Mitkä puolisosi tavassa hoitaa lapsia ärsyttää sinua eniten?

Ensin kieltää jotakin ja kun lapsi tarpeeksi kitisee/huutaa, antaa periksi. Ja sitten ihmettelee, miksi lapsi AINA kiukuttelee...

Teillä ei taida olla elämässä sisältöä?

joten mulla ei ole varaa ärsyyntyä mistään

Varmaan se, että kun hoitaa lasta, unohtaa siivota "jälkensä". Esim. nyt illalla kun kylvetti lasta, kylpemisen jälkeen ammeeseen unohtui vesi, yöpaitaa vaihtaessa pyyhe jäi jonnekkin, iltapalaa syöttäessä unohti maitopurkin pöydälle ja lapsen ruokailuvälineet pöytään jne. Siivoa ne kyllä sitten, kun lapsi menee nukkumaan, mutta itse taas lasta hoitaessa toimin niin, että aina samalla siivoan jälkiä.

Hyvin autoritäärinen kasvattaja. Lapsen pitäisi aina totella ihan vaan siksi, että isä käskee ja jos ei yhdellä sanomisella mene perille, niin ääni alkaa nousta. Ei kuitenkaan ole aina johdonmukainen ja antaa joskus periksi huudon jälkeen, kun se ei toimi, eikä viitsi muita keinoja yrittää.



Isän hoidossa tulee huutomatseja jatkuvasti. Kun vähän käyttäisi pelisilmää, niin huutoa ei tule edes joka päivä. Jos mä kiellän jotain, niin lapsi menee herkästi kokeilemaan, josko iskä antaisi periksi (toisin päin ei turhaan edes yritä).



Pitää vanhempiien kesken kiinni, paitsi jos ei huvita luulee, etten huomaa. Antaa esim. lapsen katsoa mielin määrin telkkua, kun en ole kotona. Väittää joko, ettei asiasta ole sovittu tai ettei se ole oikeastaan tärkeä.



Mutta muuten kiva ja osallistuva isä:)

kun lapsi itkee ja on surullinen, niin mies alkaa kutittaa ja hassutella. Ei siis oikein osaa lohduttaa...

ja olla poissa vaikka tunnin tai kaksi. Ja on tehnyt noin todella monta kertaa, kun minä olen ollut lauantaina töissä. Ei ymmärrä, että lapset voivat keksiä vaikka mitä. Hän kun sanoo, että täytyy olla kiltisti!

Ei sitä tunnu haittaavan vaikka nukkumaanmenoaika ylittyy reilusti. Ja miksi haittaisi koska minä ne lapset aamulla herätän ja kuuntelen väsyneiden lasten kitinän.

Mä yritän sanoa sille nätisit jo aiemmin että olis aika mennä hammaspesulle, mutta silloin se suuttuu. Ei saa holhota, mutta kun ilman holhoamista ei hommista tuu mitään.

Olen ajatellut että viikon tuo saa hoitaa sekä aamu että iltahommat, kehitän jonkun hyvän syyn miksi en niitä voi tehdä. Katotaan sitten tajuaako se miksi lasten pitää mennä nukkumaan tiettyyn aikaan.

Välillä ärsyttää myös se että mies on aika itsekeskeinen, eli saattaa esim. laitella vain itselleen ruokaa. Lapset siinä katselee vierestä ja olettaa saavansa myös, mutta mies tekee niin vähän ettei lapsille riitä. Mä yleensä kyllä kysyn että haluaako muut ja teen niin paljon että kaikki saa. Mutta jotenkin tuo mies ei tajua, ei vaikka on ollut perheellinen jo vuosia. Yhäkin se koittaa elää kuin poikamies.

- Ei osaa olla johdonmukainen kurinpidossa: joskus jäähylle joutuu heti, joskus taas asia unohtuu

- Saattaa käskeä pari kertaa ja sitten asia vain jää ilman mitään seuraamuksia

- Ei "huomaa" mitään, esim. sitä että olkkarissa vaelletaan maitolasi kädessä tai että lapsi repii jotain kirjaa tms

- Antaa vauvan huutaa, jos miehen mielestä sillä ei ole nälkä tai likainen vaippa eli tällöin mitään hätää ei voi olla

- Kiroilee lasten kuullen

- Antaa lasten hyppyyttää itseään illalla, tyyliin on jano, nälkä, vessahätä jne. Mies sitten antaa sitä juotavaa ja päästää kymmennennenkin kerran vessaan...

Miksei olisi elämässä sisältöä? Ai jos miehet tavat ärsyttävät? Lastahan tässä ajatellaan.

mutta jos nyt siltä saralta jotain valitaan niin sama mikä minua ylipäänsä ärsyttää miehessäni, eli se että se tekee asiat niin huolimattomasti. Esim. tänään sen piti laittaa lapset valmiiksi päiväkotiin ja kouluun, mutta koska se ei ollut viitsinyt katsoa lukujärjestystä (saati että muistaisi sen ulkoa, samana on pysynyt koko tämäön ekan lukuvuoden), se teki sen tuntia liian aikaisin. Ei kaada maailmaa, mutta eipä olisi kaatanut maailmaa myöskään vilkaista sitä lukujärjestystä.



Tänä aamuna se myös antoi aamupalaa vain toiselle lapselle, toinen ei muistunut mieleen.



Viimeksi kun oli tämä tilanne (eli että mies oli vastuussa aamusta), lapsi lähetettiin kouluun ilman liikuntakamoja ja eväitä (vaikka oli siis eväspäivä), sillä kertaa tosin oikeaan kellonaikaan. Joka kerta jotain tällaista.

Meillä on kolme lasta ja jokaisen vauva-aikana oli melko etäinen isä. Ei hirveästi osallistunut vapaaehtoisesti lapsen hoitoon. Tarvittaessa vaihtoi kyllä vaipan ja kylvetti ja kävi vaunulenkillä jos muu ei auttanut nukahtamaan, mutta sellainen välittömyys ja lämpö puuttui. Ei myöskään osallistunut vauva-ajan yöheräilyihin, vaikka todellakin olisi ollut tarpeen. Vauvavuoden jälkeen miehestä on kuitenkin joka kerta kuoriutunut todella hyvä isä.

meidänkin perheen isältä. Hakautuvat usein tappeluun ja huuto on kamalaa etenkin 5-v. kanssa ja 2-v. huutaa mukana.



Miehen mielestä ehdottumuus ja kova kuri kasvatuksessa on se juttu mutta pelisilmän puute ts. pieni jousto tai hassuttelu vaikka väsyneiden tai nälkäisten lasten kanssa ei ole minun mielestäni lepsua kasvatusta. Välttyy monelta riidalta ja verenpaineen nousulta kun relaisi välillää lasten kanssa.



Eli meillä minä olen se ajoittain epäjohdonmukainen yllä kirjoitettujen Isien kaltainen ;)

Enemmänkin mä ihailen sitä mieheni järkkymätöntä rauhallisuutta. Ei mulla itsellänikään pinna ihan helposti pala, mutta jos meinaa mennä hermot, voin aina todeta miehelle, että jatka sinä tästä. Hän ei hermostu ikinä.



Viime yönä pienimmäinen nukkui huonosti, heräili kokoajan, eikä meinannut rauhoittua ollenkaan. Miehellä työaamu, minä kotona, joten minähän siinä pientä heräilin rauhoittelemaan. Kahden aikaan yöllä meinasi oikeasti mennä hermo, pieni oli herännyt jo pari kertaa aikaisemmin ja olin joten havahtunut todella syvästä unesta. Olin kiukkuinen jo mennessäni pojan huoneeseen ja räiskäisin valot päälle ja HUUSIN "mikä sua vaivaa, nyt hiljaa ja nukkumaan". Poika on 2,5 vuotias... Havahduin jotenkin siihen ja lähdin äkkiä pois huoneesta. Mies onneksi huomasi, että olin ihan töttörööt ja meni hoitamaan tilanteen. Aina yhtä pettämättömän rauhallisest.



Vähän meni ot, mutta tuli nyt juttu mieleen, kun oli niin tuore.

Hermostuu ja huutaa takaisin, ja siitähän se itku vasta yltyy... Minä sitten lohdutan toista ja rauhoitan toista. Eilen kivahdin miehelle, että menee vaikka vessaan istumaan, jos ei osaa lohduttaa, kunhan ei huuda takaisin.

Illalla silittelee uneen vaikka lapsi nuhahtaa ihan itkemättä isekin.

Syöttää lapsen aina vaikka kaksivuotias syö hienosti myös itse.

Jos tv on päällä, sivusilmällä hoito ei todellakaan luonnistu...

Olette listanneet jo tosi paljon niitä asioita mitkä mua ärsyttää:



Pelisilmän puute, ei tajua että väsynyttä lasta kannattaa auttaa, että jostain asiasta selviäisi kun ottaisi hieman huumoria mukaan, että kannattaa alkaa laittaa ruokaa ajoissa eikä sitten vasta kun kaikilla jo kova nälkä...



Itsekkyys. Tekee itselleen mielestäni paremmin kaiken kuin lapsille.



Epäjohdonmukaisuus. Ei pidä rajoista kiinni jos ei jaksa.



Ei onnistu joo telkkarin katsomisen lomassa mikään muu, eli minä olenkin aika tyranni että telkkari pysyy illat kiinni. Koska muuten sitä katsoisi mies, ja lapset kamppailisivat toistensa niskassa.



Saattaa kiroilla lasten kuullen.



Jättää jatkuvasti sotkua lasten hoidossa (vaippaa pöydälle, ruuat pöydälle syönnin jälkeen), mutta mulle saattaa samasta asiasta motkottaa.

Ellei se, että on parempi keksimään leikkejä kuin minä :)

Lapsi oppii, ettei vanhemmat sanomiset merkitse mitään.

Sanoo, mutta ei huolehdi siitä, että menee perille kanssa. Sitten kun on ehkä jo viisi kertaa sanonut samasta asiasta ilman vaikutusta, saattaa yhtäkkiä karjaista niin, että koko kortteli kuulee. Siinä vaiheessa lapsi itkee, että ei ole kuullut mitään aiemmin. Itse sanon kerran ja jos ei mitään reaktiota lapselta tule, menen viereen, otan katsekontaktin ja sanon niin jämerästi, että alkaa tapahtua. Tätä eroa mies ei tajua, ei sitten millään.

Samantyyppinen epäjohdonmukaisuus, mitä on jo monessa viestissä tullut. Alkaa esim. ensin inttämään 6-vuotiaan kanssa jostain, inttää niin kauan, että molemmat huutavat raivopäinä, sitten antaakin periksi "pitäköön tunkkinsa"-tyyliin. Hän on itse asiassa meillä se, joka antaa ennemmin periksi, ja meillä(kin) on noin, että mun kiellettyä jotakin, lapset saattavat mennä vielä isältä kysymään josko tämä heltyisi.



Kiroilee myöskin, erityisesti em. tilanteissa, mutta myös arkikielessä saattaa lauseet alkaa v-sanoin etenkin, kun vieraita käymässä. Opeta siinä sitten lapsille, että ei saa kiroilla.



Haluttomuus/kyvyttömyys pitää tietystä päivärutiinista kiinni. En väitä, että kaikki pitäisi tehdä joka päivä samalla sekuntilla, mutta pienten lasten kanssa vaan pääsee niin paljon helpommalla, kun pääsääntöisesti pitää sen tietyn rutiinin.

* puhuu minun ohitse eri tavalla kuin minä olen juuri sanonut. Eli ei olla yhteisessä rintamassa lapsiin nähden. Tämä on todella ärsyttävää.

* jos olen pois kotoa, lapset syövät lihapiirakoita tai sitten mies ei ole kotona ollenkaan ja lapset ovat nälissään keskenään.