon.

Siitä tuli uskovainen yliopistossa opiskellessaan, löysi itselleen kavereita opiskelijoiden uskovaisten tilaisuuksista.



Sen uskoontulo tarkoitti ja tarkoittaa sitä, että se pyrkii kontrolloimaan muita ihmisiä ja epäilee, että toiset tekee jotain "väärin". Myös sen oma syyllisyydentunto on vahva: jos vaikka joku paljon käytetty laite sen työpaikalla menee ajan saatossa rikki, niin se on valmis heti itse "tunnustamaan", että on sen jotenkin varmaankin itse rikkonut ja korvausvelvollinen.



Se oli ennen iloinen ja valoisa ihminen, nykyään kylmä, riitaisa ja kontrolloiva.



Minuun tämä on vaikuttanut niin, että en missään nimessä ryhtyisi aktiiviuskovaiseksi, vaikka ajatuksen tasolla vielä rippikouluiässä kristitty olinkin. Siskoni näkisi sen jonkinlaisena voittona itselleen ja odottaisi minun ryhtyvän samanlaiseksi kontrollifriikiksi kuin hän itsekin on. Siitä tulisi välillemme lisää riitoja, olen mieluummin hänen silmissään täysi pakana.

Siitä tuli uskovainen yliopistossa opiskellessaan, löysi itselleen kavereita opiskelijoiden uskovaisten tilaisuuksista. Sen uskoontulo tarkoitti ja tarkoittaa sitä, että se pyrkii kontrolloimaan muita ihmisiä ja epäilee, että toiset tekee jotain "väärin". Myös sen oma syyllisyydentunto on vahva: jos vaikka joku paljon käytetty laite sen työpaikalla menee ajan saatossa rikki, niin se on valmis heti itse "tunnustamaan", että on sen jotenkin varmaankin itse rikkonut ja korvausvelvollinen. Se oli ennen iloinen ja valoisa ihminen, nykyään kylmä, riitaisa ja kontrolloiva. Minuun tämä on vaikuttanut niin, että en missään nimessä ryhtyisi aktiiviuskovaiseksi, vaikka ajatuksen tasolla vielä rippikouluiässä kristitty olinkin. Siskoni näkisi sen jonkinlaisena voittona itselleen ja odottaisi minun ryhtyvän samanlaiseksi kontrollifriikiksi kuin hän itsekin on. Siitä tulisi välillemme lisää riitoja, olen mieluummin hänen silmissään täysi pakana.

Eikä siinä siis tarvita mitään ääriliikkeitä ja marginaalilahkoja. Ihan nämä kirkon tukea nauttivat liikkeet saattavat johtaa osan ihmisistä tällaiseen.

josta voisi oikeesti olla hyötyä itselle ja muille? Onko niitä edes?