Tuo ketju "Kerro tuntemastasi yhteiskunnan loisesta"
Miksi siinä mainitut ihmiset ovat mielestänne loisia? Eiväthän he tee mitään muuta kuin käyttävät heille suotua oikeutta turvautua yhteiskunnan lakisääteisiin tukikeinoihin. Siis LAKISÄÄTEISIIN, jotka on lisäks jotkut muut ihmiset eli päättäjät sorvanneet.
Jokainen joka ei käytä tukia, joihin olisi oikeutettu, on sekä tyhmä että vastuuton. Mm. niitä varten kerätään suomalaisilta ja muilta maassa asuvilta veroa. Jos ei käytä tukia, on vähän kuin heittäisi osan tuloistaan kaivoon sen lisäksi, että maksaa vielä verojakin.
Kommentit (4)
Mutta eikai kukaan oikeesti voi olla näin tyhmä muualla kun porvoossa?
että jos elätettäviä on paljon suhteessa elättäjiin, tää homma ei toimi.
On hieno asia, että yhteiskunta tukee ja elättää niitä, jotka eivät kykene siihen itse. On tosi paskaa, että yhteiskunnasta löytyy niitä loisia, jotka käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja hyväkseen, ettei tarvitsisi itse elättää itseään.
Ja tuota lainsäädäntöä kyllä joudutaan kiristämään. Toivon, että se tapahtuu silleen onnistuen, että juurikin nämä loiset menettävät tukensa.
mutta on pelottavaa, että työttömyys lisääntyy, ja yksityisen sektorin työpaikat vähenee. Ja harvenevien työssäkäyvien verorasitusta lisätään, ja hekin sitten väsyvät ja alkavat puhumaan downshiftauksesta. Miksi raataa, jos samankaltaisen elintason saa vähemmällä?
Yhteiskunnan pitäisi kannustaa työntekoon ja yrittäjyyteen. Muuten tämä tivoli ei pyöri, mikä viime kädessä vaikeuttaa tukia tarvitsevien asemaa.
Tämä on kyllä paras lukemani provo.