Onko täällä ketään, joka olis vieraantunut miehestään?

Meillä on sellainen tilanne, että tuntuu ettei minulla ja miehelläni ole nykyään mitään yhteistä. Yhsessä ollaan oltu parikymmentä vuotta.



Mies on ollut vuorotöissä pian 10 vuotta ja sekin vähentää yhteistä aikaa, kun minulla on tavallinen viikkotyö.

Mies ei koskaan juttele minulle mistään. Kysyy toki jotain apua jonkun asian suhteen tai kommentoi jotain vaikka tv:stä.

Iltaisin tuijotetaan tv:tä tai molemmat tietokoneella.



Ennen lapsia minä sitten taisin olla se, joka huolehti, että riidat puhutaan selviksi tai että ylipäänsä keskustellaan jostain.

Nykyään olen itsekin luopunut.

Joten emme keskustele koskaan mistään.

Huomasin juuri eilen, että minä olen saattanut höpistä hänelle työasioistani, mutta hän ei puhu edes niistä.



Mies tekee kiltisti kotitöitä, jos käsken. Oma-aloitteisuus puuttuu kaikesta, esim. emme olisi ikinä käyneet missään matkalla tai ostoksilla tms. jos minä en olisi ehdottanut.

Hän ei tee mitään käskemättä, ei remontoi taloa (joka on pahasti kesken) tai leikkaa nurmikkoa tms. Hän pelaa tai katsoo tv:tä. Lasten jotain pyytäessä usein kyllä sne asian toteuttaa.



Ennen vanhaan menimme samaan aikaan nukkumaan, nykyään mies jää aina koneelle.



Olen tosi surullinen tilanteesta. Mutta tähän on jo tullut sellainen lukko, että minäkään en puhu mistään tunneasioista hänelle.

Eli nyt meitä on kaksi jotka eivät puhu.

En edes tiedä mitä mies ajattelee tilanteesta vai huomaako edes minkään olevan pielessä. Ei välttämättä, sillä ei hän kaipaa juttelua.



Joten ongelma taitaa siis olla vain minun vai mitä?

Ja sanotte varmaan, että senkun alat puhua, mutta kuten sanoin asiat on vaan menneet niin lukkoon, että en halua tai osaa aloittaa. Ja tavllaan toivoisin, että mies tekisi asialle jotain. Ehdottaisi vaikka elokuviin menoa (ollaan oltu elokuvissa ehkä 10 vuotta sitten, kuten kahdestaan ravintolassakin)



Onko kellään mitään samantapaista kokemusta? Kuinka ootte selvinneet?