Kotona iloinen, hellä ja hyvällä itsetunnolla varustettu lapsi - muualla ei

Yleensä osaa olla ihmisiksi, jopa isommissa synttärijuhlissa pärjää esimerkillisesti. Kiitosta tulee käytöksestä jne. Siksi en käsitäkään, miten joku päiväkotiryhmä voi olla niin erilainen haaste hänelle.



Päiväkodissa ei omaehtoisesti suostu esim. pyytämään anteeksi. Eilen käyttäytyi rumasti ja paineli jäähylle huoneeseensa. Parin minuutin päästä tuli pyytämään anteeksi käytöstään nolona, ihan oma-aloitteisesti. Joku sanoi että ainokainen saa kaiken huomion eikä häneltä vaadita mitään. Ei pidä paikkaansa; vaikka olemme vanhempina jatkuvasti ns. saatavilla, toinen meistä tekee töitä kotoa käsin eikä silloin saa häiritä ollenkaan. Lisäksi olemme kannustaneet lasta keksimään itse omat puuhansa, emme reagoi esim. satunnaiseen mankumiseen tylsyydestä ollenkaan. Vaadimme käytöstapoja, tietynlaista itsekseen pärjäämistä ja ikätasoista olemista muutenkin.

Voi, kuulostaa melkein kuin meidän 5-vuotiaalta!



Meillä on 5-vuotias, joka vaikuttaa aika samanlaiselta tapaukselta. Hän on juuri samanlainen kuin kuvasit ollessaan minun kanssani tai muuten hyvillään, yleensä myös muille. Mutta hänellä on myös tuo toinen puoli, eli raivareita, väkivallalla uhkailua, ei onneksi enää kovin usein mene satuttamaan muita, ainakaan ellei ole "syytä".



Onko teidän pojan käytös jatkunut tuollaisena kauan vai onko se jotain uutta?

Ei ehkä yhtä aggressiivinen mutta esim. puremista ja lyömistä on ollut alusta asti päiväkodissa (aloitti 3-vuotiaana). Siirtyikin sitten pienryhmään kun ei isossa pärjännyt. Pienryhmässä on edistytty jonkin verran, mutta hitaanlaisesti ja takapakkia tulee jatkuvasti. Puremisesta pääsi eroon syksyllä, mutta se palasi vähän aikaa sitten. Jne.

Millainen lapsen isä on?



Mä en keksi kuin sen, että lapsi tulkitsee ulkomaailman pahaksi ja koettaa hallita sitä pomottamalla.

Mies on aika paljon töissä mutta kaiken vapaa-aikansa kotona ja lapsen kanssa. On tosi hyvä isä, hoivannut lasta pienestä pitäen todella paljon ja suukottelevat, halailevat jne. edelleenkin. Harrastavat myös yhdessä.

Kotona on aivan IHANA lapsi, juttelee, tulee edelleen syliin halimaan ihan immoissaan, tykkää olla kanssani kahdestaan, hoitaa koiraa, auttaa pikkusisaruksiaan, mutta uskaltaa näyttää myös negatiiviset tunteensa (ilman väkivalta, yms). Yleensäkin aikuisseurassa käyttäytyy todella hyvin ja kohteliaasti.



Koulussa sitten meneekin huonosti, ei ole suosittu kavereiden keskuudessa. On todella impulsiivinen, suuttuu hyvin herkästi kaikesta, ei kestä kritiikkiä tai huumoria, ottaa kaiken itseensä, pelleilee, lällättää, on kovakourainen, jne. : ((

Tarvitsee jatkuvan tuen olemiseensa, muuten menee ns. pasmat sekaisin. Ei jotenkaan hahmota/osaa jäsennellä olemistaan tilanteessa, jossa saa olla vapaasti ja pitäisi vielä tehdä päätöksiäkin siihen liittyen. Kohtelee muita lapsia kuin esineitä, esim. päättää kenen kanssa leikkii pihalla mutta ei välttämättä edes kysy tältä kohteelta. Asiasta on puhuttu, leikkimistä opeteltu jne. mutta laihoin tuloksin.

...että meillä kotona rauhallinen, kiltti ja empaattinen tyttö onkin päiväkodissa ollut aina vahvatahtoinen ja pomottava ja ryhmän "kuningatar", joka valikoi hovinsa ja jätti osan lapsista ulkopuolle. Hyvin fiksu tyttö ja ei halunnut eikä edelleen 11-vuotiaana halua olla heikommin pärjäävien kanssa.



Kotona räiskyvät sisarukset ovat taas kodin ulkopuolella ujoja, arkoja ja kilttejä.



Myöhemmin tuo keskimmäinen on kyllä osannut kotonakin osoittaa toisenkin puolensa. Nyt lähestyvä murrosikä tekee ihan kaikesta vaikeaa. Koulussa taas menee paremmin kuin aikoihin ja parempi näin päin.



Jostain syystä päiväkodin hoitajat ja koulussa opettajatkin ovat kuitenkin tytöstä tykänneet. Osaa hän ollakin ihana ja rakastettava silloin kuin niin itse haluaa. Ja se toinen ääripää sitten onkin raivostuttava.



Tähän mennessä rauhoittumiseen on auttanut ainoastaan "kotiaresti", jota ei arestiksi kutsuta, vaan kotipäiviksi. Kaveripiirissä kun saa helposti vallan, niin yrittää sitä samaa kotonakin, käy ihan ylikierroksilla, kiusaa ja komentelee muita perheenjäseniä. Muutama kotipäivä auttaa jo rauhoittumaan ja kotonakin osataan taas käyttäytyä. Mitän enemmän on vapaasti kavereiden kanssa, sitä vaikeampaa on kotona ja lopulta koulussakin.



Sitä oikeaa murrosikää odotellessa...

Perheitä, jossa lapsia? Alkaisin nopsaan pyytää vieraita, jotka ovat normaaleja, ei välttämättä sukulaisia eivätkä lässytä pojallesi. Näin voisit hissukseen seurata poikasi käytöstä. Yleensäkin on surkeata kun nykyään ei enää harrasteta vierailuja, sillä lapset oppisivat paljon käyttäytymisesä!

On tietyllä tavalla omat säännöt ja omat jutut. Omat ihmiset jotka ovat saatavilla, saa huomiota, voi olla oma itsensä, ei vaadita, ei tarvitse paljoa huomioda muita varsinkin jos ainokainen. Muualla maailmassa ei enää olekkaan huomion keskipiste vaan tasavertainen muiden kanssa. Ei kestä sitä ettei olekkaan paras ja ainoa.