Muita yliopiston keskeyttäneitä?
Kommentit (9)
ja alkoi kaduttaa, joten palasin nöyrästi tekemään puuttuvan gradun. Nyt olen tyytyväinen, vaikka en teekään koulutustani vastaavaa työtä.
en vain jaksanut ja tiesin, etten tulisi työllistymään alalta. Valmistuin sitten sairaanhoitajaksi.
Tavallaan kaihertaa mutta onpahan ainakin ollut koko ajan töitä mitä tehdä.
Sain tehtyä kandin, kiinnostuin toisesta alasta, jota opiskelin (mm. etäkursseja) ja olin työssä tuolla alalla vajaa 10v.
Sitten vaihdoin toiseen työpaikkaan, jonne minulla ei varsinaisesti ole koulutusta.
Olen taas kirjoilla yliopistolla, mutta vaikea on työstressin ohella miettiä mitään gradua. Harmittaa kyllä. Paljon ei puuttuisi maisterin papereista, mutta kun en koskaan sille alalle aio, niin ei niistä papereista hyötyä olisi
Onneksi sentään sen kandin tein.
Jäin äitiyslomalle, ja sen jälkeen palasin töihin entiseen ammattiini. Ei jaksanut yliopisto-opiskelu kiinnostaa, alalla ei olisi ollut töitä tarjolla ja muutenkin motivaatio oli täys 0. En ole katunut.
Opiskelemani ala tuntui liian vaikealta ja vaativalta suhteessa siihen millaiset työllistymismahdollisuudet ja palkkatilanne tulisivat olemaan.
Ei ole kaduttanut hetkeäkään.
Sittemmin menin uudestaan opiskelemaan toista pääainetta toiseen tdk:an, ja tuolta aion myös valmistua.
kesken opintojen. Tarkoitus oli jatkaa työn ohessa tutkinto valmiiksi mutta en jaksanutkaan. Varsinkin kun huomasin että tällä alalla (IT) on valtavasti sellaisia joilla ei ole papereita eikä se näytä pätkääkään haittaavan jos on työkokemusta.
Ei kaduta yhtään opintojen keskeyttäminen. Mitä minä sillä paperiläpyskällä (todistus) ja tittelillä tekisin, kun on 15 vuotta käytännön osaamista kovista hommista.
mutta pelottaa, että potkivat pihalle kun aina vaan kuittaan itseni poissaolevaksi :(
IT-alalla opinnot on jääneet todella monelta kesken. Monet ovat silti töissä ja kartuttaneet työkokemustaan.
Mutta sitten joskus voi käydä niin, että haluaisi juuri siihen yhteen paikkaan töihin, ja juuri se rekrytoija edellyttää tutkintoa. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä osaa, vaan myös siitä, saattaako aloittamansa päätökseen. Tutkinnon tehnyt on saanut ainakin yhden pitkäkestoisen, omaehtoisen projektinsa viedyksi loppuun. Joskus kuulin heiton, että tohtorin palkatessaan tietää ainakin, että tyyppi kestää turhautumista.
Loogisen koulutuksen saaneena ymmärrät varmasti, 8, että tämä ei tarkoita sitä, etteikö opinnot keskeyttäneelläkin voisi olla näitä ominaisuuksia.
Silloin, kun on työnanantajan markkinat, heillä on varaa valita. Ja joku voi valita sen paperiläpyskänkin perusteella.
eikä opiskelemani aineet kiinnostaneet oikeastaan ollenkaan. Opiskelin matemaattisia aineita.
En ole katunut päivääkään.