Kuinka paljon olette kuluneen viikon aikana heittäneet elintarvikkeita pois?
Kommentit (17)
tänään kaivoin pakastimesta varmaan joskus kesällä tehtyä ruokaa, ja päädyin heittämään roskiin, ja pari varmaan yhtä vanhaa pitsataikinakönttiä odottelee vielä tuomiotaan.
Muuta ei ole mennyt.
ja ehkä desi yli jäänyttä riisiä. Sekä salaattia, jota en vain jaksanut tänään ruualla syödä.
puolikkaan purkin kermaa, joka oli avattu tiistaina, enkä enää uskaltanut käyttää tänään.
ei kai muuta.
Ei niitä vaan syö enää kukaan, uskottavat on.
Noin kolmasosan ranskanleivästä - se oli unohtunut ilman pussia pöydälle ja kissa sitten suunnilleen istui siihen päälle... :S Lapsilta jäi pitsaa syömättä, se lensi roskiin, ei kukaan halua niitä kuolaisia paloja enää syödä. Sama koskee maitoa, aina jää mukinpohjallisia. Ei ole tainnut mitään lentää sellaisenaan jääkaapista roskiin.
oli liian vanhaa, heitin pois, samalla lähti vanhaa tomaattisoosia, homeista.
Ennen lähti viikottain aika paljonkin roskiin, nykyään ei, mutta nykyään lapset valittaa, että taasko tätä...
Kahvinsuodatinpusseja, homeista leipää, hedelmien ja kasvisten kuoria, lapsen jämiä.
voitaikinaa vuodelta 2009.
Päivittäin menee taaperon jättämiä jämiä enemmän tai vähemmän roskiin.
kaksi muovipussillista, kun siivosin ruokakaappeja. Tosin viimeksi taisin siivota ne noin perusteellisesti pari vuotta sitten. Heitin pois päiväysvanhoja tuotteita: säilykkeitä, teepusseja, hiutaleita, jauhoja ym...
Kahvinsuodatinpusseja, homeista leipää, hedelmien ja kasvisten kuoria, lapsen jämiä.
Lapsen jämiä :DDDD
Kahvinsuodatinpusseja, homeista leipää, hedelmien ja kasvisten kuoria, lapsen jämiä.
Lapsen jämiä :DDDD
Siis lapsen ruuan jämiä -.-
viisi lasten pikkurahkaa jotka tosi harmillisesti oli päässyt vanhenemaan, vähän makaronia joka jäänyt yli ruualta.
heitin pois, kun ei ollut käyttöä, en ollut tekemässä taikinaa tms.
Usein menee kyllä viikon mittaan enemmänkin, pakko myöntää. Viime viikko oli hyvin ekologinen.
tomaattikeittoa, raskauspahoinvointi yllätti ja kun keitto oli valmis yökkäilin vessassa sen hajua. Pakotin miehen heittämään keiton vessanpönttöön mun ollessa parvekkeella. Vieläkin oksettaa ajatuskin tomaattikeitosta, yäääk. muuten me ei olla heitetty ruokaa pois.
muista muuta kuin vanhentuneen hiivan jääkaapista. Minun piti tehdä sämpylöitä, mutta olinkin kipeä, joten se jäi.
Ruuan poisheittäminen tuntuu pahalta ympäristön ja rahan vuoksi, joten sitä ei usein tapahdu.